5-7 varuskuntaa lakkautetaan "säästösyistä".

Olen Suomalainen

Kokoomusvetoinen hanke, NATO-jäsenyyden ajamiseksi väkisin läpi. Täytyy sanoa, että täytyy olla USA:sta hyvät sivutulot eräillä, kun on laitettu kaikki sotiemme veteraanien uhraukset ja perintö alennusmyyntiin, kauppatavaraksi, omien poliittisten urien pönkittämiseksi. Korruptioraha juoksee veroparatiisitileille, ja päästään kalliisti lentelemään,"tärkeitä aisioita hoitelemassa", ja saadaan kuvia, kun ollaan samankaltaisia porsastelijoita, ulkolaisia kollegoita kättelemässä. Isänmaan kaupallako sitä nykyään tullaan suuriksi valtiomiehiksi.....
Visiona mitä ilmeisimmin lakkauttaa yleinen asevelvollisuus, tavoitteena karsia köyhälistö asepalveluksen, sekä -koulutuksen ulkopuolelle. Muuttaa reserviläistoiminta niin, ettei kyseessä olekaan vapaaehtoinen Isänmaanpuolustustoiminta, vaan äärioikeistolaiseksi erilaisin karsinnoin muokattu suojeluskunnan uusintapainos, samoin tavoittein, kuin -18
- Todellista säästöä syntyisi, jos mm. erilaiset salakokoukset Brysselissä ja Bilderberbergryhmä, yms. järjestettäisiin videokokouksina, ilman huippukalliita sikajuhlia ja suihkukonelentoja................Jos laitettaisiin puolueeton tutkintaryhmä tutkimaan valtion varoihin kohdistuneita väärinkäytösksiä, kavalluksia, erilaisia talousrikoksia, ja näistä hankitut varat jäädytettäisiin, ja takavarikoitaisiin Suomen valtiolle noilta veronkiertäjiltä, ja asianomaiset laitettaisiin pakkotyölaitokseen...............Virkamieshallitus, jonka jäsenien olisi oltava ulkona kaikista vapaamuurari-, yms. salaseuroista, osakekeinotteluista, ja ennenkaikkea Bilderbergryhmästä, ja vastaavista, joissa mm. tavoitteena on maailmantalouden romahduttaminen. Sellainen toiminta on varmasti täysin eturistiriidassa ministerivalan kanssa, ja on selvä, että sellaisten ryhmien jäsenyydet sitoumuksineen edellyttävät ISÄNMAAN vastaiseen toimintaan...........
Tehtävä kaikenlainen korruption vastaanottaminen kaikissa muodoissaan niin ankarasti rangaistavaksi, että pahimmat rosvot putoaisivat pois "edustamasta Suomen kansaa"................Eivät kaikki SUOMALAISET ole kavaltajia, varkaita, ja valehtelijoita, joten miten nykyisen kaltaiset Isänmaankauppiaat edustavat Suomen kansaa?
em. Seikoilla syntyisi oikeasti säästöjä, ja kun loppuisi se touhu, kun "yksityistetään", hävitetään ja ryöstetään Suomen valtion omistuksia, MUTTA VALTION VELKA VAIN KASVAA....................Yleensä realisoinnista pitäisi tulla jotakin kassaan.........................MIHIN SIIS SUOMEN VALTION OMISTUKSET HÄVITTÄNYT JOUKKIO ON LAITTANUT RAHAT? OMILLE VEROPARATIISITILEILLEEN.........APUNA KALLISPALKKAISIA VEROTUKSEN HUIPPUOSAAJIA NEUVOMASSA MITEN VEROTUS KIERRETÄÄN...
-
Mitä on Isänmaallisuus? Edellämainituilla tavoillako erottuvat edukseen "suoraselkäiset isänmaan miehet"? Minä en usko, että enemmistö Suomen kansasta, sosiaaliseen tai yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta, hyväksyy
kaikki em. mielivaltaiset toimet.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nej till KaKo

      Ongelma onkin siinä että kuinka kokoomuksen äänestäjät tajuaisivat Suomen parhaan. Nyt heistä suurin osa lienee virkamiehiä jotka saavat palkan valtion pussista. Yrittäjä ystävällisiä äänestäjiä siis ;)

    • brändätty maa

      Kun yksinkertaisia viedään kuin kuoriämpäriä. Päähän mahtuu vain tietynlainen ideologia ja luotetaan silmät ummessa ammattivalehtelijoitten kapulakielisiin puheisiin. Kunhan suolletaan paljon sanoja ilmoille tietäväisen oloisina tunnista toiseen, mutta todellisuudessa EI SANOTA YHTÄÄN MITÄÄN.....
      -
      Kaikenlainen"vihapuhe"-vouhotuskin on täysin poliittista peliä ja pelehtimistä.
      On nostettu homostelu lähestulkoon ylpeilynaiheeksi, mikä on käsittämätöntä.
      On järjestetty kalliisti ja hinnasta välittämättä maahanmuuttajille ihan eri luokan etuudet ja sosiaalipuolen palvelu, kuin tavallisille suomalaisille.
      Näiltä tiimoilta on päästy sitten keräilemään irtopistetitä, teeskentelemällä suurta ihmisoikeustaistelijaa ja puolustajaa.......................Eikä ole lainkaan merkitystä, onko alkuperäinen asia miten tahansa luonnotonta, irvokasta, Isänmaanvastaista..........Ei mitään väliä, kunhan poliittiselle uralle saadaan "meriittiä", vaikka paskantongintaa puolustamalla.
      Siinä ei paina mitään Isänmaan etu, ei mitään kun tuhoamalla tuhotaan kansallista identiteettiä, itsenäisyyden viimeisiäkin rippeitä.......................
      En ymmärrä mitä kokoomus kokoaa, paitsi jossakin ulkomailla sijaitsevaan "paremminvointivaltioonsa" niitä nykyvaluutassa maksettuja 30 hopearahaa...
      Suomea kokoomus on kaikenaikaa hajottanut urakalla, tasavertaisena rötöstelykumppanina ja Isänmaanvihollisena demarit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1869
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1768
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1766
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1439
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1383
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      486
      1016
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      962
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      908
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      902
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      864
    Aihe