Vanhemmat muistavat Vladimirov-vehkeilyn

Suomen kuvalehti nro 40 6.10.1989
------------------------------------------
Kotona 19.9.1981

Tohtori Ahti Karjalainen
Munkkiniemi

H.V.

Tapasin eilen illalla ministerineuvos Vladimirovin. Seuraavassa selostan lyhyesti keskustelumme.

Vladimirovin linja on muuttumaton. Hän tulee tekemään lujasti työtä Sinun valitsemisesi puolesta. Tällä kertaa Neuvostoliitto toimii kuitenkin selvästi varovaisemmin kuin vuonna 1956, jolloin Kekkosen vastaehdokkaana oli ”Neuvostoliittoon vihamielisesti suhtautuvan puolueen ehdokas”. Hän korosti sitä, että sosialidemokraatit nykyään kannattavat hyviä suhteita Neuvostoliiton kanssa ja puolue puheenjohtaja Sorsaa myöten tukee Koivistoa.

Henkilönä he asettavat Sinut selvästi Koiviston yläpuolelle ja katsovat, että keskustalainen presidentti on parempi vaihtoehto kuin sosalidemokraattinen presidentti. Vladimirov ja hänen ystävänsä tulevat vaikuttamaan erityisesti kommunisteihin, mutta myös muihin puolueisiin Sinun valintasi hyväksi.

Victor kysyi minulta, mitä Neuvostoliito voisi muutoin tehdä Karjalaisen valinnan hyväksi. Hän itse ajatteli, että Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa tulisi nyt olla hiljaisempi vaihe, jolloin Koivisto ei saisi sellaista julkisuutta, joka voitaisiin tulkita tueksi hänelle. Sen lisäksi hän ajatteli, että taloudellisessa yhteistyössä saattaisi olla jokin tilanne, jossa Sinun vaikutusvaltasi voisi korostua.

Minä esitin hänelle sen ajatuksen, että ensi vuoden tavaranvaihtopöytäkirjassa syntyvät vientiongelmat voisivat olla sopiva kohde, löytäisimme jonkin keinon, esim. öljyntuonnin lisäämisen, tämän ongelman hoitamiseen. Lupasin harkita tätä asiaa.

Tässä yhteydessä tuli jälleen esille minun mahdollinen vierailuni Neuvostoliittoon, joka, kuten tiedät, on ollut vireillä jo viime toukokuusta lähtien, jolloin presidentti Kekkonen päätti asiasta. Totesin Victorille uudelleen, että vierailun toteuttaminen olisi sopivaa tukea Karjalaisen presidentiksi valinnan puolesta.
Minulla tulisi olla puolueen puheenjohtajana riittävä arvovalta Sinun tukemiseksi, kun Koiviston puolestapuhujana on puheenjohtaja Sorsa, kaksinkertainen pää- ja ulkoministeri, joka on tehnyt virallisen vierailun Neuvostoliittoon molemmissa ominaisuuksissa.

Minä ollut jo yli neljä vuotta yhtä mittaa ulkoministerinä vierailematta kertaakaan tässä ominaisuudessa Moskovassa. Lisäksi olen yhteisten päätösten perusteella joutunut esiintymään keskusta-vasemmistoyhteistyön rikkojana, josta etenkin kommunistit pyrkivät vetämään yleispoliittisia johtopäätöksiä. Uskottavuus ei ole paras mahdollinen, kun minä näistä asemista käsin käyn ajamaan Sinun valintaasi nimenomaan ulkopolitiikan merkitystä korostaen.

Vladimirov esitti edelleen epäilyjä, mutta hyvin lieviä epäilyjä, sen suhteen, olisiko vierailu joka suhteessa tarkoituksenmukainen. Painavampana seikkana hän totesi, että asiasta olisi sovittava nyt presidentin sairastaessa vielä Sinun ja Uusitalon kanssa.
Kerroin Sinun tukevan vierailun toteuttamista.

Uusitalosta sanoin Victorille sen, minkä totean Sinullekin vasta tässä, etten oikein tiedä, missä Eino nyt liikkuu. Olet ehkä pannut merkille, ettei Eino ole ollut mukana useassa keskeisessä palaverissa, joissa presidenttiasiaa on käsitelty. Lisäksi hän oli merkillisen vaisu budjettiriihessä ja antoi minun taistella yksin. Minä suoraan sanoen suuresti ihmettelen, mitä Einon päässä liikkuu. Tämä ehdottomasti vain meidän kesken.

Toivon vakavasti, että ottaisit mitä pikimmin yhteyden Vladimiroviin ja kertoisit hänelle kantasi. Tapaan Gromykon torstaina, jolloin kutsu olisi luontevaa toteuttaa. Itse vierailu olisi mielestäni pyrittävä toteuttamaan – varmuuden vuoksi – jo lokakuussa tai viimeistään marraskuussa.

