Terve!
Tuskin ne sivarit sen enemmän hihhuleita, homoja, uskovaisija jne on kuin ne intissä olevatkaan (itselläni on kokemusta molemmista) ja aina täytyy muistaa, että joissakin tapauksissa vaatii todella paljon siviilirohkeutta mennä sivariin ja puollustaa omia arvoja joihin uskoo. Paremminkin inttiin menijät on sellaisia laumasieluja, joilta puuttuu viimeinenkin oma tahto ja jos sitä vielä mennessä on niin siellä riisutaan se viimeinenkin.
Molemmissa palvelumuodoissa on omat hyvät ja huonotpuolensa. Niitä tuskin tarvitsee tässä ruveta sen kummenmin vatvomaan.
Tulkaa ihmiset jo lopultakin järkiinne, unohtakaa Suomen puollustusvoimat. Mitä helvetin merkitystä niillä on tänä päivänä? Noh, ehkä jonkinlaisen sisäisen järjestyksen ylläpitäjänä. Ikäluokka aivopestään yllä pitämään nykyistä isänmaamme yhteiskuntajärjestystä. Unohtakaa koko NATO. Mihin me sitä tarvitaan? Venäjää vartenko? Tuskin. 10 vuoden sisällä Venäjä on EU:n jäsen ja se ei enää uhkaa ketään. Venäjän ongelmat ovat tulevaisuudessa Aasian suunnalla.
Keskittäkää kaikki voimanne Suomalaisen talouden ja ympäristön hyvinvoinnin kehittämiseen. Pyssykkäleikit jääköön päiväkotiin.
Vahvistetaan ennemmin poliisi- ja rajavartiovoimiamme. Poliisi kitkee rikollisuuden maastamme ja sitä kautta meillä kaikillä on täällä turvallisempaa elää. Vahvistettu rajavartiolaitos pitää kyllä loikkarit rajan takana ja hoitaa tullivelvollisuutensa.
Jeesus, että ihmiset voivat olla lapsellisia....
Tuskin ne sivarit sen enemmän hihhuleita, homoja, uskovaisija jne on kuin ne intissä olevatkaan (itselläni on kokemusta molemmista) ja aina täytyy muistaa, että joissakin tapauksissa vaatii todella paljon siviilirohkeutta mennä sivariin ja puollustaa omia arvoja joihin uskoo. Paremminkin inttiin menijät on sellaisia laumasieluja, joilta puuttuu viimeinenkin oma tahto ja jos sitä vielä mennessä on niin siellä riisutaan se viimeinenkin.
Molemmissa palvelumuodoissa on omat hyvät ja huonotpuolensa. Niitä tuskin tarvitsee tässä ruveta sen kummenmin vatvomaan.
Tulkaa ihmiset jo lopultakin järkiinne, unohtakaa Suomen puollustusvoimat. Mitä helvetin merkitystä niillä on tänä päivänä? Noh, ehkä jonkinlaisen sisäisen järjestyksen ylläpitäjänä. Ikäluokka aivopestään yllä pitämään nykyistä isänmaamme yhteiskuntajärjestystä. Unohtakaa koko NATO. Mihin me sitä tarvitaan? Venäjää vartenko? Tuskin. 10 vuoden sisällä Venäjä on EU:n jäsen ja se ei enää uhkaa ketään. Venäjän ongelmat ovat tulevaisuudessa Aasian suunnalla.
Keskittäkää kaikki voimanne Suomalaisen talouden ja ympäristön hyvinvoinnin kehittämiseen. Pyssykkäleikit jääköön päiväkotiin.
Vahvistetaan ennemmin poliisi- ja rajavartiovoimiamme. Poliisi kitkee rikollisuuden maastamme ja sitä kautta meillä kaikillä on täällä turvallisempaa elää. Vahvistettu rajavartiolaitos pitää kyllä loikkarit rajan takana ja hoitaa tullivelvollisuutensa.
Jeesus, että ihmiset voivat olla lapsellisia....
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Paremminkin inttiin menijät on sellaisia laumasieluja, joilta puuttuu viimeinenkin oma tahto ja jos sitä vielä mennessä on niin siellä riisutaan se viimeinenkin."
Lässynlässyn.
Sinulle pitäisi kai jonkun kertoa sellaisesta asiasta, kuin tahto pyrkiä toimimaan oikeaksi katsomallaan tavalla silloinkin kun se tarkoittaa luopumista mukavuuksista ja omasta päätösvallasta.
