Ei Suomen kansan enemmistö kaipaa mörökölliä presidentiksi, vaan aidon karisman omaavan ihmisen. Sen takia Paavo Lipposesta ei tule seuraavaa presidenttiä Suomessa.
Paavo Lipposen erehdys
4
<50
Vastaukset
Paavo Lipposen kirjoitelmat paljastaa sen, että todellisuudessa hän on öykkärimäinen fasisti.
- Suuret odotukset
Kyllä helpottaa, kun saadaan vihdoinkin porvaripresidentti Suomeen. On tätä demarihegemoniaa jo 30 vuotta kestänytkin. Kauniisti sanottuna - vähän liian kauan.
Joten ketju pitää katkaista juuri nyt ja palata taas koko kansan huomioon ottamiseen. Asia, jonka tulevan presidentti edeltä unohti lähes kokonaan. Ainoa, mihin koko Suomen kansa Halosen aikana kelpasi oli laskujen maksaja eli veroja, veroja lisää...
Uskon, että porvaripresidentti palauttaa "ihmisarvon" suomalaiselle pieneläjälle ja pienyrittäjälle.
Kaikille niille, jotka yritttävät sinnitellä omin voimin päivästä toiseen tässä aina vaan kallistuvien hintojen maassa. Odotukset uudelle tasavallan presidentille ovat kovat. Halutessaan Sauli Niinistöllä on
mahdollisuus täyttää odotukset - ja vähän ylikin.
No, eihän presidentillä ole juuri mitään sisäpoliittista valtaa, mutta Sauli Niinistö ei
ole ollut koskaan mikään suuri Nato-fani eikä kokomuuskiihkoilija. Suomen presiden-
tit ovat luopuneet puolueiden jäsenyyksistä, ja Sauli Niinistöllä on tarpeeksi johtajalle
vaadittavaa karismaa. Sen takia minäkin äänestän Sauli Niinistön presidentiksi.- Demarivalta hapoilla
Lipanderin Paavon mahdollisuudet Mäntyniemeen ovat olleet ja menneet.
Demareiden pressaprojekti paloi pohjaan - ja pahasti Paavon pyrkyryyden myötä. Homma on ihan perusteellisesti hapoilla eikä se siitä enää paremmaksi palaudu.
Ti 17.1 noteeraus Lipanderille oli 3 %. Voi taivas varjele, jos olisin tai - olisin joskus ollut demari - häpeäisin syvästi puolueen nykytilaa.
Mutta, onneksi olen yhtä kaukana demareista kuin itä on lännestä ja vOin vain ilolla ja riemulla seurata tuonkin ikiaikaIsen valtalinnakkeen vähittäistä tuhoutumista.
Panta rhei eli kaikki virtaa, sanoivat jo kreikkalaiset. Mikään, ei mikään kestä ikuisesti. Ei edes demarivalta, vaikka muuta luulivat....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1377199Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265015L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694422TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153513Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242321Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3091836Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241736Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91619- 671495
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581458