Lähden iltapäivällä New Yorkiin missä toivoakseni lauantaina tapaamme.

Parhain terveisin, Sinun

Paavo Väyrynen
299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Vladimirovin linja on muuttumaton."
lainaus tekstistä on kerrontaa herrojen keskustelusta ja samaa suunnitelmaa on koko juttu.
Sen sijaan demarit, kokoomus ja Suomen Pakin väki teki lujasti töitä Koiviston asettamiseksi ehdolle tietolähde " 12,1, 2012 Suomenpankin johtajan Sirkka Hämäläisen haastattelu. TV:ssä
Julkinen tieto on myös, että CIA USA:n tiedustelupalvelu rahoitti Koiviston vaalikampanjaa.
Koiviston sopimukset CIA:na valvonnassa vaikuttivat mm. NOKIAN,
( kännykkä Nokian) kauppasuhteisiin Neuvostoliiton kanssa. Nokian Tukiasemat jouduttiin ”uittamaan ” kiertotietä.

Suomen Demari- presidentit ovat " hallinneet" Suomea 30 v. arvovallallaan " lännen sopimuksilla ryöstö kapitalistien renkinä.
Me tavalliset kansalaiset tunnemme sen elintasossamme! Tuolloin nimittäin syntyi se kammottava puolueiden sopimus ” kaikille ei riitä”. Jonka jälkeen lainsäädännöllä vahvistettiin perustuslain vastainen syrjintä kansalaisten kesken yhteiskunnan resurssien kohdistamiseksi ensiksi suuryrityksille, suurituloisille ja työ-elämässä oleville.

Hyvinvointi perustuu nyt velkapääomaan jonka orjaksi, "velkaorjaksi" on meidät kansalaiset ja valtio saatettu
Suomen Tasavalta on tuhottu!
Väyrysen ja Karjalaisen kirjeenvaihdon vetämistä nyt presidentinvaali aseeksi on pelkkää loanheittoa.
Kuka se elää menneisyydessä kysytään sitä nyt?
Verrataan ko. kirjeenvaihtoa asioiden , suhteiden hoitoon.
Minä uskon ettei Ahti Karjalaisen tai Paavo Väyrysen johdolla Suomen kansa ja valtio olisi joutunut tälle korpitielle jolle kokoomus ja demarit ovat kimpassa meidät vieneet!

Toivottavasti me puolueista vapaat ihmiset ja muiden kuin kokoomuksen ja demareiden jäsenet huomaavat Kokoomuksen ja Demarien koppauksen äänestää suoraan Niinistöä EU: velkaorjuutta antaisivat kaikki äänensä Suomen puolustan Paavo Väyryselle NRO 4.n

Väyrysen kirjeenvaihdon aikana Suomen lähin naapuri idässä oli Neuvostoliitto ja edelleen Venäjä
Kokoomuksen ja Demarien ”naapuri” on Atlantin valtameren takana Amerikan mantereella USA:a.

Vladimirovin ja muiden Neuvosto diplomaattien kanssa oli mielestäni viisasta olla hyvissä väleissä. Tapa oli Paasikiven ja Kekkosen viitoittama.
Mainittavaa ja tunnettua on, että kaikkien Suomessa toimivien valta- puolueiden valtaapitävät henkilöt, valtaan pyrkivät ja jopa ”rivi-miehet tungeksivat Tehtaankadulle.

Toivottavasti Neuvostoliittolaisella / Venäläisellä tarkkuudella pidetyt muistiot näistäkin jutusta paljastuvat kuten paljastuivat DDR:n arkistot.
Jäitä hattuun, kaunat pois ja Paavo Väyrynen Presidentiksi.
ÄÄNET NUMEROLLE 4

Äänestä
  • No niin, kuten edellä näettä neuvostonuolenta ei kaulapantatsuhnilla voi milloinkaan päättyä. Kun on kerran joutunut KGB:n koukkuun ei siitä ole pääsyä tässä elämässä.

    Uskomatonta pokkaa osoitaa puolustaa edelleen vehkeilyä viraan vallan kanssa.

    Jos neukkula ei olisi vielä ollut voimissaan kun Karjalainen paljasti väykyn vehkeilyn, olisi väykky tuomittu valtakunnan oikeudessa. Täytyy sanoa että Karjaisessa oli hiven isänmaalisuutta kun hän paljasti väykyn ja vladimirovin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maanpetos.. kirjoitti:

Suomen kuvalehti nro 40 6.10.1989
------------------------------------------
Kotona 19.9.1981

Tohtori Ahti Karjalainen
Munkkiniemi

H.V.

Tapasin eilen illalla ministerineuvos Vladimirovin. Seuraavassa selostan lyhyesti keskustelumme.

Vladimirovin linja on muuttumaton. Hän tulee tekemään lujasti työtä Sinun valitsemisesi puolesta. Tällä kertaa Neuvostoliitto toimii kuitenkin selvästi varovaisemmin kuin vuonna 1956, jolloin Kekkosen vastaehdokkaana oli ”Neuvostoliittoon vihamielisesti suhtautuvan puolueen ehdokas”. Hän korosti sitä, että sosialidemokraatit nykyään kannattavat hyviä suhteita Neuvostoliiton kanssa ja puolue puheenjohtaja Sorsaa myöten tukee Koivistoa.

Henkilönä he asettavat Sinut selvästi Koiviston yläpuolelle ja katsovat, että keskustalainen presidentti on parempi vaihtoehto kuin sosalidemokraattinen presidentti. Vladimirov ja hänen ystävänsä tulevat vaikuttamaan erityisesti kommunisteihin, mutta myös muihin puolueisiin Sinun valintasi hyväksi.

Victor kysyi minulta, mitä Neuvostoliito voisi muutoin tehdä Karjalaisen valinnan hyväksi. Hän itse ajatteli, että Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa tulisi nyt olla hiljaisempi vaihe, jolloin Koivisto ei saisi sellaista julkisuutta, joka voitaisiin tulkita tueksi hänelle. Sen lisäksi hän ajatteli, että taloudellisessa yhteistyössä saattaisi olla jokin tilanne, jossa Sinun vaikutusvaltasi voisi korostua.

Minä esitin hänelle sen ajatuksen, että ensi vuoden tavaranvaihtopöytäkirjassa syntyvät vientiongelmat voisivat olla sopiva kohde, löytäisimme jonkin keinon, esim. öljyntuonnin lisäämisen, tämän ongelman hoitamiseen. Lupasin harkita tätä asiaa.

Tässä yhteydessä tuli jälleen esille minun mahdollinen vierailuni Neuvostoliittoon, joka, kuten tiedät, on ollut vireillä jo viime toukokuusta lähtien, jolloin presidentti Kekkonen päätti asiasta. Totesin Victorille uudelleen, että vierailun toteuttaminen olisi sopivaa tukea Karjalaisen presidentiksi valinnan puolesta.
Minulla tulisi olla puolueen puheenjohtajana riittävä arvovalta Sinun tukemiseksi, kun Koiviston puolestapuhujana on puheenjohtaja Sorsa, kaksinkertainen pää- ja ulkoministeri, joka on tehnyt virallisen vierailun Neuvostoliittoon molemmissa ominaisuuksissa.

Minä ollut jo yli neljä vuotta yhtä mittaa ulkoministerinä vierailematta kertaakaan tässä ominaisuudessa Moskovassa. Lisäksi olen yhteisten päätösten perusteella joutunut esiintymään keskusta-vasemmistoyhteistyön rikkojana, josta etenkin kommunistit pyrkivät vetämään yleispoliittisia johtopäätöksiä. Uskottavuus ei ole paras mahdollinen, kun minä näistä asemista käsin käyn ajamaan Sinun valintaasi nimenomaan ulkopolitiikan merkitystä korostaen.

Vladimirov esitti edelleen epäilyjä, mutta hyvin lieviä epäilyjä, sen suhteen, olisiko vierailu joka suhteessa tarkoituksenmukainen. Painavampana seikkana hän totesi, että asiasta olisi sovittava nyt presidentin sairastaessa vielä Sinun ja Uusitalon kanssa.
Kerroin Sinun tukevan vierailun toteuttamista.

Uusitalosta sanoin Victorille sen, minkä totean Sinullekin vasta tässä, etten oikein tiedä, missä Eino nyt liikkuu. Olet ehkä pannut merkille, ettei Eino ole ollut mukana useassa keskeisessä palaverissa, joissa presidenttiasiaa on käsitelty. Lisäksi hän oli merkillisen vaisu budjettiriihessä ja antoi minun taistella yksin. Minä suoraan sanoen suuresti ihmettelen, mitä Einon päässä liikkuu. Tämä ehdottomasti vain meidän kesken.

Toivon vakavasti, että ottaisit mitä pikimmin yhteyden Vladimiroviin ja kertoisit hänelle kantasi. Tapaan Gromykon torstaina, jolloin kutsu olisi luontevaa toteuttaa. Itse vierailu olisi mielestäni pyrittävä toteuttamaan – varmuuden vuoksi – jo lokakuussa tai viimeistään marraskuussa.

Lähden iltapäivällä New Yorkiin missä toivoakseni lauantaina tapaamme.

Parhain terveisin, Sinun

Paavo Väyrynen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu