Lähetetyt kysymykset ehdokkaille!

1.Olisitteko Presidenttinä laajanäköisesti yhteiskunnallisissa, poliittisissa päätöksissä ja maan talouden asioissa moraalin vartija?

2.Kumpi asia on rehellisesti mielestänne tärkeämpää? Suomen kansalaisten -ja kansalaisuuden saaneiden hyvinvointi turvallisuus, vai Euroopan unionin hyvinvointi?

3.Onko jatkuva talous -ja kulutuksen kasvu ainut oikea tie ihmisten hyvinvoinnille,sekä kestävälle kehitykselle tuleville sukupolville?

4.Kumpi on mielestänne poliittisessa ajattelussanne tärkeämpää? Puolueenne kannatus ja toiminta, vai Valtion eli kansan toimeentulon turvaaminen.

5. Mitä puolueenne teille merkitsee?

6.Valtion velkaa puolustetaan, yksityisen henkilön velkaan sillä. Että valtio on senkin jälkeen, kun yksittäinen ihminen on jo pois mennyt. Eli yksittäisen ihmisen on maksettava velkansa elinaikanaan. Valtion elinaikaa ei samoin voida kuvitella, se vaan on. Mutta eikö yksittäinen ihminen joudu maksamaan tätä, itsestäänkin riippumatta tullutta velkaa verojen muodossa kohtuuttomastikin elinaikanaan? Oli sitten rikas tai köyhä. Mitä tekisitte tämän asian eteen? Löytyisikkö mielestänne muita ratkaisuja kuin verot? Antaisitteko ohjeistusta eduskunnalle? Tai toisitteko ajatuksianne yleiseen keskusteluun median välityksellä?

7.Toimiiko media mielestänne moraalisesti aina oikein? Voisitteko luottaa mediaan tiedonvälittäjänä?

8.Rasismista puhutaan median välityksellä ahkerasti. Ja suomalaisia yleistetään yleisesti rasisteiksi. Onko mielestänne asia yleisesti näin? Vai tuodaanko tämäkin asia yleisesti keskusteluna väärin esille? Vaikuttaako mielestänne negatiivisiin keskusteluihin se, että julkisessa keskustelussa niputetaan työtä tekemään tulevat maahanmuuttajat / turvapaikanhakijat? Tai kuinka paljon asenteisiin vaikuttaa työttömyys ja valtaväestön huonompiosaisten taloudellinen asema? Onko turvapaikanhakijoiden ja valtaväestön huonompiosaisten taloudellinen asema suomessa tasapuolinen? Onko taas oikein teidän mielestänne valtaväestöä syytellä erinäisillä nimityksillä, sen takia että haluavat kansalaisina olla suomalaisia? Kuten muidenkin maiden kansalaiset tietävät kansallisuutensa.

9. Toteutuuko maan luonnonvaroista saatava hyöty, edes tyydyttävästi maan kansalaisten hyväksi?

10. Mitä hyötyä kuntaliitoksista on tavallista veronmaksajaa ajatellen? Mitä mieltä olette liitoksista? Ja mihin käsityksenne tai tietonne asiasta perustuvat?

11. Pystyttekö samaistumaan eri yhteiskuntaluokan ihmisiin, kuinka erilaiset poliittiset päätökset tulevat vaikuttamaan?

t. Janne Hiltunen
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Janne Hiltunen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu