Suomen säästötalkoot

Ollan oikeilla linjoilla kun ymmärretään ettei velkaantuminen voi jatkua ja EU: n jäsenmaiden kesken minusta pitäisi tapahtua sellainen ratkaisu että ennen talouden kriittisiä pisteitä pitäisi luoda proaktiivisesti talouden SWOT piste, jolloin ympäristön uhat ja mahdollisuudet kartoitetaan ja niihin jollakin ekonomisti1 ryhmän tiimityöllä sitten etsitään ja lasketaan sitten parhaa vaihtoehdot jolloin ehditään toimia ennen talouden kriittisiä pisteitä joka merkitsee kokemuksen mukaan jo konkurssia eivätkä siksi voi nykymuodossa toimia sellaisenaan enää ehkä. Mietittävä asia. MInulla ei lukuja ole. Kriittiset pisteet ovat 60% BKT:stä ja 3 % samasta luvusta ymmärtääkseni.

Mitä tulee Suomen säästötalkoisiin, minulla ei ole leikkauslistoja edessäni mistä valkata kätevästi, mutta pitää muistaa että ihmisten on voitava hyvin päästäkseen pystyäkseen työhön, syrjäytyminen ei nosta ketään omin voimin ylös enää tavallisesti.

EU on myös puolusliitto, siihen pitäisi kiinnittää huomiota, Kekkonen veti ETYK:n 1975. Nyt siis kun ollaan säästöjä miettimässä puolustuksessa.

Meillä on olemassa julkista toimintaa, kansalaistoimintaa, markkinaehtoista julkista toimintaa ja markkinatoimintaa.

- Minusta kansalaistoimintaa voisi kehittää aktivoiden siis valmiuksia ja apua sieltä kunnallisiin palveluihin, mm vanhuksien hoitoon, vanhukset rakastaisivat nuorisoseuran kanssa toimintaa, esim. pelastuspavelut yms kriisivalmiuksia, että myös ihmisen hyvinvointia tukevaa toimintaa. Yhteisöllisyys kasvataa hyvinvointia ja huolehtii ihmisistä ja tuo tilastolisesti elinikää lisää sosiaalinen verkosto ihmisellä. Merkitystä työkykyyn.

Ylivelkaantua emme saa, tällaisille talouksille on velanmaksukyky lasketava asenteissakin ja käytännössä, että myös tiukka talouskuri unionissa, johon myös sitoudutaan.

Suomessa 50-60 vuotiaiden arvostus työelämässä ja työllistymisasiat, työhyvinvointi, suhde työllisten ja muun väestön kanssa on kiero ja kieroutuu ja merkitsee menetyksiä ja rasituksia kuntien palveluiden järjestämisessä.

yst. jari laurila

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

        Nimi esiin.....
        Oulu
        175
        13388
      2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

        Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
        Maailman menoa
        158
        5483
      3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        45
        4910
      4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

        Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
        Maailman menoa
        149
        3699
      5. Anteeksipyyntöni

        Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
        Järki ja tunteet
        40
        2833
      6. Sydämeni valtiaalle

        En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
        Ikävä
        128
        2032
      7. Oletko tyytyväinen

        Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
        Ikävä
        119
        1783
      8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

        ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
        Maailman menoa
        371
        1693
      9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        112
        1560
      10. Jos oikeasti haluat vielä

        Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
        Ikävä
        137
        1515
      Aihe