Oireet:
- Usein tapahtuva huippaus, eniten kuumassa (sauna, helle), mutta myös seisomaan noustessa tai sängystä ylös pompatessa.
- Pyörtymiskohtaus parin kuukauden välein, välillä useampi lyhyen ajan sisään. Kohtauksen alussa silmissä pimenee n. 3 kertaa ja joka välissä menetän tajuntani ja kaadun alaspäin sen pimenemisen ajaksi (alle sekunti), mutta kerke'n hidastaa sitä väleissä. Kun osun maahan, silmäni menevät kiinni, en pysty liikkumaan ja tunnen tärinän menevän koko kehossani. Kuulen, mutta en näe. Ulospäin tärisemistä ei kuulemma näy. Kohtaus on ohi parissa sekunnissa, jonka jälkeen voin nousta suoraan ylös ilman ongelmia.
Epilepsia-diagnoosia vastaan:
- Kävin terveyskeskuksessa hiljattain ja siellä ei todettu tarpeelliseksi tutkituttaa epilepsian varalta, koska suvussa ei sitä ole ikinä ollut.
- Kohtaukset ovat alkaneet vasta 2 vuotta sitten.
- Olin juuri näytelmässä, jossa käytettiin tehosteena strobovaloja. Ne eivät vaikuttaneet mitenkään, en juuri saanut kohtauksia esityskautena, paitsi yhden, mutta se oli ennen esitystä.
Olen 15-vuotias, normaalipainoinen, hieman matala verenpaine ja terveyskeskuksen mukaan minussa ei ole mikään vikana. Voisiko minulla olla epilepsia?
Mitkä todennäköisyydet epilepsiaan?
10
462
Vastaukset
- lilla fraulein
Muuten, nyt kun luin keskusteluita tältä palstalta eteenpäin, olen saanut jo n. 11-vuotiaanakin eräänlaisia dejà vu-tunteita, kuin olisin nähnyt enneunta jostain tapahtuneesta. Näen juuri tapahtuneen asian uudelleen kuukausien vanhana muistona.
- testattava
Suosittelen että varaat ajan neurologille. He tekevät tarvittavat testit. Kyseessä voi kuitenkin olla muutakin kuin epilepsia. Itselläni on osa noista samoista oireista johtuen vain alhaista verenpaineesta, eli huimausta, näön sumeneminen, heikko olo jne. Tähän auttaa natrium-lääke. Minun kohdalla alhainen verenpaine johtuu epilepsialääkkeestä.
- 19+5
Mitä epilepsialääkettä käytät?
- lilla fraulein
Kun olin terveyskeskuksessa, minulta mitattiin verenpaine, hemoglobiili, sydänkayrät ja en edes tiedä mitä kaikkea muuta. Ei mitään vikaa. Minulla on aina ollut matala verenpaine ja hemoglobiili ja niin on äidillänikin, mutta nyt ei huomautettu edes sen vertaa.
- Pakko korjata
hemoglobiiNi
- ts
Paljonko on "hiemen matala" verenpaineesi? Verenpaine alenee saunassa, joten huippaus saunan jälkeen on tyypillistä, jos se on ennestäänkin alhainen, samoin ylösnousuihin liittyvänä. Alhainen hemoglobiini mahdollisesti vielä vahvistaa sitä, aivot saavat liian vähän happea.
Onko noilla pyörtymisillä mitään yhdistävää tekijää, esim. saunan jälkeen? Vaikuttaa tosiaan enemmän pyörtymiseltä kuin kohtaukselta. - epi_epic
Suoralta kädeltä on paha sanoa, onko epilepsiaa vai ei, mutta juuri siksi sinun on päästävä neurologille.
TKn selitykset eivät oikein vakuuta: sillä, onko suvussa epilepsiaa vai ei, ei ole juurikaan merkitystä. Jokaisen hermosto on jokaisen ainutlaatuinen hermosto. Suvun ei-epileptisyys ei suojaa ketään. Epilepsia voi kehittyä niin monesta syystä, ettei selvittämättä voi mennä sanomaan, että sitä ei voisi olla. Esimerkiksi jos molemmilla vanhemmilla, tai suvuissa on migreeniä, ei ole mikään uutinen, että lapsella on epilepsia. Tai, jos on joskus lyönyt päänsä, vaikka luistellessa ilman kypärää kaatunut jäälle, on mahdollisuus, että on sen verran sattunut, että muutama muu kopsu päähän, ja sairastaakin epilepsiaa. jne.
Tajunnan menettäminen: tavallisessa pyörtymisessä taju häviää hetkeksi, kaatuu, sitten siitä virkoaa. Mutta.. toistuvasti, usein.. herättää epäilyä.
Kohtaukset alkaneet vasta kaksi vuotta sitten. Tähän on sanottava, että JO. Kaksikin vuotta kasvavan ja kehittyvän ihmisen elämässä tuollaista on liikaa. Et varmaan hoksannut kysyä, kuinka kauan tätä vielä pitää ihmetellä, mitä vielä pitää tapahtua, ennen kuin herättäisi huolen. Minun huolen tuokin nimittäin herättää.
Strobovalot aiheuttaa monelle ennemmin tai myöhemmin kohtauksen. En pitäisi tuotakaan kovin poissulkudiagostisena. Kuitenkaan.
Mikä todennäköisyys... Sitäpä täällä ei osaa kukaan sanoa, etkä sinä siitä tiedosta juurikaan viisastuisi, koska ainut oikea vaihtoehto saada oikeitten tutkimusten perusteella tieto. Terveyskeskuslääkärit eivät useinkaan ole kovin kiinnostuneita tai valveutuneita epilepsian suhteen. Itseasiassa, vain neurologit on perehtyneitä tähän haastavaan sairauteen niin paljon, että heidän näkemys asiasta on välttämätön.
En osaa neuvoa, mitä kautta asia hoituu, koululääkäri kenties, mutta ensimmäisenähän sinulla varmaan on huoltaja, äiti, isä, jonka kanssa pohtien varmasti saatte tutkimuksiin lähetteen. On saatava. - .,.,,..,,..,
Jep, ensimmäisessä viestissä mainitut asiat, "Epilepsia-diagnoosia vastaan", EIVÄT sulje pois epilepsian mahdollisuutta. Epilepsia voi olla ilman, että muuten suvussa sitä olisi, epilepsia voi alkaa missä iässä tahansa ja vilkkuvat valot eivät kaikilla laukaise kohtauksia.
Oli diagnoosi mikä tahansa, minusta aloittajan tapauksessa pitäisi joka tapauksessa selvittää oireiden syy. Jatkuva pyörtyilykään ei ole normaalia ja sen syy pitäisi selvittää. Valitettavasti terveyskeskuksissa ei aina asiantuntevaa hoitoa saa, saati lähetteitä erikoislääkäreille. - lilla fraulein
No, olen keskustellut nyt asiasta useamman tahon kanssa, eikä vieläkään ole tarkkaa diagnoosia. Sikäli kun ymmärsin, että saattaa olla useampia sairauksia/toimintavikoja päällekkäin. Kiitos kuitenkin vastauksista :)
- Lue tämä
Viestiketju.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/2490987#22000000013333406
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2613175Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.741234- 661173
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra180968Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:47866- 60819
- 47799
- 40711
- 45692
- 39678