Onhan Suomen oikeuslaitos

Täysin odotettua

korruptiosta vapaa, eikä siellä harrasteta poliittista likaista eihän?
Minun oli pakko tulla tuohon päätelmään, kun selasin aamulehtiä ja huomasin, että juuri vaalien alla aletaan käsittelemään nuorisosäätiön asiaa, eikä demareiden urheiluopistosäätiön juttua.

Ihan sattumaahan tuo tietenkin oli, ja nyt demarit sitten haukkumaan kepua oikein kunnolla rötöspuolueeksi, kun väitätte aina olevan pienemmän ja heikomman puolella, sun muuta valheellista.

Demarithan saavat tehdä yhteiskunnassa mitä huvitta, eikä niitä tuomita taulukaupoista, ei KMS rahoista, eikä työläisten varojenomavaltaisesta käytöstä.
He saavat suomssa harjoittaa yhteiskuntarasismiaan aivan kaikesa rauhassa, koska ovat soluttautuneet harrastamaan "korruptio ja rötöspolitiikkansa" valtakunnan ylimmälle tasanteelle jäsenkirjanimityksillä ilman vaaditavia pätevyyksiä.
Luhtanen oli hyvä esimerkki heidän toiminnastaan oikeuslaitoksemme piirissä.

En hyväksy rikoksia kenenkään tekeminä, mutta tuollainen likaisenpelinpolitiikka saa suorastaan antamaan YLE:n.

Nyt tuota jauhetan sitten viikko, näinhän tuo menee...

Tuo vain kannustaa äänestämään Väyrystä entistäkin enemmän.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mädännäisyyttä

      Ay johtajan 230 000 e vuosipalkka lisät

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe