asiaa.
Kuten olette varmaan huomanneetkin, ainakin he, joilla on hoksottimet kohdallan, ettei kansanmielipiteellä ole mitään väliä.
Tuo ulkomaan museo tulee Helsinkiin olittepa mitä mieltä asiasta tahansa.
Siis maksamme siitä, mutta emme rakenna uutta sairaalaa.
Sitten Sipooseen tulee uusi herrakaupunki, ja maksamme siitäkin, vaikka vastutteisiin kuinka.
Puolustusvoimamme ajetaan alas, ja jätetään muutama pikkuvaruskunta, ja tietenkin ruotsinkielisille omansa, sellainen vähän fiininpi. Sellainen kodinomainen, jossa kyllä suomeakin osataan, van ei puhuta, koska se on eräänlainen kielikylpylä.
Euro ei ollutkaan vahvana hyvä, vaan nyt se pudotetaan alas, kun Saksan varanto on kasvatettu tarpeeksi suureksi, jottei se kärsi.
Uskokoon ken tahtoo, niin nyt joudutaan tosi kuseen.
Sitten sanotaan vain, että tämä oli pakko tehdä, että vienti elpyisi ja työllisyys nousisi, ynnä muuta putaheinää.
Se on ainakin satavarmaa, että köyhyys lisääntyy rajusti, ja ihmisten omaisuus ryöstetään pilkahinnalla.
Orjavaltio mikä orjavaltio, ja sillä siisti. Siksi kepu piti saada ulos hallituksesta, ja siksi soini ei sinnne mennyt.
Perustuslakimme muutetan, eikä sitä kansalta edes kysellä.
Ei suomea hallitse enää eduskuntamme, eikä hallituksemme sen enempä kuin presidenttimmekään vaan ruotsin ja venäjän rikkaat.
Toki me saamme äänestää, mutta ei sillä ole mitään merkitystä, kun ne muutavat aina lait mieleisekseen.
Siksipä kepu ja persut yritetään savustaa kokonan ulos politiikasta, jotta rapiirit saisivat rauhassa huseerata.
Vanhanen savustettiin ajojahtamaalla siksi, koska tiesivät, että Vanhasen johdolla, kepu pysyisi hallituksessa jatkossakin, ja sehän ei olenkaan sopinut noiden ketkujen rosvouskuvuoihin.
Vanhanen takuulla tiesi tuosta himmelikaupunkisuunnitelmastakin, koska se nyt on jo päätetty ja salassa tietenkin, mutta siitähä, ne äläkän nostivat, kun Vanhanen sen esitteli kansalle.
On niillä nuotit kirjoitteuna, jo seuraava opperaa varten, mutta nyt onkin kysymys vain siitä, että pitäisi saada myöskin heille sopiva kapellimestari.
Se on kuulkaa noille kova pala, jos Väyrysestä tulee pressa.
Sen päättää kansa ilmeisesti viimeistä kertaa.
Soini ja Väyrynen ovat ne, jotka ei noiden kuvioon sovi.
Siellä on myös kaksi omanryhmäläisvvasuria, jotka ei halunneet kuulua tuohon orkesteriin.
Onkin varmaan oikeen kauhuooppera, kun Lipponenkin sanoi Böö, ei mitään pelättävää.
Välillä ihan vakavaakin
Että Bööö vaan
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760