Mormonit nousukiidossa

Mormoneiksi alkaminen on helluntailisillekin yksi vaihtoehto seurakuntayhteyttä miettiessä.
Aika lähellä toisiaan ne nyt ovat.

Mormonit ovat kristittyjä, joita muut kristityt ei hyväksy yhteisöönsä, mutta tilanne on muuttumassa nopeasti.

USA:n tuleva konservatiivien presidenttiehdokas on todennäköisesti Mormoni Mitt Romney, eikä siitä ole pitkää tietä presidentiksi.
Häntä äänestävät perinteiset konservatiivien kristityt ja varsinaiset kristityt ehdokkaat ovat jäämässä junasta.
Tällä hetkellä USA:ssa on 2% mormoneja mutta Romneyn valinta presidentiksi kääntäisi todennäköisesti kokonaan kristittyjen "emämaan" uskonnollisen jakautumisen toisenlaiseksi, mormonismin tullessa hyväksytyksi ja vaihtoehdoksi perinteiselle kristinuskolle.
Romney on jo saanut USA:n väestöä kiinnostumaan enemmän mormonismista.
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/ulkomaat/7155-mitt-romney-sai-amerikkalaiset-kiinnostumaan-mormonismista
21162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Mormonit eivät ole kristittyjä!

Äänestä
  • Tietenkin ovat kristittyjä kunten jehovatkin. Kaikkihan ovat kristittyjä, jotka uskovat jollakin tapaa Jeesukseen.
    Eihän ihminen voi määrätä, että sinä olet kristitty, mutta sinä et. Näinhän te toimitte, ja olette omahyväisiä fariseuksia.

    Äänestä

  • UPDATE_9496373 kirjoitti:

    Tietenkin ovat kristittyjä kunten jehovatkin. Kaikkihan ovat kristittyjä, jotka uskovat jollakin tapaa Jeesukseen.
    Eihän ihminen voi määrätä, että sinä olet kristitty, mutta sinä et. Näinhän te toimitte, ja olette omahyväisiä fariseuksia.

    No siinä se. Mormonit eivät usko Jeesukseen. Heidän "jeesuksensa" on jotain ihan muuta kuin Raamatun Jeesus.

    Määritelmäsi siitä, kuka on kristitty, ei ole kristittyjen määritelmä siitä, kuka on kristitty.

    Sinun mukaasi herra X, joka uskoo Jeesuksen olevan hiiri, on kristitty.

    Äänestä

  • eivät ole kirjoitti:

    No siinä se. Mormonit eivät usko Jeesukseen. Heidän "jeesuksensa" on jotain ihan muuta kuin Raamatun Jeesus.

    Jehovien todistajilla samoin. He eivät usko Jeesukseen niin kuin Raamatussa on, ja heidän Raamattunsa on erilainen.

    Mormoneilla on oma teoksensa, joka on heille vähintäänkin yhtä pyhä kuin Raamattu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    eivät ole kirjoitti:

    No siinä se. Mormonit eivät usko Jeesukseen. Heidän "jeesuksensa" on jotain ihan muuta kuin Raamatun Jeesus.

    Kristityt ovat ottaneet itse mormonin suosituimmaksi ehdokkaakseen, joka osoittaa kristittyjen enemmistön pitävän mormoneita kristittyinä ainakin USA:ssa.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Kristityt ovat ottaneet itse mormonin suosituimmaksi ehdokkaakseen, joka osoittaa kristittyjen enemmistön pitävän mormoneita kristittyinä ainakin USA:ssa.

    tuskin kuitenkaan yksikään teologi sanoisi mormoneja kristityiksi.

    Äänestä

  • UPDATE_9496373 kirjoitti:

    Tietenkin ovat kristittyjä kunten jehovatkin. Kaikkihan ovat kristittyjä, jotka uskovat jollakin tapaa Jeesukseen.
    Eihän ihminen voi määrätä, että sinä olet kristitty, mutta sinä et. Näinhän te toimitte, ja olette omahyväisiä fariseuksia.

    Ei ihan nuinkaan. Esim. Muslimit uskovat "jollakin tapaa Jeesukseen", heistä Jeesus on profeetta. Silti Muslimit eivät vaadi että heitä kutsutaan Kristityiksi, tuskinpa edes tykkäisivät. Myös Jeesus itse teki rajat "jollaki tapaa uskomisessa": "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon."
    Joillakin tuntuu olevan tarve tehdä Mormooneista kristittyjä. Mormoonista tulee Kristitty kun hän kääntyy Kristinuskoon.

    Äänestä

Moni konservatiivi vierastaa edelleen mormoneja ja saattaa merkitä sitä, että heppu häviää Obamalle finaalissa mennen tullen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Hyvinkin todennäköistä ja Obamalle ei löydy vastusta.
    Joka tapauksessa konservatiivien ehdokkuus toisi silti paljon ääniä "perinteisiltä" kristityiltä mormoneille, kuten nytkin esivaaleissa ja se muuttaisi uskonnollista karttaa merkittävästi.
    Uskoltaan muutamaa miljoonaa mormonia äänestäisi silti vaaleissa ehkä 100 miljoonaa "perinteistä" kristittyä.

