Valitettavasti meni myös lapsi pesuveden mukana. Lipponen ja jungger tuhosivat työväenpuolueen. On helppo hajottaa, mutta valitettavan vaikea rakentaa.
PÖÖ!KUNNIA MENI, MUTTA MAINE KASVOI!
9
<50
Vastaukset
- Oikein heille!
Kesk, cocs, ja sdp tulevat hajoamaan omaan korruptioonsa ja hyvävelisysteeminsä ahneuteen.
Aivan oikein moisille kusettajille. - 2 työväenpuoluetta
Bemarien pitäisi heittää kermaperseensä pois johdosta ja yhdistyä vasemmistoliiton kanssa. Ei Suomeen tarvita kahta työväenpuoluetta.
- Demarit on aika
kaukana työväenpuolueesta, he eivät osaa tehdä mitään muuta kun köyhdyttää työläisiä menemällä puolestajapuhujiksi Jyrkin keksimiin Kreikan hyväbisnes jne jne. juttuihin.
- profiloiduttava
Demarit on aika kirjoitti:
kaukana työväenpuolueesta, he eivät osaa tehdä mitään muuta kun köyhdyttää työläisiä menemällä puolestajapuhujiksi Jyrkin keksimiin Kreikan hyväbisnes jne jne. juttuihin.
Sillä heidän pitäisikin profiloitua uudelleen. 80-luvun tasainen hyvinvointi ja periaatteen vuoksi demaroinnin aika on ohi. 2000-luvun kukkahattuteemat kehitysmaiden liikaväestön puolesta ei saa tavalliselta suomalaiselta kansalta muuta kuin vihaa. Putoamisvaarassa tai pätkittäin pärjääviä suomalaisia on paljon. Heidän etujen ajaminen olisi kova sana. Peruspäivärahan pieni nostaminen oli jo iso plussa. Kansalaispalkka olisi seuraava asia, mutta kuka sitä ajaa? Kansalaispalkka säästäisi selvää rahaa yhtyeiskunnalle ja antaisi köyhimmille ilman simputusta sen mitä kuuluukin. Samalla monivaiheinen ja kallis byrokratia jäisi pois.
- TOTUUS ESIIN!
Perseestäkös revit ne rahat loisien kansalaispalkkaan? Kukka hattuguggenheimit eivät ymmärrä mistään mitään. Työntekijä on palkkansa ansainnut, mutta Työstä pois potkittujen ja ikärasismin uhrien tilanne on surke. Demarien Filatof, työministerinä lanseerasi orjatyölain. Tämän orjatyölain uhreina ainakin 100 tuhatta suomen kansalaista (ikääntyneitä irtisanottuja) on palkattomassa orjatyössä 9-n euron päiväpalkalla. Noihin on pakko mennä, koska perustuslainkin vastaisesti toimeentulotukeenkaan ei ole oikeutta, jos kieltäytyy moisesta.
Suurin häpeä kaiketi on se, että nämä palkattomat orjatyöläiset saavat niskaansa ivaa, vaatimuksia ja vähättelyä, koska eivät kehtaa kertoa totuutta, kun ovat niin alistettuja.
PALKKAA SAAVAT TYÖNTEKIJÄT VAATIVAT HEILTÄ LIIKAA, KOSKA EIVÄT TIEDÄ HEIDÄN OLEVAN PALKATTOMIA ORJIA.- kansalaispalkka
Kansalaispalkasta suuri osa tulee jo siitä, että Kela, sosiaalitoimisto, työvoimatoimisto ja muut nöyryytystoimistot tulevat turhiksi. Nuo virkamieskunnat voidaan irtisanoa ja rakennukset myydä pois. Köyhälle voidaan maksaa suoraan käteen se summa mikä noista kaikista keskimäärin on tullut ja vähän säästyneitä käsittelykuluja päälle. Muuta rahaa ei tarvitse maksaa, siinä se.
- Tilaa riittää
kansalaispalkka kirjoitti:
Kansalaispalkasta suuri osa tulee jo siitä, että Kela, sosiaalitoimisto, työvoimatoimisto ja muut nöyryytystoimistot tulevat turhiksi. Nuo virkamieskunnat voidaan irtisanoa ja rakennukset myydä pois. Köyhälle voidaan maksaa suoraan käteen se summa mikä noista kaikista keskimäärin on tullut ja vähän säästyneitä käsittelykuluja päälle. Muuta rahaa ei tarvitse maksaa, siinä se.
Kela , sosiaalitoimistot sun muut tuottamattomuustoimistot voi hyvin ottaa parempaan käyttöön !
Kalustetaan toimistojen huoneistot Romani , Somali ja muun maahanmuuttoväestön vapaavuokra asunnoiksi !
Voisi olettaa että asukkaat kokisivat uudet kotinsa viihtyisiksi , semminkin kun tilat olisivat entuudeltaan tuttuja ja joista on useimmille pelkästään hyviä henkilökohtaisia muistoja !
- kiitos kannatuksesta
Pöön mahalasku on massiivinen.
Ei voittoa.- mulahti
Nyrkki-Paavolle kävi kuin venäläisten satelliitille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171869Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101768Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1141766Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561439Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341383Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861016Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50962Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115908Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237902Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347864