Ihmiset ovat ottaneet uuden uskonnon itselleen.Sen mukaan ihminen saa tehdä muulle luomakunnalle, mitä haluaa, käyttää metsät,maat ja vedet sekä ilman halujensa mukaan.Ihminen pitää näitä oikeuksia päivänselvänä asiana.
NYT joka kuudes minuutti joutuu hautaan joku eläin tai kasvilaji.Laske montako vuotta kestää lopullisen autioitumisen aikaansaaminen, jos lajeja on n. 20 miljoonaa?
Ihmisen etuoikeudet on uskontoa
1
<50
Vastaukset
- Synti se on
kuomaseni, synti. Se kun tuli maailmaan tottelemattomuuden tähden, tuli myös kuolema. Eikä se ole uusi, kuten mainitset. Ja turhaan mainitset pelkästään ihmiset, vaikka ihmisen kautta tuo synti tulikin maailmaan. Ei ole sellaista eliö lajia joka ei hävittäisi toista lajia vaikka sukupuuttoon, jos vain siihen suinkin kykenee. Ja myös lajitovereidensa kimppuun käyvät hanakasti määrättyjen ehtojen täyttyessä. Koko luomakunta on alistettu tuon synnin ja sitäkautta kuoleman alle. Siitä on kuitenkin vapautus olemassa, josta Paavali kirjeessään Roomalaisille näin mainitsee " Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle-ei omasta tahdostaan, vaan alistajan-kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen."
Tähän vapautukseen on olemassa ovena Jeesuksen Kristuksen Golgatalla suorittaman sovitus ja lunastustyön vastaanottaminen omalle kohdalleen, jolloin uudestisyntyy ylhäältä Jumalan lapseksi ja on siten oikeutettu osallisuuteen siitä perinnöstä, jonka Jumala on lapsilleen luvannut. Ja yksi noista lupauksista on, että luodaan uudet taivaat ja uusi maa jossa vanhurskaus asuu. Siellä ei ole kuolemaa, eikä kärsimystä. Nämä vanhat, taivaat ja maa, niitä ei edes yritetä pelastaa, vaan ne on talletettu tulelle ja häviävät ja kaikki mitä niissä on, koska ovat juurikin synnin saastuttamat.Eikä niistä siten voi viedä mitään muassaan sinne uuteen.
Myös on vaarallista olla rakastunut tähän tuhoon tuomittuun maailmaan tai mitä siinä on, koska sillä helposti huomaamattaankin sulkee pääsyn lopullisesti siihen uuteen, kuten kävi esim. Paavalin työtoverille, Deemas nimeltään ja Juudakselle, Jeesuksen opetuslapselle sekä Ananiakselle ja Safiiralle, Jerusalemin ensimäisen seurakunnan jäsenille, sekä usealle muulle kirjoitusten mukaan.
Nämä asiat on monelle vaikea käsittää, ja vielä vaikeampi hyväksyä, mutta asia on kuitenkin Luojamme peruuttamaton päätös ja koska kuulumme luotuihin yhdessä muiden kanssa, ei meille ole annettu sitä ymmärrystä miksi näin on, vielä vähemmän valtaa muuttaa tuota kaikkivaltiaan suunnitelmaa, suuntaan tai toiseen, jonka hän on katsonut viisaaksi toteuttaa rakkaudessaan ja suuressa armossaan Jeesuksessa meitä kohtaan, jo ennen kuin maailmaa olikaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081726Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031723Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031635Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541416Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341372Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii472941Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50934Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115896Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai297869Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347823