Miksi Paavo Väyrynen halutaan nostaa galluppien kakkoseksi ?

taloushutkimus

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään sitä, mikä mahtaa olla tämän ilmiön takana ?

Keskusta, kokoomus ja Sdp ovat jakaneet kautta historian päähallituspuolueen paikat. Avuksi on otettu arvonsa rahasta myyvät vasemmisto ja vihreät aina tarpeen mukaan. Rkp on haluttu pitää tyytyväisenä, joten se saa myös sanella joitakin ehtoja hallituksen linjaan.

Timo Soini on nostanut puolueensa komeettamaisesti yhdeksi isoista, ja se jos mikä on hermostuttanut valtaa jo liian pitkään hallussaan pitäneitä.

Protestiääni Paavo Väyryselle ei oikeastaan olekaan protesti kolmen koplaa kohtaan, mutta se murentaa juuri sopivasti Perussuomalaisten ajamia tärkeitä yhteiskunnallisia päämääriä.

Eikä muuten kannata unohtaa sitä että, kun Sauli voittaa, ja jos Paavo Väyrynen tulee toiseksi, niin toimittajat muistavat kyllä kirjoittaa siitä kuinka kansa kannattaa nyt toteuttua hallituksen politiikkaa.

Näin kipeästi Keskusta kaipaa taas hallituspaikkaansa ja Paavo Väyrynen ei Suomen linjaa edes halua muuttaa.

15

80

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hehehe**

      Hehe he jopa oli surkea väyryspanettelu

      • taloushutkimus

        Ei se panettele Väyrystä lainkaan, vaan kertoo vain sen missä kulisseissa tällä hetkellä mennään.


      • *hehehehe**

        Ei Paavo Väyrynen Saulille pärjää, mutta sen äänillä pelataan Soini pelistä ulos.


      • HYI::

        Pave kyllä nyt pahoittaa mielensä !


      • kerta päivässä
        HYI:: kirjoitti:

        Pave kyllä nyt pahoittaa mielensä !

        puolueettoman amerikkalaisen tutkimuksen mukaan kieroutuneen mielen pahoittaminen kerran päivässä lisää luomisen tuskaa.

        olet täysin oikeassa.


      • Niinistö on pop
        *hehehehe** kirjoitti:

        Ei Paavo Väyrynen Saulille pärjää, mutta sen äänillä pelataan Soini pelistä ulos.

        Paaavo tai kukaan noista ei pärjää Saulille. Sen jokainen valistunut tietää.


      • taloustutkimus
        Niinistö on pop kirjoitti:

        Paaavo tai kukaan noista ei pärjää Saulille. Sen jokainen valistunut tietää.

        Gallupeilla pyritään ohjaamaan äänestäjiä äänestämään jonkin asian puolesta.

        Muistatko, kun gallupit väittivät Paavo Väyrysen häviävän Elisabeth Rehnille ? Silloin jätettiin vain kertomatta että, kartoitus oli tehty Ahvenanmaalla.

        Ei Sauli omillaan aivan noin ylivoimainen ole, vaikka suosittu hän onkin.


      • ketoox joku
        kerta päivässä kirjoitti:

        puolueettoman amerikkalaisen tutkimuksen mukaan kieroutuneen mielen pahoittaminen kerran päivässä lisää luomisen tuskaa.

        olet täysin oikeassa.

        onks toi arhinmäen paavo ollu joskus keskustan kannattaja?????


    • adsfadf

      Niin on todella läpinäkyvää erkkomedian ja ylen sun muiden ääriliberaalien touhu.

      Soini on Niinistön kanssa kakkosella ja nämä ääriliberaalit yrittävät saada kansan luulemaan, että vain Väyrysellä olisi jotain zäänssejä.

      Ei kansa ole noin tyhmää, että äänestäisi Väykkää.

      • liberot pöksyihin

        Liberaalit pitäisi kieltää ääriryhmänä kokonaan.


      • onneksi on persut

        Akseli Väyrynen Haavisto on tälle viidennelle kolonnalle paljon miellyttävämpää, kuin se että kansa todella antaisi Perusuomalaisille tukensa ja vaatisi suoralla kansanvaalilla Suomen linjaan muutosta.

        Potkaise yhteiskuntaa nilkkaan ja äänestä Väyrystä, niin sen on laskettu siellä jossain menevän.


      • Niinistöstä päästävä
        onneksi on persut kirjoitti:

        Akseli Väyrynen Haavisto on tälle viidennelle kolonnalle paljon miellyttävämpää, kuin se että kansa todella antaisi Perusuomalaisille tukensa ja vaatisi suoralla kansanvaalilla Suomen linjaan muutosta.

        Potkaise yhteiskuntaa nilkkaan ja äänestä Väyrystä, niin sen on laskettu siellä jossain menevän.

        Joku niinistöläinen säveltää kiilaa Väyrysen ja Soinin väliin. Kun Väyrynen ja Soini pääsee valtaan loppuu euron tukeminen ja sodanuhka Natoon.


      • gallupin tekijä
        Niinistöstä päästävä kirjoitti:

        Joku niinistöläinen säveltää kiilaa Väyrysen ja Soinin väliin. Kun Väyrynen ja Soini pääsee valtaan loppuu euron tukeminen ja sodanuhka Natoon.

        Ihmisten olisi hyvä ymmärtää, että gallupin tarkoitus ei välttämättä olekaan antaa rehellistä kuvaa asioista.

        Yleensä gallupeilla tahdotaan vain johtaa harhaan, tai johdatella joukkoja johonkin suuntaan.


      • Kepun 5. kolonnia
        gallupin tekijä kirjoitti:

        Ihmisten olisi hyvä ymmärtää, että gallupin tarkoitus ei välttämättä olekaan antaa rehellistä kuvaa asioista.

        Yleensä gallupeilla tahdotaan vain johtaa harhaan, tai johdatella joukkoja johonkin suuntaan.

        Kummasti se Väykyn kannatus pompsahti ihan tässä vaalien alla. Tässä halutaan antaa mielikuva että äänestämällä Väyrystä valitset hallituskriittisen vaihtoehdon vaikka kepu puolueena olisi toteuttamassa nykyhallituksen linjaa. Vain rökäletappio pakotti oppositioon. Äänestäjien on nyt voitettava gallupit tai muuten käy toisin päin.


      • valtiomies
        Kepun 5. kolonnia kirjoitti:

        Kummasti se Väykyn kannatus pompsahti ihan tässä vaalien alla. Tässä halutaan antaa mielikuva että äänestämällä Väyrystä valitset hallituskriittisen vaihtoehdon vaikka kepu puolueena olisi toteuttamassa nykyhallituksen linjaa. Vain rökäletappio pakotti oppositioon. Äänestäjien on nyt voitettava gallupit tai muuten käy toisin päin.

        Ei kai kukaan pressaa valitse puolueen perusteella?

        Edustushommiin edustava ja älykäs Väyrynen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1924
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      1818
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1778
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1454
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1386
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      496
      1038
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      969
    8. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      915
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      912
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      874
    Aihe