Kertoi tässä taannoin minkälaista elämä oli sodanjälkeisessä Suomessa aina 60-luvun lopulle. Kovaa on ollut elämä nyky "köyhän" mielestä, samanlaista on elämä yhä edelleen varmaan 99% maailman väestöllä ellei paljon huonommin.
Hän oli nuoruusvuosinaan kavereiden kanssa unelmoinut paratiisista jossa ei tarvitse tehdä töitä ja saisi ruokaa ja katon päänsä päälle tekemättä mitään. Tällaisessa paratiisissa tänä päivänä täällä tuhannet ja tuhannet elää.
Eipä tunnu tätä paratiisia monikaan arvostavan. Kaikki energia käytetään valittamiseen kun muut saa niin ja niin paljon. Muiden menestys ja onni näköjään tekee tämän sakin sokeaksi, osalle vieläpä kasvaa sarvetkin päähän.
Tätini unelmoi nuoruudessa nyky köyhien kohtalosta
27
176
Vastaukset
- oppitunti pahveille
Avustuksilla elävät työikäiset ei osaa arvostaa muiden maksamia lounaita, paras lääke on lopettaa maksaminen ja vetäistä matto jalkojen alta pois.
- .
http://www.youtube.com/watch?v=jqxENMKaeCU
Johan se on tehty.
Ette tekään täällä kauaa porskuta.
2 % maailman väestöstä tuhoaa elämän edellytykset myös itseltään ja lapsenlapsiltaan.- utelee
Mikä toi wot-lisäosa on?
- Hyvä aloitus
Aivan samaa mieltä olen aloittajan kanssa että tuota ruikutusta paljon tällä palstalla vaikka yhteiskunta maksaa kaikki viulut eikä tarvi tehdä mitään,röyh röyh ja mennään hakeen leipää jonosta huh huh kun tulee hiki.
- akka vaan
muistakaa vaan, ennenmuinoin työteko oli häpee!. esim Dumas, se muskettisoturien kirjoittaja kertoo kirjasarjassa "20 vuotta myöhemmin",muskettisoturin toilaukista ja siinä eräs kohta jäi mieleen. Vallasta syösty prinsessa ei voinut nousta vuoteestaan pakkaspäivinä, kun huoneessa oli kylmä ja sisäkkö laiskotteli eikä tuonut puita ja tehnyt tulta takkaan. Itse rouva ei voinut halkoja hakea, se oli ruumiillista työtä ja kuului rahvaalle! Taitaa olla vähän sama tilanne näillä nykyruikuttajilla. Mieluummin maristaan kotona kuin lähdetään kylältä kerjäämään eli apua hakemaan ja olojaan muuttamaan. Eikä olla tyytyväisiä yhteiskunnan tarjomaan " takkatuleen" joka kyllä hengissä pitää vaikka ei loistolounaita tarjookaan.,
- ilvis1
täällä vain köyhät nälvivät toisiaan.miksi ette kysele näistä suurituloisista sijoista jotka saavat miljoona eläkkeet samoista työeläke yhtiöistä,kuin me muut pienen eläkkeen saajat.eläkeindeksi leikkurin isä lipponen ja niinistö vaan meinaavat kusettaa lisää köyhimpiä eläkkeen saajia.äänestäkää vaan perkele heitä.se on leivän loppu se.
- Olen miljonääri
mutta käyn silti täällä katselemassa köyhien tyhmyyttä ja laiskuutta. Eli kyllä täällä myös rikkaat nälvivät tyhmiä jotka eivät osaa tehdä mitään oman hyvinvointinsa eteen. Vaurauteni olen saanut omalla työllä ja järjen käytöllä sijoitustoiminnassa, en kenenkään toisen selkänahasta niinkuin joku kuitenkin heti väittäisi. En muuten tule saamaan juuri minkäänlaista eläkettä kun sijoitin nekin varat tuottavampaan toimintaan ja taisin tehdä siinä aivan oikein.
- asdfghjtyuiopååååååå
"Hän oli nuoruusvuosinaan kavereiden kanssa unelmoinut paratiisista jossa ei tarvitse tehdä töitä ja saisi ruokaa ja katon päänsä päälle tekemättä mitään."
Se on aivan totta että ei köyhät tulloin vielä olleet pääsääntöisesti myös sosiaalisesti syrjäytyneitä, vaan kaverienkin kanssa tällaisia juttuja tuolloin unelmoitiin.
Tämä vaatimaton elintoso oli tuolloin hyvin suurella osalla kansaa. Enemmistö tuolloin ainakin eli vielä vaatimattomasti. Rikkaammat talollisetkaan eivät tuolloin vielä tavanneet leveillä, vaikka heillä siihen varaakin enemmän olisi ollut, säästivät vaan. Tällaiselle vaatimattomalle elämälle oli siis olemassa vielä toimiva infrakin, niin aineellinen kuin kulttuurinenkin sopivaksi katsottuine tapoineen.
Nämä ovat niitä asioita jotka tekevät eri aikakausilla eläneiden köyhien elämisen tason vertailun mielettömäksi jos keskitymme pelkästään materiaalisiin oloihin saati pelkkiin numeraalisiin tulolukihin.
ipä tunnu tätä paratiisia monikaan arvostavan. Kaikki energia käytetään valittamiseen kun muut saa niin ja niin paljon. Muiden menestys ja onni näköjään tekee tämän sakin sokeaksi, osalle vieläpä kasvaa sarvetkin päähän.- sdfghjklöwertyuiopåå
"Eipä tunnu tätä paratiisia monikaan arvostavan. Kaikki energia käytetään valittamiseen kun muut saa niin ja niin paljon. Muiden menestys ja onni näköjään tekee tämän sakin sokeaksi, osalle vieläpä kasvaa sarvetkin päähän."
Jäi näköjään tämä leikkaamatta tuosta, mutta ei tähän enää kommentoida tarvitse. Kyllä tämä köyhyyden suhteellisuusperiaate tuosta ylempänä olevasta kommentistani jo hyvin esille tulee.
- no niin taas
Nykyäänhän sillä omaisuudella kerskaillaan. Jos et ole rikas olet looseri. Arvot ovat aika toisenlaiset kuin vielä 40-50 vuotta sitten. Tulevaisuus tuntuu nuorista näköalattomalta. Ei ole kuin pätkätöitä. Elämää ei voi enää suunnitella eteenpäin. Mitään helppoa aikaa emme todellakaan elä.
Tietysti kun asiat suhteuttaa menneeseen aikaan, niin onhan asiat tavallaan ihan ok. On katto pään päällä ja safkaakin. Mutta eihän ihminen elä pelkästään leivästä ja vedestä. Ennen muinoin asia oli silleen helpompi koska suurin osa ihmisistä oli köyhiä ja rikkaatkaan eivät kerskanneet omaisuudellaan. Nykyään kun avaa telkkarin niin siellä on heti kauniita ja rohkeita ihmisiä, joihin jokainen haluaa samaistua. Ja kun se ei onnistu, niin ihminen tuntee itsensä täysin arvottomaksi. Kyllä tämäkin aika on kovaa, se on vain erilailla kovaa kuin ennen.
Ihminen tarttee kuitenkin ystäviä, terveyttä, kohtuullisen toimeentulon, mielekkäitä harrastuksia, sun muuta tunteakseen elämänsä elämisen arvoiseksi. Raha valitettavasti näyttelee siinä aika suurta roolia. Nykyaikana paljon suurempaa kuin vaikkapa 1960-luvulla. Ja kaikkein pahinta on se, että ei ole tietoa huomisen elannosta. Se masentaa ihmisen lopullisesti.- asdfghjklzxcvbnmoäää
Joo. Samoihin asioihin minäkin tuolla ylemmässä kommentissa viittasin ja vähän yleisemmälläkin tasolla
- kkjhhfhgfhgf
"Raha valitettavasti näyttelee siinä aika suurta roolia" NÄIN todellakin on, raha vaikuttaa hyvin moneen, mutta ei yksilötasolla mitä väität.
">Ihminen tarttee kuitenkin ystäviä, terveyttä, kohtuullisen toimeentulon, mielekkäitä harrastuksia, sun muuta tunteakseen elämänsä elämisen arvoiseksi"
-ystäviä tuskin rahalla ostetaan
-harrastusmahdollisuudet Suomessa huippuluokkaa myös köyhille, on vaikka mitä palloiluhallia, uimahallia jne jne.
-sun muuta tunteakseen... mitä se sun muuta sitten onkaan on kai itsestänsä kiinni aika lailla.
"Jos et ole rikas olet looseri"
-ihan potaskaa
Sitten joku tuossa valitteli että kun nykyään on pätkätöitä .. se vaan niin on, p i t ä ä elää tilanteiden mukaan, näin se on muuallakin. Ei suojatyöpaikkoja ole enää kuten aikaisemmin. Kilpailu on kovaa, suomessa sentään ei putoa tyhjän päälle jos työpaikka menee kuten monessa muussa maassa.
Liian monelle hoivayhteiskunnan asukkaalle raha yhäkin tabu Suomessa, liian moni pelkää tai ei osaa ajatella sitä tarkemmin, kuten olisivat talonpoikia jotka tyytyneet kohtaloonsa. Maailma on muuttunut jo aikoja sitten, rahaa pitää osaa käsitellä ja sitä pitää osaa tehdä omalla työllä, taidoilla tai nokkeluudella, laillisesti tietysti.
Täällä niin vielä paljon ihmisiä joilla ei mitään kykyjä tarttua tilaisuuteen kun kohdalle tulee, tai ottaa edes pienintäkään riskiä oli kyse rahasta tai valinnoista. Tämän porukan kun raahaisi kuvitteellisesti vaikkapa "torikauppias diili-ohjelmaan" niin jokainen olisi tumput suorana ja kuolisi nälkään kun ei osaa tai kehtoo ostaa eurolla ja myydä kahdella. Eiköhän tämä aikalailla vanhemmilta perittyä. Paperitehdas menee nurin niin ollaan melkein vetämässä naru kaulaan.
Samat vanhemmat ajattelee Olli naapurista näin: Olli keksii ikiliikkujan ja sillä rikastuu miljonääriksi niin hän on takuulla porvari sika, köyhien vihollinen. - kokoomus rules!
kkjhhfhgfhgf kirjoitti:
"Raha valitettavasti näyttelee siinä aika suurta roolia" NÄIN todellakin on, raha vaikuttaa hyvin moneen, mutta ei yksilötasolla mitä väität.
">Ihminen tarttee kuitenkin ystäviä, terveyttä, kohtuullisen toimeentulon, mielekkäitä harrastuksia, sun muuta tunteakseen elämänsä elämisen arvoiseksi"
-ystäviä tuskin rahalla ostetaan
-harrastusmahdollisuudet Suomessa huippuluokkaa myös köyhille, on vaikka mitä palloiluhallia, uimahallia jne jne.
-sun muuta tunteakseen... mitä se sun muuta sitten onkaan on kai itsestänsä kiinni aika lailla.
"Jos et ole rikas olet looseri"
-ihan potaskaa
Sitten joku tuossa valitteli että kun nykyään on pätkätöitä .. se vaan niin on, p i t ä ä elää tilanteiden mukaan, näin se on muuallakin. Ei suojatyöpaikkoja ole enää kuten aikaisemmin. Kilpailu on kovaa, suomessa sentään ei putoa tyhjän päälle jos työpaikka menee kuten monessa muussa maassa.
Liian monelle hoivayhteiskunnan asukkaalle raha yhäkin tabu Suomessa, liian moni pelkää tai ei osaa ajatella sitä tarkemmin, kuten olisivat talonpoikia jotka tyytyneet kohtaloonsa. Maailma on muuttunut jo aikoja sitten, rahaa pitää osaa käsitellä ja sitä pitää osaa tehdä omalla työllä, taidoilla tai nokkeluudella, laillisesti tietysti.
Täällä niin vielä paljon ihmisiä joilla ei mitään kykyjä tarttua tilaisuuteen kun kohdalle tulee, tai ottaa edes pienintäkään riskiä oli kyse rahasta tai valinnoista. Tämän porukan kun raahaisi kuvitteellisesti vaikkapa "torikauppias diili-ohjelmaan" niin jokainen olisi tumput suorana ja kuolisi nälkään kun ei osaa tai kehtoo ostaa eurolla ja myydä kahdella. Eiköhän tämä aikalailla vanhemmilta perittyä. Paperitehdas menee nurin niin ollaan melkein vetämässä naru kaulaan.
