Kyllä Soinin populistiset kielikuvat ovat tyhjää täynnä ja kansa on alkanut saada niistä tarpeekseen. Soini on vähän kuin kääntämätön kalenteri, samat höpinät koko ajan. Ukko jämähtänyt Vennamon aikaan. En minä halua kuulla kuutta vuotta samoja populistisia lausahduksia.
Persuilla oli aivan ennennäkemätön mahdollisuus kun saivat vaalivoiton. Mitenkäs kävi, kuka muistaa? Oppositioon jäätiin aivan tahallaan ja siellä sitten summanmutikassa heitellään *skapalloja sinne sun tänne. Soinihan oikein lapiolla roiski *ontaa ympäriinsä ennen Jytkyä.
Jos persut olisivat oikeasti halunneet vaikuttaa maan asiain kulkuun, eivät olisi oppositioon jääneet. Ennen kuin Suuri Jytky tuli, luvattiin vaikka mitä uudistuksia ja toimia. Ne jäivät puheiksi ja haaveiksi. Niistä ei olla enää kuultu mitään. Tottakai ihmisten silmät rupeaa avautumaan.
Soini nousi ja Soini myös kaatuu äänekkään laumansa kanssa. Ehkäpä sen jälkeen Soini ottaa paikan jonkin suuryrityksen hallituksessa ja nostelee kokouspalkkiot.
Persujen populismi ei enää sytytä
19
<50
Vastaukset
- sdfgbhnujmk
Olin kahden vaiheilla, Soini vai Väyrynen. No valitsin Soinin, kun tuo Väyrynen on koko ikänsä huseerannut poliitikkona, eikä mulle ainakaan jäänyt yhtäkään merkittävää saavutusta mieleen.
Antaa uusien tuulien puhaltaa, hullummaksi ei enää voi mennä. - milvooli
´´Ehkäpä sen jälkeen Soini ottaa paikan jonkin suuryrityksen hallituksessa ja nostelee kokouspalkkiot.´´
taikka sitten lähtee Englantiin katsomaan Millwallin peliä ja jää yllättäen sen jälkeen Englantiin asumaan kun ei kehtaa enään asua täällä Suomessa! :D
http://www.youtube.com/watch?v=8N4vtaOr0SA&feature=related - PeruSnuori
Odotapa vaan 2015 eduskuntavaaleja, niin kyllä silloin tärähtää superjytkyt ja kovaa. Muut puolueet ovat viemässä meitä kohti liittovaltiota! Maan valtakartellin diktatuuri on murrettava - ja se on PS.
- hepu hee
"niin kyllä silloin tärähtää superjytkyt ja kovaa."
Ookoo, eli tuttuun tapaan aloitetaan *onnan kylväminen ja tekemättömistä töistä huolimatta valtava itsekehu.
Kuulepa nuori, kun niistä lupauksista täytyisi joskus pitää myös kiinni, muuten sitä jytkyä ei tule. - PeruSnuori
hepu hee kirjoitti:
"niin kyllä silloin tärähtää superjytkyt ja kovaa."
Ookoo, eli tuttuun tapaan aloitetaan *onnan kylväminen ja tekemättömistä töistä huolimatta valtava itsekehu.
Kuulepa nuori, kun niistä lupauksista täytyisi joskus pitää myös kiinni, muuten sitä jytkyä ei tule.Näin ikään vanhat puolueet operoivatkin, onneksi tälle tulee nyt loppu ja se on nimenomaisesti PS! Äänestä sinäkin, niin äänestät isänmaan puolesta.
- ei kiitos
PeruSnuori kirjoitti:
Näin ikään vanhat puolueet operoivatkin, onneksi tälle tulee nyt loppu ja se on nimenomaisesti PS! Äänestä sinäkin, niin äänestät isänmaan puolesta.
"Äänestä sinäkin, niin äänestät isänmaan puolesta. "
En äänestä valehtelijoita. En myöskään halua paavinvaltaa presidentinlinnaan.
- Äänet Arhinmäelle
Katainen=Soini=Niinistö ovat samaa Kokoomusta, Petosjytkyä, joka oli veroparatiiseista suunniteltu kansanpetos. Äärioikeistolainen suomenruotsalainen, katolinen saarnaaja valevastustaa kaikkea, mutta ei tee millekään mitään ja siten peesaa hallitusKokoomuksen tavoitteet, eli Suomen kansan ryöstämisen.
Tätä kansaa voi pettää kerran, mutta toistaa kertaa ei tule.