    Luultavasti ei äänestä, vaan jättää mieluummin vaikka äänestämättä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tuskinpa! kirjoitti:

    Luultavasti ei äänestä, vaan jättää mieluummin vaikka äänestämättä.

    Ovat jo nyt äänestäneet esivaaleissa, vaikka tarjolla oli muita kristittyjä ehdokkaita.

    Äänestä

"Mormoneiksi alkaminen on helluntailisillekin yksi vaihtoehto seurakuntayhteyttä miettiessä.
Aika lähellä toisiaan ne nyt ovat.

Mormonit ovat kristittyjä, joita muut kristityt ei hyväksy yhteisöönsä, mutta tilanne on muuttumassa nopeasti."

Mormonien oppi eruaa Helluntalaisten opista kuin yö päivästä. Vaikeaa niille on löytää yhteistä pohjaa niin paljon niissä ajattelu poikkeaa toisistaan. Raamattuun pitäytyvä kristitty ei tule "valitsemaan" Mormonien seurakuntayhteyttä omakseen. Ristiriita on liian suuri. Enkä edes ymmärrä miksi pitäisi "vaihtaa" seurakuntayhteyttä. Eilen tuli "South Parkissa" Mormonismista kertova jakso..."dum,dum,dum", oli osuvan satiirinen jakso,vaikken kokonaan katsonutkaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Eilen tuli "South Parkissa" Mormonismista kertova jakso..."dum,dum,dum", oli osuvan...."

    Alapään sanoja käyttävä, lokaa heittävä animaatiosarja South Park on siis sinun tietolaarisi uskonasioissa?

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    "Eilen tuli "South Parkissa" Mormonismista kertova jakso..."dum,dum,dum", oli osuvan...."

    Alapään sanoja käyttävä, lokaa heittävä animaatiosarja South Park on siis sinun tietolaarisi uskonasioissa?

    Ilkeys kuuluu uskovan mielenlaatuun, sekä itsensä koroittaminen. En ymmärrä miten jaksat näitä uskovaisia eivät muutu kuitenkaan.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    "Eilen tuli "South Parkissa" Mormonismista kertova jakso..."dum,dum,dum", oli osuvan...."

    Alapään sanoja käyttävä, lokaa heittävä animaatiosarja South Park on siis sinun tietolaarisi uskonasioissa?

    "Alapään sanoja käyttävä, lokaa heittävä animaatiosarja South Park on siis sinun tietolaarisi uskonasioissa?"

    En kylläkään missään kohden väittäny sitä "tietolaarikseni", totesin sen osuvan oikeaan. Olen kyllä ottanut Mormonismista selvää ja tiedän että se poikkeaa Helluntaisuudesta kuin yö päivästä.

    Äänestä

Helarien keskuudessahan on noussut muotiin tämä "kadonneiden sukukuntien" epätieteellinen oppi, johon morminismikin perustuu, joten ei mikään ihme vaikka liikkeet kohta ameriiikassa sulautuisivat toisiinsa.

Ja mitä ameriiikassa edellä, sitä Suomen helarinilkit perässä...

Äänestä

kts don't worry eivat sulaudu..ei taalla ameriikassa eika siella neu-suomessa

Äänestä
Aloittaja

Näyttää siltä että monet eivät tiedä mormonismista juuri mitään ja silti laukovat heistä kärkeviä mielipiteitä.

Mormonien toimintaan voi tutustua vaikkapa heidän virallisella sivustollaan.
http://www.mormonit.fi/

Äänestä

vai olisikohan niin,etta mormoonit ovat laskuliidossa ainakin suomessa?

utah usa--Mormoniliike on levinnyt laajalti eri puolille maailmaa. Utah'ssa heidän osuutensa väestöstä on noin 62,4 % (2004), joskin vähenemään päin

Äänestä
Aloittaja

Kommentoi aloitusta

kuulolla10 kirjoitti:

Mormoneiksi alkaminen on helluntailisillekin yksi vaihtoehto seurakuntayhteyttä miettiessä.
Aika lähellä toisiaan ne nyt ovat.

Mormonit ovat kristittyjä, joita muut kristityt ei hyväksy yhteisöönsä, mutta tilanne on muuttumassa nopeasti.

USA:n tuleva konservatiivien presidenttiehdokas on todennäköisesti Mormoni Mitt Romney, eikä siitä ole pitkää tietä presidentiksi.
Häntä äänestävät perinteiset konservatiivien kristityt ja varsinaiset kristityt ehdokkaat ovat jäämässä junasta.
Tällä hetkellä USA:ssa on 2% mormoneja mutta Romneyn valinta presidentiksi kääntäisi todennäköisesti kokonaan kristittyjen "emämaan" uskonnollisen jakautumisen toisenlaiseksi, mormonismin tullessa hyväksytyksi ja vaihtoehdoksi perinteiselle kristinuskolle.
Romney on jo saanut USA:n väestöä kiinnostumaan enemmän mormonismista.
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/ulkomaat/7155-mitt-romney-sai-amerikkalaiset-kiinnostumaan-mormonismista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu