Tiedotusvälineet pelkäävät uutta jytkyä

SoiniPresidentiksi

Tiedotusvälineiden ihmiset; toimittajat ovat tunnetusti kokoomuslaisia, joten he pelkäävät uutta jytkyä. Ja siksi he yrittävät kaikin tavoin mustamaalata Timo Soinia. Mutta uusi jytky tulee, vaikka toimittajat tekisivät mitä tahansa. Kokoomuslaiset yrittävät väkisin saada rahalla Sauli Niinistön presidentiksi, mutta siinä he epäonnistuvat pahasti. Niin on siksi, ettei rahalla voi saada kaikkea.

10

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kysyn sitä

      Tiedä noista tiedotusvälineistä mut hurr'it on kyllä kylmissään.

      Rahalla saa jopa elämän pidemmäksi, todistetusti hurr'it elää
      paremman ja pidemmän elämän, kenenkähän kustannuksella.

      • Kahden jytky

        Kaksi ehdokasta on nousussa, Väyrynen ja Soini, joista Soinin kannatuksen kasvu on viime viikkoina vähän hiipunut, mutta Väyrysen kannatus jatkaa nousuaan.

        Joka tapauksessa ns. valtamedia tekee kaikkensa että Soinin ja Väyrysen kannatus ei kavaisi.


    • Taas tulee jytky

      Jokaisessa haastattelussa Soinilta tentataan samat kysymykset ihan kuin odottaen että hän muuttaisi kantaansa. Rasismi, vihapuhe, äärioikeistopuolue/kansanedustajat jne. Ykkösen aamussa nähtiin viimeksi kun Soini otti puheeksi esim Arhinmäen vasemmiston keskeytti haastattelijat heti ja vaihtoi asiaa. Sitten puhutaan että "tuo ei kuulu presidentille, tuo ei kuulu presidentille" niin hittojako sellaisia kysymyksiä sitten edes kysytään.
      Miksi ulkolaisista ei saisi olla mitään muuta mieltä kuin myönteistä???
      Miksi kutsutaan sitä valtiota jossa on yksi oikea mielipide?
      Miksi Haavistolta ei tentata hänen omia sotkujaan vuosien varrelta jos Soinistakin pyritään tekemään syyllinen muiden toimesta?
      Ainiin homoushan on hyväksyttävää eikä siitäkään saa olla erimileltä. Tosiaan. Olen varmaan itse epäsikiö kun suosin/kannatan/puolustan oikeuttani olla hetero!

    • Yksi lautanen

      Soini on hyvä politikko,mutta totuuden nimissä ei hänestä ole presidentiksi.Hänen paikkansa on nimenomaan eduskunta tai tulevaisuudessa hallituksessa jos puolueet vain pääsevät sopuun ohjelmista.Presidenttinä Soinin taidot tuoda asiat esille ja viestittää asiat tavalliselle kansalle loppuisivat tai ainakin vähenisivät tuntuvasti.Soini kuuluu siihen politikko ryhmään,mikä ei häpeä sanoa asioita niinkuin ne ovat.Asioista hän puhuu niiden oikeilla nimillä,eikä kierrellysti niinkuin moni muu politikko.Annetaan Soinin jatkaa menestyksellistä eduskuntatyötä ja valitaan joku muu nauhanleikkaajaksi kissanristiäisiin.

      • SoiniPresidentiksi

        Totuuden nimissä Timo Soini on erinomainen ehdokas presidentiksi.


      • Epäreilu media
        SoiniPresidentiksi kirjoitti:

        Totuuden nimissä Timo Soini on erinomainen ehdokas presidentiksi.

        Tiedotusvälineet saivat leikatuksi Soinin kannatuksen niin että se ei enää kasva. Väyrysen kannatusta media ei ole pystynyt taittamaan, vaikka MTV, YLE, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Iltalehti yrittävät kovasti.


      • SoiniPresidentiksi
        Epäreilu media kirjoitti:

        Tiedotusvälineet saivat leikatuksi Soinin kannatuksen niin että se ei enää kasva. Väyrysen kannatusta media ei ole pystynyt taittamaan, vaikka MTV, YLE, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Iltalehti yrittävät kovasti.

        Onneksi ovat vain gallupeja, jotka osoittavat suosion tason. Valitettavasti kuitenkin gallupeilla voi manipuloida kansaa. Helsingin Sanomien mielipidemittauksessa otos oli noin 1400 ihmistä. Ja Suomessa on sentään monta miljoonaa äänestäjää. Eli on Timo Soinilla vielä mahdollisuuksia tulla valituksi presidentiksi, mutta vain äänestämällä voi vaikuttaa.


      • kalluppi kääntää
        SoiniPresidentiksi kirjoitti:

        Onneksi ovat vain gallupeja, jotka osoittavat suosion tason. Valitettavasti kuitenkin gallupeilla voi manipuloida kansaa. Helsingin Sanomien mielipidemittauksessa otos oli noin 1400 ihmistä. Ja Suomessa on sentään monta miljoonaa äänestäjää. Eli on Timo Soinilla vielä mahdollisuuksia tulla valituksi presidentiksi, mutta vain äänestämällä voi vaikuttaa.

        Gallupitkin tehdään vaan helsingissä ja yleisimmin niihin otetaan vastaajiksi kahta ryhmää joko niittiposki nuorisoa joiden kanta on aina sama vihreät ja vasemmisto ja toinen ryhmä on ns kiireiset pukumiehet jotka tietenkin ovat kokoomuslaisia. Näin saadaan halutut gallubit ja unohdetaan että suomessa elää muitakin kuin pk seutulaisia.


    • Soini Pressaksi

      Suositaanko Isossatalossa lapsityövoimaa? Esim. tv:ssä ylen lähettämä ohjelma romaani kerjäläisistä! Onko mitään järkeä, että yksi nainen`hoiti`7-10 pientä lasta kadulla, jotka ei välttämättä ollu edes omia(siis kerjäsivät rahaa)!

      Tämä ohjelma oli muuten englannissa tehty, koskeeko ihan sama myös suomea!!

      • Infarkti iskee

        Tiedotusvälineet iskee Väyrystä ja Soinia kun ne ovat tulleet sotkemaan mediapelin. Suomen kansa ei äänestäkään Niinistöä, vaikka Erkkomedia, Yle, MTV painavat Niinistöä tuuttiin hullunlailla.

        Jollain vielä infarkti iskee noissa medioissa taikka Niinistökampanjan rahoittajissa kun Väyrynen ja Soini vaan menevät eteenpäin, mitä enemmän toimittajat haukkuvat.

        Kansa ei hyväksynyt Niinistöllä katettua pöytää. Kansa haluaa älykkään presidentin eikä Niinistöä, joka ei saa sanotuksi mitään järkevää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      1945
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1852
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1789
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1458
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1390
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      504
      1060
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      970
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      914
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      875
    Aihe