Onneksi meillä on moderni ja oikeudenmukainen Vasemmisto aidosti puolustamassa, tekemässä tekoja Suomen työväestön, kansan hyväksi.- Petosjytkyt lemuaa
Katainen=Soini=Niinistö
- Onneksi Arhinmäki 9
Petosjytkyt lemuaa kirjoitti:
Katainen=Soini=Niinistö
Katainen=Soini=Niinistö
http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2012/niinisto-paaoman-presidenttiehdokas/
- pettuvirse
´´Muut puolueet ovat viemässä meitä kohti liittovaltiota!´´
niin on! varsinkin Kansallinen Kokoomus!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansallinen_Kokoomus - ette pane enää
ja joku katolilaisuutta kohti... kohta ette saa edes panna ilman kirjallista kirkon lupaa , ehkäisystä puhumattakaan....
- Vasemmiston aika
Porvari pettää aina. Katainen=Soini ovat sama henkilö. Persut=Kokoomus, sama puolue. "Ovelasti" veroparatiiseista suunniteltu kansanpetos.
- tavisken serkun kaim
Olisitko halunnut nähdä Soinin verkkosukan paikalla valehtelemassa meille puuta heinää?
Soinin tekoja voisi sanoa taktiikaksi. Kyllä hän ammattipoliitikkona tietää mitä tekee.
Katsokaapas vain, niin coccareiden korttitalo politiikka tulee kaatumaan. Jos me sitä kaadeta, niin se tosiaan kaatuu omaan korruptioonsa ja mahdottomuuteensa. Kansan (maksajiksi suunniteltujen) ääni alkaa jo kuulua, ja hyvä niin.
Kortteja ei ole vielä katsottu, tietyistä syistä.
Coccareet tulee tippumaan tosi korkealta, heille on annettu kaikki mahdollisuudet, ja katsokaa mitä he tekevät? "Taivas varjele, sieltähän tulee pysyviä vipukusetusmekanismeja sun muuta"
Hehän kusettavat meitä ja me tiedämme etttä he kusettavat meitä... Melkoista ironiaa?
SDP:lle tulee sellainen takapakki, ettei tämä maa ole sitä ennen nähnytkään. Ovat jatkossa siellä, missä on esim kepuliloiset juuri nyt. Samoin tottakai coccareet. Se on heidän vipumekanismia sen jälkeen.
Korruption ja kusetuksen aika on ohi. Samoin hyvä veli systeemit sun muut.
Työväestö, siis tavis duunareita, joita on ainakin 85% veronmaksajista, ei kuseteta ilamiseksi.
Tää homma on mennyt jo nyt liian itkälle, mut siihen tulee takuulla stoppi. Mehän näissä topitalkoissa maksajia olemme, tai niin on kuviteltu, maksammeko, se riippuu meistä.
Mikään PAKKO tota kusetusta ei ole kuitenkaan hyväksyä.- Onneksi Vasemmisto
Soini=Niinistö
http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2012/niinisto-paaoman-presidenttiehdokas/ - Arhinmäki Nro 9
Onneksi Vasemmisto kirjoitti:
Soini=Niinistö
http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2012/niinisto-paaoman-presidenttiehdokas/Sen stopin tekee vain ja ainoastaan Vasemmistoliitto ja Paavo Arhinmäki, äärioikeiston Petosjytkyt ovat vain kansanpetos , valevastustajapuolue, joka siten ryöstää Suomen kansan varat.
Ette kai halua ilmaiseksi orjatyövoimaksi Petosjytkyille ? Ette, no hyvä, siksi Vasemmisto.
http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2012/niinisto-paaoman-presidenttiehdokas/
Soini=Katianen=Niinistö. - tilipitappitippi
Kokoomus ja demarit nyt on mitä on, kaatuvat omaan mahdottomuuteensa. Mutta ei siinä hommassa Soinilla ole ollut mitään virkaa. Kyllä vatuttaa veronmaksajana maksella tuollaisten lusmuilevien torvien palkkoja. Ja tarkoitan nimenomaan näitä perussuomalaisia. Onkohan Halla-aho ja Hakkarainen tutimassa torkkupeittonsa alla? Noh, kauniita unia vaan... Kuten tuossa joku sanoi, petoksen voi tälle kansalle kerran tehdä, toista tilaisuutta ei tule.
- jotain suomalaista
kellä ne puntit tutisee?
soini ei järky ei heilu vakaa on kansantuki hälle. - Jussi.
Pressavaalit on henkilövaali, odotapas kun tulee eduskuntavaalit.
- merkit näkyy
Kun tälle avaukselle antaa miinuksen, niin se ei tule näkyviin. Suomen kansa on kyllästynyt Perussuomalaisia kohtaan jatkuvasti tulleisiin syytöksiin muukalaisvastaisuudesta tms.
Eiköhän ole selvää, että suomea ei pidfä täyttää maailman roskajoukkioilla. On selvää, että valikoimaton maahanmuuttopolitiikka johtaa sisällis-sotaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1151840Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101763Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1131754Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2551437Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341382Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861008Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50960Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115907Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237901Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347861