Samat vanhemmat ajattelee Olli naapurista näin: Olli keksii ikiliikkujan ja sillä rikastuu miljonääriksi niin hän on takuulla porvari sika, köyhien vihollinen.Ystäviä ei osteta, mutta ystävyssuhteiden löytäminen ja vaaliminen vaatii usein rahaa. Rahaton ei voi harrastaa monia harrastuksia, joista löytäis uusia ystäviä. Ei tuolla pururadallakaan kehenkään tutustu. Jos haluaa mennä yhdessä ulos tai syömään pitää olla rahaa.
Vain tarpeeksi röyhkeät pärjää nyky-yhteiskunnassa. Täälläkin nämä samat röyhkimykset syyllistävät köyhiä ja vaikka mitä. Ollaan muka laiskoja ja dokataan kaikki päivät. Itse olen mennyt töihin 16-vuotiaana kun oli vielä lukiossa. Sillion 1980-luvulla vielä siivousduunillakin tienas kohtuullisesti. Olen ollut myös kulukorvauksella vanhusten hoitotyössä ja menisin sinne mielelläni takaisin. Se vain ei ole ihan niin helppoa ja yksinkertaista.
On jumalauta törkeetä, että työtön saa käteen hieman päälle 400 euroa. No, se nyt vähän nousee, mutta ei tarpeeksi. On aivan typerää pelleilyä, että tuet on niin pieniä, että saa juosta kelan ja sossun luukulla. Paljonhan se tietenkin työllistää ihmisiä kelassa ja sossussa. Moni saa elannon ihmisten köyhyydestä.
Eikä ihmiset ole koskaan samalla viivalla kun töitä "jaetaan". Toinen on vaan toista kauniimpi ja älykkäämpi ja sille se duuni sitten menee. Toivon totisesti näille syyllistäjille, että joutuisivat tosi paikan eteen. Siinä sitten nähtäs miten mieli muuttus kun terveys menee tai muuten tipahtaa tyhjän päälle. Ihminen kun ei yleensä tunne empatiaa, ellei ole itsekin sen kohteeksi joskus täällä joutunut.
Nykyään on moni vielä keinotellut itsensä rikkaaksi. Alhaista touhua. Ihmekös tuo, että Euroopan talouskin on täysin sekaisin. - lihioioliyh
kokoomus rules! kirjoitti:
Ystäviä ei osteta, mutta ystävyssuhteiden löytäminen ja vaaliminen vaatii usein rahaa. Rahaton ei voi harrastaa monia harrastuksia, joista löytäis uusia ystäviä. Ei tuolla pururadallakaan kehenkään tutustu. Jos haluaa mennä yhdessä ulos tai syömään pitää olla rahaa.
Vain tarpeeksi röyhkeät pärjää nyky-yhteiskunnassa. Täälläkin nämä samat röyhkimykset syyllistävät köyhiä ja vaikka mitä. Ollaan muka laiskoja ja dokataan kaikki päivät. Itse olen mennyt töihin 16-vuotiaana kun oli vielä lukiossa. Sillion 1980-luvulla vielä siivousduunillakin tienas kohtuullisesti. Olen ollut myös kulukorvauksella vanhusten hoitotyössä ja menisin sinne mielelläni takaisin. Se vain ei ole ihan niin helppoa ja yksinkertaista.
On jumalauta törkeetä, että työtön saa käteen hieman päälle 400 euroa. No, se nyt vähän nousee, mutta ei tarpeeksi. On aivan typerää pelleilyä, että tuet on niin pieniä, että saa juosta kelan ja sossun luukulla. Paljonhan se tietenkin työllistää ihmisiä kelassa ja sossussa. Moni saa elannon ihmisten köyhyydestä.
Eikä ihmiset ole koskaan samalla viivalla kun töitä "jaetaan". Toinen on vaan toista kauniimpi ja älykkäämpi ja sille se duuni sitten menee. Toivon totisesti näille syyllistäjille, että joutuisivat tosi paikan eteen. Siinä sitten nähtäs miten mieli muuttus kun terveys menee tai muuten tipahtaa tyhjän päälle. Ihminen kun ei yleensä tunne empatiaa, ellei ole itsekin sen kohteeksi joskus täällä joutunut.
Nykyään on moni vielä keinotellut itsensä rikkaaksi. Alhaista touhua. Ihmekös tuo, että Euroopan talouskin on täysin sekaisin.Homma vaan on niin että kun henkilö joka ei tee mitään ja jonka elatuksen kustantaa muut niin normaalin oikeustajun mukaan ko henkilön elintaso tulee ollakin huonompi kuin töitä tekevän.