"Tulkaa ihmiset jo lopultakin järkiinne, unohtakaa Suomen puollustusvoimat. Mitä helvetin merkitystä niillä on tänä päivänä?"
Toimivat sinunkin kermaperseesi turvana, vaikka et sitä lapsipieni ymmärräkään.
"10 vuoden sisällä Venäjä on EU:n jäsen ja se ei enää uhkaa ketään."
Ohhoh. Siinä tulee sen tason bs:ää ettei voi kuin nauraa =D
Oletko varma että et tarkoittanut EU:n sijasta Utopiaa?
"Pyssykkäleikit jääköön päiväkotiin."
Tuota voit sitten toistella, jos sinua joskus osoitetaan aseella. "Pyssykkä"...
"Jeesus, että ihmiset voivat olla lapsellisia...."
Sanopa muuta.
Terve!
Noh, kunhan sinullekkin tulee lisää ikää niin ajattelet asioista aivan toisella tavalla (vaikka enhän tiedä ikääsi).
Enhän kirjoituksessani maininnut, etteikö meillä pitäisi olla jonkinlaista puollustusta, mutta sen voisi hoitaa muutenkin kuin yleisellä asevelvollisuudella. Ei nykyään (oletetaan josko tulisi jonkinlainen konflikti) enää keräännyttäisi sotimaan jonnekkin korpeen puolustuslinjoihin vaan kyllä ne mahdolliset taistelut käytäisiin kaupungeissa. Nykymaailmassa ei enää valtioille ole välttämättä eduksi haalia suuria maa-alueita. Olisihan niiden kontroilloiminenkin vaativaa ja vaatisi isoja resursseja miehittäjältä. Tälläiseen voitaisiin ihan hyvin varautua vapaaehtoisen (voitaisiin velvoittaa)maanpuollustuksen kautta. Kokoontumisia voitaisiin järjestää vuosittain vaikka viikon ajan sen sijaan, että ukoille opetetaan jotain jeesuksen aikaista sissisotaa intissä.
Suomessahan ei niin julmetusti näitä kaupunkeja ole (verrattuna muihin Euroopan maihin), mutta sitä korpea täältä kyllä löytyy. Eikö olisi melko oletettavaa, että mahdollinen valloittajaa vastaan käytävä sota siirtyisi hyvinkin pian juuri "puistoon". Maavoimathan pääsevät kaupunkeihin vasta ylittämällä suuria -ja usein metsäisiä maa-alueita. Että se siitä sissisodan mollaamisesta.
Puolustuslinjojen muodostumisesta en osaa sanoa mitään. Riippuu paljon voimasuhteista. Tai näin ainakin kuvittelisin.
Siinä ollaan kyllä samaa mieltä, ettei ole järkeä pitää armeijan leivissä niitä vähemmän motivoituneita tyyppejä. Vapaaehtoisuudellakin saataisiin varmasti haalittua kokoon riittävä määrä taistelijoita.
"Noh, kunhan sinullekkin tulee lisää ikää niin ajattelet asioista aivan toisella tavalla (vaikka enhän tiedä ikääsi).
Äläpä iästä ryhdy lässyttämään. Surkuhupaisan naiivin kirjoituksesi perusteella kun olet vasta peruskoulusi päättänyt.
"Ei nykyään (oletetaan josko tulisi jonkinlainen konflikti) enää keräännyttäisi sotimaan jonnekkin korpeen puolustuslinjoihin vaan kyllä ne mahdolliset taistelut käytäisiin kaupungeissa."
On kieltämättä lähes tuskallista lukea tuollaista soopaa.
Vaikka vihollinen tuskin uraata huutaen tuleekaan lähtemään rajalta avorivissä kohti kaatumispaikkojaan, niin jos tavoitteena on ottaa Suomi kontrolliin tultaisiin maaottelua kyllä käymään merellä, ilmassa ja siellä pöpelikössäkin.
Laajamittainen hyökkäys ei tällä hetkellä ole todennäköisin uhka, mutta kun piru vie siihenkin on pakko varautua jotta sen uhka pysyykin minimissä.
"Tälläiseen voitaisiin ihan hyvin varautua vapaaehtoisen (voitaisiin velvoittaa)maanpuollustuksen kautta."
Jos et ole kuullut niin siihen varaudutaan jo nykyään. Velvoittamalla.
