Paavoissa on jotakin samaakin, vaikka suurimmaksi osaksi ovat toisiinsa nähden erilaisia. Kuitenkin jokaista leimaa jonkilainen rohkeus ja omapäisyys. Lipponen ei esimerkiksi suostunut sellaiseen mielistelevään tekoon ääniä kahmiessa kuin kävelytestiin. Paavo Väyrynen sen sijaan ei näe mitään syytä mielistellä toimittajien kysymyksiin, varmuuden vuoksi (ilmeisesti?) sanoo heti: ei. Arhinmäkeä olen vähiten seurannut, mutta kyllä hänelläkin on radikalismia, mm. kärkkäästi ottaa kantaa Nato-kysymyksissä. Yrittää olla jonkinlainen vastarannan kiiski hänkin.
Paavot
huomioita.
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lipponen ja Arhinmäki ovat myös ottaneet selkokielisesti esiin hankaliakin tärkeitä aiheita. Varsinkin Lipponen on arvojohtajana ottanut kantaa epäkohtiin jo pidemmän aikaa, sopisi hyvin maan isäksi.
Väyrynen ja Niinistö pysyvät liikaa epäaidon tuntuisissa vaalimainostus-rooleissaan. Väyrynen kyllä on muuten tehnyt näyttävää kampanjaa ja Sauli pystyy parempaan kunhan alkaa tsempata.