Euron hajoaminen ei ole katastrofi Suomelle

Vaikka PÖÖÖ meitä pelotteleekin, niin asiat jatkuvat lähes samalla tavalla kuin nytkin, lukuunottamatta rahan lapioimista etelän aurikoisiin maihin.

"Suomi heikkenisi vain suhteessa Saksaan

Nomura ei arvaile, mitä kullekin euromaan uudelle valuutalle tai muillekaan talousmuuttujille tapahtuisi välittömästi euron mahdollisen hajoamisen jälkeen.

Sen sijaan pankin analyytikot arvioivat uusien valuuttojen tasapainoarvoja viiden vuoden kuluttua eron jälkeen. Laskelmien vertailuvaluutta on Yhdysvaltain dollari.

Laskelmien lähtöarvot niin valuuttakursseissa kuin muissakin muuttujissa ovat viime joulukuulta. Laskelmat koskevat 11 niin sanottua vanhaa euromaata ilman Luxemburgia.

Vain Saksan uusi valuutta vahvistuisi Nomuran mukaan suhteessa dollariin, ja sekin vain runsaan prosentin. Kaikki muut euromaiden uudet valuutat heikkenisivät suhteessa dollariin mutta samalla myös suhteessa Saksan uuteen valuuttaan.

Suomen uusi valuutta heikkenisi vähiten, odotettavissa olisi noin kahdeksan prosentin devalvoituminen suhteessa Saksaan. Suomen valuutta vahvistuisi suhteessa kaikkien muiden euromaiden kuin Saksan uusiin valuuttoihin.

Toinen ääripää on Kreikka, jonka uusi valuutta heikkenisi suhteessa Saksaan peräti 59 prosenttia."

http://tinyurl.com/78fl4rz
262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tärkeintä on valuutan suhde dollariin, koska muu maailma vertaa talouttaan Amerikkaan. Nyt EMU-maat ovat kärsineet kalliista, kiinteästä eurosta dollariin nähden. On aika sanoa hyvästit EMUlle ja siirtyä omaan valuuttaan tai kruunuun, jotta päästään kelluvan valuutan markkinoille.

Jo ennen EU:ta markka oli kalliimpi kuin kruunu. Saksan markkaan vähden suhdeluku oli 1,95-2 mk.

Äänestä
  • Tarvitaan oma valuutta, jonka korkotulot julkiselle sektorille. Näin verot saadaan alas, ja kansalaiset paremminvoiviksi.

    Kansalaiset eivät voi paremmin jos heidän varansa lapioidaan etelään, sanoi Katalainen mitä haluaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


P.Ö.Ö kirjoitti:

Vaikka PÖÖÖ meitä pelotteleekin, niin asiat jatkuvat lähes samalla tavalla kuin nytkin, lukuunottamatta rahan lapioimista etelän aurikoisiin maihin.

"Suomi heikkenisi vain suhteessa Saksaan

Nomura ei arvaile, mitä kullekin euromaan uudelle valuutalle tai muillekaan talousmuuttujille tapahtuisi välittömästi euron mahdollisen hajoamisen jälkeen.

Sen sijaan pankin analyytikot arvioivat uusien valuuttojen tasapainoarvoja viiden vuoden kuluttua eron jälkeen. Laskelmien vertailuvaluutta on Yhdysvaltain dollari.

Laskelmien lähtöarvot niin valuuttakursseissa kuin muissakin muuttujissa ovat viime joulukuulta. Laskelmat koskevat 11 niin sanottua vanhaa euromaata ilman Luxemburgia.

Vain Saksan uusi valuutta vahvistuisi Nomuran mukaan suhteessa dollariin, ja sekin vain runsaan prosentin. Kaikki muut euromaiden uudet valuutat heikkenisivät suhteessa dollariin mutta samalla myös suhteessa Saksan uuteen valuuttaan.

Suomen uusi valuutta heikkenisi vähiten, odotettavissa olisi noin kahdeksan prosentin devalvoituminen suhteessa Saksaan. Suomen valuutta vahvistuisi suhteessa kaikkien muiden euromaiden kuin Saksan uusiin valuuttoihin.

Toinen ääripää on Kreikka, jonka uusi valuutta heikkenisi suhteessa Saksaan peräti 59 prosenttia."

http://tinyurl.com/78fl4rz

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu