"Turkissa kaksi nuorta kurdinaista - 16-vuotias koululainen N.C.S. ja 19-vuotias opiskelija Fatma Deniz Polattas - pidätettiin maaliskuussa 1999 ja pidettiin useita päiviä Istanbulin poliisin Terrorinvastaisella osastolla. Heitä syytettiin kuulumisesta aseistautuneeseen oppositioryhmään. Naisia pidettiin alastomina, heidän silmänsä sidottiin ja heitä estettiin nukkumasta, syömästä ja käymästä tarpeillaan. Kuulustelun aikana poliisit uhkasivat raiskata naisten vanhemmat, elleivät naiset tunnustaisi. N.S.C.:tä hakattiin päähän, sukuelimiin, pakaroihin ja rintoihin. Hänet pakotettiin kierimään alasti vedessä ja minkä jälkeen häntä riiputettiin ja kasteltiin voimakkaalla, kylmällä vesisuihkulla. Fatma Deniz Polattasia lyötiin kasvoihin niin että häneltä rikkoutui hammas. Hänet pakotettiin myös kumartumaan, jonka jälkeen hänet raiskattiin työntämällä jokin - uhrin sanojen mukaan "pitkä ja sahalaitainen" - esine peräaukkoon. Kaiken kaikkiaan viisi eri lääkäriä tutki naiset myöhemmin, mutta yksikään heistä ei havainnut merkkejä kidutuksesta. Sen sijaan naiset pakotettiin alentaviin "neitsyystesteihin" eli immenkalvon tutkimiseen.
Vaikka naiset nostivat syytteen, Iskerundin yleinen syyttäjä ei sitä nostanut. Vasta tästä päätöksestä tehty valitus johti alkuvuodesta 2000 oikeudenkäyntiin, jossa neljää poliisia syytettiin kidutuksesta. Turkissa tutkitaan harvoin valituksia poliisin tekemistä raiskauksista, ja vain harvoja poliiseja on tuomittu niistä rangaistuksiin. Raiskauksiin liittyvä rankaisemattomuus johtuu Turkin lainsäädännöstä, jonka mukaan fyysinen seksuaalinen väkivalta ei ole rangaistava teko. Raiskaus myös määritellään laissa niin kapeasti (peniksen tunkeutuminen emättimeen), ettei siihen voida lukea Fatma Deniz Polattasin kaltaisia tapauksia. "
ja näitä juttuja riittää. Republikaanit (Bush ja kumppanit) eivät välitä naisten oikeuksista.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Eikö tämä kuuluisi EU-ryhmään?
Niillä poliiseilla mahtoi seistä kun paljas perse on suoraan edessä, kadehtin heitä.