Essayah, Soini vai Väyrynen?

mietintää.

Siinä varmasti monenkin äänestäjän mietinnässä olevat vaihtoehdot.

Perusarvot näillä ehdokkailla tuntuvat olevan perinteiset, konsevatiiviset arvot. Kukaan ei kannata heistä armomurhaa eikä homoille avioliittoa. Aborttia kannattaa Väyrynen vaalikoneen mukaan, toiset eivät. Tosin aborttilainsäädäntö Suomessa jo onkin, joten siinä asiassa ei taida presidentin kannalla enää olla merkitystä.

Soinin ja Väyrysen talousnäkemykset poikkeavat. Väyrynen näkee jonkun yhteisen maailman valuutan tulevan ja puhuukin jonkun yhteisen valuutan puolesta, jonka rinnalla meillä olisi esim markka Suomessa käytössä. Soini ei kannata monopoli-järjestelmää, vaan kannattaa pikemminkin vaihtoehtoja ja kilpailua. Essayah nähdäkseni ei ole yhtä Eu- ja euro-vastainen kuin Väyrynen ja Soini ovat. Väyrynen ja Soini eivät näe euron nykyisellä toimintatavalla olevan tulevaisuutta. Väyrysestä euro on liian laajalla ja liian hajanaisen. Soini ei näe, että meidän pitäisi muiden maiden vastuuttomasta toimintatavasta alkaa vastaamaan maksamalla heidän menonsa.

Väyrynen on jaksanut sinnikkäästi ja taitavasti vastailla toimittajien kysymyksiin. On hyökkäilty ja härnätty. Samaa on tehty myös Soinille. Soinia on yhtenään syytetty puolueen sisällä ilmenneiden rasistitapausten vuoksi. Soini on leimattu rasistiksi, jos ei muuten niin toimittajan yksipuolisen näkemyksen varjolla. Myös Essayah on joutunut kiristyksiin.

Tällä hetkellä näyttäisi, että Väyrynen johtaa noista kolmesta gallupeja. Vaikeaksi äänestäjille tekee sen äänestyspäätöksessä, että on vaarassa Haaviston rynniä pahimmassa tapauksessa toiselle kierrokselle ohi Väyrysen tai Soinin. Vaikka iltalehti nimesikin urheilullisimmaksi (tietenkin jättämällä naiset arviosta pois) Niinistön, Essayah se oikeasti urheilullisin on! Gallupeja ei kannata uskoa! Niinistöhän hävisi jotain kahdella minuutilla kävelyn Essayahille.

Se yhteinen piirre näitä kolmea ehdokasta yhdistää, että eivät pääse helpolla.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin se vain on

      Essahjan edut löytyy kilparadalta ja miellyttävästä luonteesta.
      Ulkopoliittinen osaaminen on -0.

    • Eri maata !

      Ei Väyrynen kokeneena valtiomiehenä ole noiden muiden kanssa edes samassa sarjassa.

      Kaikki politiikot tietää, että jos on jokin kokemusta vaativa ongelma.silloin kuunnellaan Väyrystä.

      • kumpi ja kampi

        Väyrynen on maininnut Soinin tulleen hänen kannalleen, mutta myös Soini on sanonut Väyrysen muuttaneen mielipidettään ja viisastuneen.


    • ääni Väyryselle

      Itse olen päätynyt Väyryseen, vaikka Soinia äänestin eduskuntavaaleissa. Presidentin virkaan sopii sopuisa ihminen joka on valmis tekemään kopromissejä mutta muistaa silti, että Suomi kuuluu suomalaisille ja juuri sellainen ihminen Väyrynen on.
      Soini on liijan radikaali ja Essaja ei oikein tiedä kenen maa Suomi on.
      Tosin presidentillä ei polittista vaikutusmahdollisuutta erityisemmin Suomessa ole, joten kait se on sama kuka siellä tunkiolla kukkoilee.

    • numeroota 3 kehiin

      Väyrynen on vitsi. Hän on ratsastanut Soinin ideoilla.
      Minä äänestän Soinia. Kukaan ei Niinistöä tule voittamaan vaikka miten laskisi.
      Soini on ääneni ansainnut ja hän on meidän puolella ja liputtaa Suomen itsenäisyyden puolesta.
      Suoraan ääni Timo Soinille,, hän on sen ansainnut.

      • Yllätys jytky!!!!!!!

        II kierroksen vastustaja pari on Soini ja Niinistö!.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe