Jos tilanne olisi päinvastainen kuin se on nykyisin ja Eurooppalaisia virtaisi Somaliaan tuhatmäärin joka kuukausi. Mukana vaikkapa 500 Suomalaista / kuukausi. He eläisivät paikallisten siivellä osallistumatta mihinkään muuhun kuin oman kulttuurinsa ja henkilökohtaisten tapojensa ylläpitämiseen. Somalian valtion varoilla tietysti.
Suomalaisille annettaisi isot ja ilmaiset asunnot parhailta paikoilta. Suomalaiset viettäisivät äänekkäitä sika ja makkara grillijuhlia illasta toiseen kaljan ja kossun kera. Haitari soisi ja välillä vähän nujakoitaisi. Mutta paikallisten kuuluisi hymyillä, ymmärtää ja karsia itseltään ennakkoluuloja Suomalaisten suhteen. Paikallinen lainsäädäntö sorvattaisi sellaiseksi, että se tukahduttaisi kaiken kapinamielialan paikallisessa väestössä ja estäisi tunteidenpurkaukset ja vihakirjoittelun ja heidät pakotettaisiin sietämään kaikki mitä eteen kannetaan.
Kerran vuodessa valittaisiin "vuoden Suomalainen" joka kukitettaisi ja halattaisi puhki paikallisen kulttuuriministerin ja tasa-arvovaltuutetun toimesta, jotka tietenkin olisivat sonnustautuneet verkkareihin ja Ikaalisten harmonikkaviikkojen lippikseen kunnianosoituksena vierasta kulttuuria kohtaan. Hänet vedettäisiin jokaiseen ohjelmaan mukaan parhaaseen katseluaikaan mm, supersuosittuun "painii vuohien kanssa" ohjelmaan.
Suomalaiset olisivat asuntojonoissa aina keulilla. Suomalaiset kantaisivat kristinuskon symboleja missä huvittaa ja harjoittaisivat omia kristillisiä jumalanpalveluksiaan paikallisten lasten leikkipaikoilla. Somalian valtio maksaisi kirkkojen perustamisen ja ylläpidon kustannukset. Mogadishun kaupungissa olisi ”Jussi” kulttuurikeskus, parhaalla liikepaikalla, jonka rahoitus menisi niin ikään kaupungin piikkiin etnisine Suomalaisine ruokineen kaikkineen. Jokainen rike ja rikos joka kohdistuisi Suomalaista kohtaan, katsottaisi oikeudessa viharikokseksi ja rangaistukset olisivat sen mukaisia. Erilaisiin kuntien ja kaupunkien virkoihin olisi Suomalaiskiintiöt. Paikalliset poliitikot pressaa myöten kehuisivat kulttuurin rikkautta ja parantavaa voimaa.
Suomalaiset aina silloin tällöin harhauttaisivat viranomaisia erilaisilla tekaistuilla sukulaissuhteilla ja saisivat enemmän rahaa Somalian valtion rahakirstusta mutta tapausten tultua ilmi, oikeus päättäisi pyyhkiä niitä pehmopaperilla ettei vain Suomalaisten integraatio olisi vaakalaudalla eivätkä muut Afrikan maat saisi vihiä siitä, että Somaliassa harrastetaan rasismia. Somalia pitäisi nuhteettomasta maineestaan kiinni vaikka sen hintalappu olisi mikä tahansa.
Tämähän on täydellisen uskomaton satu, eikö totta? Mutta kun käännätte sadun toisinpäin niin se ei enää olekaan satu vaan todellista totta, joka toteutuu omien silmiemme edessä joka ikinen päivä. Ja meidän kuuluu sietää sitä? Vai? Tarkistakaa poliittinen kantanne pikaisesti.
Kannattaa ehdottomasti lukaista
Hanski Vuosaaresta
1
52
Vastaukset
- Sadut ovat totta
Asumme hölmölässä, jota hölmöt feministit johtavat homojen ja eunukkien kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001723- 551123
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4381104- 1701023
- 58811
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126782- 83730
- 51708
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38675- 57671