Eroa pitäisi itseasiassa suurentaa välillä etuuksilla elävät ja pienipalkkaiset työntekijät. Tällöin vapaat pienipalkkaiset työpaikatkin täyttyisivät luonnonlakien voimasta. - Jotain rajaa
"Ihminen tarttee kuitenkin ystäviä, terveyttä, kohtuullisen toimeentulon, mielekkäitä harrastuksia, sun muuta tunteakseen elämänsä elämisen arvoiseksi. Raha valitettavasti näyttelee siinä aika suurta roolia. Nykyaikana paljon suurempaa kuin vaikkapa 1960-luvulla. Ja kaikkein pahinta on se, että ei ole tietoa huomisen elannosta. Se masentaa ihmisen lopullisesti"
Ystäviäkö hommaat rahalla? Jos terveys menee ei siinä auta vaikka olisi miljardeja! Mielekkäät harrastukset eivät vaadi paljoa rahaa. Lenkkeily, punttien nosto, shakinpeluu jne. onhan näitä vaikka millä mitalla. Hevolpooloa ja vuorikiipeilyä Himalajalla pitäisi yhteiskunnan piikkiin saada harrastaa? Miten niin ei ole tietoa huomisen elannosta, sosiaalivirasto tekee tarvittaessa pitkiä päätöksiä, elanto on turvattu 3-6 kuukaudeksi. Vuokra maksetaan, samoin sähkö, lääkkeet, sairaalakulut ja käteen jää yksinäiselle 461 euroa kuussa! - Jotain rajaa
"Nykyään kun avaa telkkarin niin siellä on heti kauniita ja rohkeita ihmisiä, joihin jokainen haluaa samaistua. Ja kun se ei onnistu, niin ihminen tuntee itsensä täysin arvottomaksi. Kyllä tämäkin aika on kovaa, se on vain erilailla kovaa kuin ennen"
Höpö, höpö, rumasta ei saa kaunista vaikka olisi kuinka paljon rahaa. Eikä raha rohkeutta tuo, rikkaathan koko ajan pelkää että menettävät omaisuutensa! Aloittaja on aivan oikeassa, nykyajan köyhät eivät ymmärrä miten helpolla pääsevät, kaikki tulee kuin Manulle illallinen. Silti valitetaan, naurattavaa ruikutusta. - se edellinen
Jotain rajaa kirjoitti:
"Ihminen tarttee kuitenkin ystäviä, terveyttä, kohtuullisen toimeentulon, mielekkäitä harrastuksia, sun muuta tunteakseen elämänsä elämisen arvoiseksi. Raha valitettavasti näyttelee siinä aika suurta roolia. Nykyaikana paljon suurempaa kuin vaikkapa 1960-luvulla. Ja kaikkein pahinta on se, että ei ole tietoa huomisen elannosta. Se masentaa ihmisen lopullisesti"
Ystäviäkö hommaat rahalla? Jos terveys menee ei siinä auta vaikka olisi miljardeja! Mielekkäät harrastukset eivät vaadi paljoa rahaa. Lenkkeily, punttien nosto, shakinpeluu jne. onhan näitä vaikka millä mitalla. Hevolpooloa ja vuorikiipeilyä Himalajalla pitäisi yhteiskunnan piikkiin saada harrastaa? Miten niin ei ole tietoa huomisen elannosta, sosiaalivirasto tekee tarvittaessa pitkiä päätöksiä, elanto on turvattu 3-6 kuukaudeksi. Vuokra maksetaan, samoin sähkö, lääkkeet, sairaalakulut ja käteen jää yksinäiselle 461 euroa kuussa!Kyllä rahaa tarttee jos yhtään haluaa elää vähänkin parempaa elämää. Jollakin ei ole rahaa edes bussilippuun, tai vaikkapa kunnon vaatteisiin. Kuka tuolla ryysyissä haluaa liikkua? Typerää, että jotkut täällä vaativat sitä, että köyhälläkin pitäs olla kalliit vaatteet päällä. Vituttaako nähdä stokkan edessä ryysyissä vaeltavaa ihmistä. Menee ihan shoppailut pilalle.
Suurin osa suomalaisista varmasti haluaa omistusasunnon, auton ja joku kesäpaikkakin olis kiva. Ulkomailla matkustelukaan ei ole enää mitään elitistä touhua. Sossun tuilla ihminen pystyy tyydyttämään vain perustarpeensa. Okei, eihän se ole muuhun tarkoitettukaan. Itse en henk.koht. välitä asunnoista, enkä ulkomaanmatkoistakaan. Pitää kuitenkin muistaa sekin, että parisuhteessa elettäessä köyhyys voi aiheuttaa ikäviä tragedioita. Kuka nainen rakastuu työttömään ja köyhään mieheen? Ei sellaset liitot kauaa kestä. Perheen isä saattaa tappaa koko perheensä ihan vain rahahuolien vuoksi.
Ja rikkaat saavat parhaan mahdollisen terveydenhoidon. Kyllä rahalla terveyttä saa ja kun teknologiakin kehittyy kokoajan, niin että kohta sokeetkin näkee. Mutta vain jos heillä on tarpeeksi rahaa. Köyhiä juoksutetaan pitkissä hoitojonoissa sun muuta. Että eihän sitä rahalla terveyttä saa, ehei.
Et oo näköjään hakenut koskaan toimeentulotukea? Juttujes perusteella oot joku nuori sälli, joka näyttäs olevan täynnä vihaa sille asialle, että ihmiset kehtaa hakee sossusta rahaa elämiseensä. Mitään kuukausien päätöksiä ei täällä Hesassa yleensä tehdä vaan mennään kuukaus kerrallaan.
Tyttäreni on lukiossa ja hän joutuu ottamaan opintolainaa elämiseen. Sossusta ei lukiolainen saa toimeentulotukea, vaan vaativat hakemaan opintolainaa. Opiskelu on opiskelijan työtä ja sitä pitäisi tukea yhteiskunnan varoin, jotta opiskelija olisi muutaman vuoden päästä veronmaksaja ja yhteiskunnan rakentaja. Sen sijaan kotona makoilua kyllä tuetaan. Kaikki on nykyään muutenkin Suomessa täysin nurinkurista. - se edellinen
Jotain rajaa kirjoitti:
"Nykyään kun avaa telkkarin niin siellä on heti kauniita ja rohkeita ihmisiä, joihin jokainen haluaa samaistua. Ja kun se ei onnistu, niin ihminen tuntee itsensä täysin arvottomaksi. Kyllä tämäkin aika on kovaa, se on vain erilailla kovaa kuin ennen"
Höpö, höpö, rumasta ei saa kaunista vaikka olisi kuinka paljon rahaa. Eikä raha rohkeutta tuo, rikkaathan koko ajan pelkää että menettävät omaisuutensa! Aloittaja on aivan oikeassa, nykyajan köyhät eivät ymmärrä miten helpolla pääsevät, kaikki tulee kuin Manulle illallinen. Silti valitetaan, naurattavaa ruikutusta.Nykyäänhän ihannoidaan ikuista nuoruutta. Pitää olla menevä, terve ja kaunis ihminen. Mitäs luulet syyksi, kun niin moni nuori nykyään on masentunut? Kun kerran kaikki on niin helppoo?
Oiskos syynä se, että tuntee itsensä arvottomaksi ihmiseksi, jolla ei ole tulevaisuutta. Masennus lamauttaa ihmisen erittäin pahoin ja itsetunto laskee alle nollan. Kokoajan uutisissakin kerrotaan irtisanomisista ja talouden alamäestä. Pitää olla todellinen alansa huippuosaaja, että voi luottaa tulevaisuuteen. Arvot ovat aikalailla koventuneet 2000-luvulla. Psykopaatti on ihannejohtaja, koska hän voi kylmästi irtisanoa ihmisiä ilman tunnontuskia.
Tieto lisää tuskaa. Varsinkin tieto siitä, että tulevaisuus on epävarma. Ole siinä sitten positiivinen ja hurmaava ihminen, joka sinun täytyy olla jotta löytäisit sopivan duunin tai elämänkumppaninkin. Helpolla pääsee juu.
Ei tartte kun vähän kävellä tuolla kaupungilla kun huomaa miten meille syötetään tätä "kauniit ja rohkeat" propagandaa joka kadun kulmassa. Lapsia kiusataan koulussa kun on vanha kännykkä ja vanhat vaatteet yllä. Ennen oli toisinpäin. Rikkautta ei saanut esitellä julkisesti. Muistan vielä 1980-luvulla kun LAcostetta käyttäville naurettiin. Silloin puhuttiin jupeista. Nykyään rikkaudella leveileviä ei enää pilkata nimillä. He ovat oman elämänsä sankareita, joiden kaltaisia jokainen haluaisi olla.
Jokainen on tietenkin yksilö ja voi valita vaatimattomankin elämän. Tosiasia on kuitenkin se, että meidät aivopestään kuluttamaan. Ja varsinkin nuoret joutuvat kärsimään tuosta aivopesusta. Nuoruushan on muutenkin herkkää aikaa. Ehkä tulevaisuus on kuitenkin valoisa? Se vaan ehkä vaatii sen, että teknologinen kehitys menee niin pitkälle, että kaikille riittää kaikkea. Nykyäänhän köyhyys johtuu rajallisista resursseista. Kun kaikille ei vaan yksinkertaisesti riitä kaikkea, niin on tehtävä "harvennusta". KAikki eivät voi millään olla rikkaita ja jos kaikki olisivat nykyjärjestelmässä rikkaita, niin maapallo olisi jo niin saastunut, että elämä alkaisi olla lähes mahdotonta. Nykyään kun Kiinakin vaurastuu nopeasti, niin seurauksena on nimenomaan saastuminen. Ainoa toivomme on uudenlainen, saasteeton teknologia. Mentiin vähän aiheen ohi, mutta nämä asiat liittyvät kuitenkin toisiinsa. Köyhyys palvelee omalla tavallaan luontoa ja sitä, että ihmikunnalla on vielä toivoa tulevaisuudesta. Köyhän pitäskin olla ylpeä siitä, että ei tuhoa tätä planeettaa niin suuresti kuin rikas. Köyhäkin voi olla hyvin ylevä ihminen. Ehkä se kaikkein ylevin.
- oldmetall
Paratiisin arvostamisen puute koskee kaikkia. Kuulun suuriin ikäluokkiin ja olen 60-luvun nuori. Silloin ei elintasokuilut olleet näin suuria.
Vanhemman lehtorin palkka oli siinä 2000mk/kk ja keskiansio oli 1500mk/kk.
vietin nuoruuteni puulämmiteisessä talossa ja niin oli monella muullakin puulämmitys ja monissa talouksissa piti vesi kantaa kaivosta ja ulkohuussit eivät kaupunkiloissakaan olleet mitenkään tavattomia.
Kun vittuillaan köyhille tukiensaajille niin pitäisi muistaa millainen elintaso oli 40v sitten kaikilla.
Oli suurta ihmettä ulkomaanmatkat 60-luvulla ja niitä tehtiin lähinnä Mallorcalle ja Rhodokselle, nykyään ihmiset matkustavat Thaimaaseen, Brasiliaan ja Kuubaan.
Moni ostaa kakkoskodin Espanjasta tai Turkista. Kun tulee formulakisat niin isännät sujahtavat tuosta vaan maailmanääriin katsomaan formuloita ja skidit matkustavat bilereissuille vaikkapa Marbellaan.
Oli sotien jälkeen elämä tyly kaikille. Kun perhe vaurastui niin puuhökkelistä muutettiin kaksioon tai kolmioon ja lapsilla ei ollut omaa huonetta vaan oli lastenhuone.Kun nuoret menivät naimisiin niin ensi asunto oli usein yksiö ja perheen kasvaessa maltillisesti vaihdettiin isompaan asuntoon.
Nyt kun perustetaan perhe pitää olla heti 300 neliötä ympärillä ja pari autoa pihassa.
Moniko olisi valmis tekemään aikamatkan 45-50 vuotta takaperin? Moniko olisi valmis laskemaan elintasonsa 60-luvun tasolle?
Aloittaja kirjoittaa turhan provokatiivisesti. Töitä sellaisella palkalla, pienelläkin, jolla tulisi toimeen ei yksinkertaisesti ole kaikille.
Moni joka on joutunut aloittajan kuvailemaan paratiisiin on saattanut tehdä vuosikymmeniäkin töitä ja potkaistu pellolle.
Katkeraksi ihminen väistämättä tulee jos tulee vastoinkäymisä ja joillekin rassukoille tulee oikein isolla kädellä vastoinkäymisiä.
Vaikkapa työkyvyn menetys, joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle, firma kaatuu alta ja velat vyöryvät niskaan. Monelle tulee vieläpä avioero ja monelle köyhyneelle on sattunut niin ikävästi , että turvaverkko toisensa perään on pettänyt.
Aloittajalle suosittelen kokeilua millaista on elää kuvailemassasi paratiisissa. Jos on työtä ja toimeentuloa ja saa palkkaa mikä riittää niin se takaa ihmiselle myös vapauden.Saadakseen toimeentulotukea sun pitää säänöllisesti tehdä selkoa tuloista ja menoista ja toimeentulotuki on harkinnanvaraista.
Ruoka ei tule tuosta vaan vaan toimeentulotuesta pitää tehdä ruokahankinnatkin.
Onhan sitten paljon parjattu leipäjono. Siihen on mentävä jonottamaan oli sää millainen tahansa ja leipäjonon "saalis" on sattumanvaraista.
Mitä katon päälle saamiseen tulee niin yhteiskuntarauhan kannalta on hyvä, että kaikilla on katto pään päällä. Hökkelikylät aaltopelti ja pahvi virityksineen ei ole ollenkaan tervetullut ilmiö. Jos kaikki tuet riisuttaisiin ja ihmiset ajettaisiin kadulle niin paratiisista tulisi helvetti mikä kiusaisi kaikkia.- täh täh
No mikä oikeen oli asiasi täh...kun tuosta ei ota selvää sitten mitenkään.
- ---
Ihan hyvä että puhutaan elämään tyytymisestä.
Oma tätini oli aina pahalla päällä vaikka hänellä oli työpaikka ja omistusasunto.
Kuinka kauheaa ja raskasta oli, ja se kaadettiin lasten niskaan.
Oli puutetta, mutta aina pärjättiin - voi sanoa että oli joskus mukavaakin.
Siihen aikaan kaikki saivat töitä.
Ainainen katkeruus ja lapsiin kohdistuva väkivalta - ei se hääviä ollut silloinkaan.
Köyhyys opetti iloitsemaan pienistä asioista, mutta turha puhua onnellisuudesta.
Sellaista 60-luvulla.
- Selkeää
Häikäilemätön pummi haluaa viedä kaikki toisten ansaitsemat rahat. Parempi katkaista jokainen tuki, niin alkaa vastuuta löytymään.
- mee TÖIHIN
Mee siivoojaks tai talonmieheks niin olis sustaki jotain hyötyä. Selkeää on joku kukkakeppi joka tienaa puhumalla ja istumalla päivät pitkät. Oikeesti on niin laiska ettei jaksa omaa kämppää siivota vaan sen tekee joku muu. Äiti varmaan pesee pyykitki valmiiks.
- Etelä-Suomalainen
Menisin HETI töihin, jos niitä töitä vain löytyisi!
4 tutkintoa taskussa ja 20 v. työkokemusta, revi siitä sitten huumoria.- kfjgösdjgöj
Niin jos..löytyisi. Pahvi ei viitsi vaan mennä. Sun tutkinnot on arvottomia jos olet ilman töitä - mene siivoamaan urpo
- laitoshuoltaja.
kfjgösdjgöj kirjoitti:
Niin jos..löytyisi. Pahvi ei viitsi vaan mennä. Sun tutkinnot on arvottomia jos olet ilman töitä - mene siivoamaan urpo
Kuules kfjgösd.... ei siivoojaksi niin vaan mennä ensin kouluun hommaan laitoshuoltajan tutkinto, nykyisin pitää olla ammattiin kun ammattiin tutkinto.
Tervetuloo 2000 luvulle. - työhön passitaja
laitoshuoltaja. kirjoitti:
Kuules kfjgösd.... ei siivoojaksi niin vaan mennä ensin kouluun hommaan laitoshuoltajan tutkinto, nykyisin pitää olla ammattiin kun ammattiin tutkinto.
Tervetuloo 2000 luvulle.Kyllä sinne vaan mennään jos haluaa. Homman oppii nopeasti. Ihan kuin kaikkeen tarvitsisi tutkinnon.. normaalilla älyllä ja asenteella pääsee moneen paikkaan.
Näitä humpuuki tutkintoja jo liikaa. Pizzanpaistajankin kursseja oli jossain vaiheessa 6kk kesto. Haloo.. tehty tyhmille
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1221945Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1261852Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101789Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561458Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341390Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5041060Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50970Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115914Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347875