"Kokoontumisia voitaisiin järjestää vuosittain vaikka viikon ajan sen sijaan, että ukoille opetetaan jotain jeesuksen aikaista sissisotaa intissä."
Minkinvapautusiltamia, kirppareita ja dyykatessa löytyneiden tuotteiden ihastelukokouksia voitte järjestää vaikka joka viikko.
Nimimerkki "lopultakin" esittää Suomen puolustusvoimia lakkautettavaksi tarpeettomana.
Tällaiseen on helppo vastata lyhyesti: jos maassa, jonka geopoliittinen asema on sellainen kuin Suomella, ei ole omaa armeijaa, on siellä piakkoin toinen armeija.
Jokin uusi Seelanti voi operoida toisella tapaa.
Se, että näköpiirissä on rauhallinen kausi Suomen lähiympäristössä, ei takaa asiantilan jatkumista. Armeijaa on hyvin vaikea polkaista tyhjästä, jos tilanne muuttuu.
Tällaisia "oivalluksia" kuulee tämän tästä itseään laajakatseisiksi luulevien suusta. Haukkumisella ei niihin kannata vastata.
Siviilipalveluun hankkiutuminen ei osoita mitään erityistä siviilirohkeutta vaan lähinnä yhteisen vastuun pakoilua, eräänlaista vapaamatkustamista siis. Se, että joidenkin paikat (lähinnä pää) eivät asepalvelusta kestä, ei ole sekään mikään ansio, vaan ennemminkin surullinen asia. Tällaiset tapaukset tulee luonnollisesti asepalveluksesta vapauttaa.
Siviilipalvelun kaltaisten ratkaisujen puolestapuhujat käytännössä järjestään vastustavat myös NATOa - järjestöä, joka puutteistaan huolimatta on menestyksellisesti turvannut rauhaa Euroopassa jo vuosikymmenet. Sotilasliitoista en kuitenkaan tässä viestissä enempää alusta. Sen sijaan totean rehellisen riemukkaasti, että venäläisvetoisen aidosti imperialistisen ja panslavistisen Varsovan liiton hajoaminen tunnetusti harmittaa sivariaatteen mainosmiehiä. Tästä siis saa olla vilpittömän iloinen!!
perustelut sille, että joka ikinen julli pitää väen väkisin saada sinne armeijaan? Eikö motivaatio ole se mikä ratkaisee.
Ja jos kerran suomalaisten maanpuolustustahto on niin korkea, kuin väitetään, luulisi niitä puolustajia riittävän, vaikka sotalaitos olisi vapaaehtoinenkin.
"60 vuotta uskottavaa puolustusta, ilman uskottavaa uhkaa"
Suomen armeijan olennaisin vahvuus on suuri reservi. Eräänlainen elävän voiman asekätkentäjuttu siis. Tämän tietävät myös venäläiset.
Ei meille sovi palkkasoturiarmeija eikä vaineskaan USAn Irakissa käyttämä yksityisten yritysten metodi. Sotahullut jullit voivat aina hakeutua sellaisiin tai Muukalaislegioonaan (tosin luulen että useimmat uusnatsit tms eivät näihin edes kelpaa).
Pelkkä vapaaehtoisuus ei tässä asiassa toimi eikä sen voi edellyttääkään toimivan. Armeijassahan ei sinänsä ole mitään järkeä, eikä tappamisessa itsessäänkään. Kuinka moni itse asiassa suunnittelee tulevaisuuttaan tyyliin: menenpä kuolemaan sodassa. No, jkn jihad-väki ehkä.
Maailma nyt vain on sellainen, että jos haluat turvata ydinperheesi olotilan, erityisesti kielen ja omiksi koetut tavat elää ja kehittyä, on jnkl armeija oltava. Suomen kansan kaltainen ilman ansioita ärsyttävän hyvin menestyvä tsuhnalandia hukutettaisiin mielellään Venäjän kansojen mereen ellei toimitus tulisi liian kalliiksi.
Suomen armeija on hinta jonka sekä suomalaiset että venäläiset tavallaan maksavat: me etukäteen, he laskuna, jonka lankeamista voi venyttää ikuisesti, jos niin osataan haluta.
"Tuskin ne sivarit sen enemmän hihhuleita, homoja, uskovaisija jne on kuin ne intissä olevatkaan "
Eivät ole, mutta sitäkin enemmän laiskoja, vätyksiä, epäsosiaalisia ja päihderiippuvaisia.