Nyt on saatava

Pika Pistäys

vielä Haaavisto pois toiselta kierrokselta, niin demarivalta katkeaa ainakin Mäntyniemen osalta. Haavistolta puuttu kaikki näytöt, ei ole mikään valtiomies tai muukaan johtohahmo. Minusta ei edes mikään politiiko, vaan joku jonkun setan johtaja. Siihen hän sopisi. Enkä muten takuulla ole homovastainen, joten unohtakaa se asia tyystin. minun mielestäni jokainen touhutkoon tuolla sektorilla mistä tyydytyksensä saa, kun han tekevät sen ilman ulkopuolisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja lasten hyväksikäyttöä.

Haavistohan on vain demareiden kakkosvara, ja keräämässä setasiiven ääniä.
Noin demareilla oli tarkoitus, mutta kävikin niin, että häntä alkoi heilutttamaan kissaa.

Haavistolaiset ovat olevinaaan vihreitä arvoja puolustavia, ja kun ihmisiä on kusetettu jollain ilmastoasioilla ja eläinhömpällä, niin monet ns. tunneihmiset menevät tuohonkin rahapiirien masinoimaan retkuun ja maksavat siitä tulevaisuudessa vielä kalliisti.
Ottakaa järkikäteen, ja miettikää tuota ilmastoasiaa realistiselta pohjalta.
Ei meillä ole siinä mitään muuta kuin hävittävää rahallisesti.
Muualta nuo saasteet maahamme suurimmalta osaltaan kulkeutuu.Helsinkin on kaikkein saastunein, ja sehän on otollinen maanprerä noiden toiminalle ollutkin.
Meillä on iso maa asukaslukuun verrattuna, etteä ei ole mitään aihetta panikoida tuolla asialla.
Suuret saastuttajat eivät halua itse tehdä asialle yhtään mitään, ja me emme sille mitään voi.
"vihreys" on vain yksi tapa kusettaa ihmisiltä rahat, sille ökyrosvoporukalle, joka maailmaa hallitsee.

Väyrynen onainoa, jota äänestämällä Mäntyniemeen ei tule mitään demusätkynukkea, vaan asiantunteva ja kansanetuja puolustava PRESIDENTTI.

Niinistön valinta pressaksi ei tosiaankaan ole mikään pelastus, mutta huomattavasti pienempi paha kuin demaripressa.

Kuten olemme huomanneet, niin siellä on jälleen rahantarve eurolompsassa, ja minun mielestäni vain siksi, että se syydetäään sitten Saksaan.
Saksahan on sijoittavinaan itsekkin, mutta eihän se mitään sijoita ihan aikuisten oikeesti, siillä se lainaa noilta kusettajilta, joihin itsekkin lukeutuu, halpaa rahaa, ja saa miinuskorolla lainaa vastaavan summan.
Eli tuolleen Saksa kusettaa muita eu-maita.

Kaikkein paras olisi, jos loppukilpailussa olisi Soini ja Väyrynen, niin silloin nähtäisiin mitä on todellinen likainen peli muiden kannalta.

Demarit, kokoomus rkp vihreät ja vasemmistoliitto potkii kokoajan palloa pienen rahaklikin joukkueen puolesta.
Keskusta näki, että miten käy, jos antaa Kiviniemien ketkuilla samaa politiikkaa.

Muut minä ninkin ymmärrän, mutta että vasemmistolitokin on osoittautunut työläisiä ja muita köyhiä sortavaksi konnasakiksi ja vain demareiden yhdeksi likaisentemppujen osastoksi, sitä en olisi ihan heti uskonut ihan noin selkärangattomaksi vale porukaksi.
Se Tennilä, vai mikä se oli, vaikutti kyllä ihan asian mieheltä, mutta olen pohjoisesta kuullut, että ei se sitä ihan ollut, ja mitähän olisi sitten ollut jos olisikin joutunut rahaministeriksi
Demarit syö vasemmistoliiton heti vaalien jälkeen. Arhinmäki astumaan Lipposen varpaille, ja se vain nopeutti tuotakin kehitystä.
Siellä on SAK.:ssa ilmeisesti täysi rähinä päällä.

SAK on noiden komentokeskus, jota taas hallitsee demarit.
Akt näkyy olevan vassukoilla ja ovat ilmeisesti lopettamaasa suomalaiset kuljetusfirmat tykkänään, ja ne mennevät kaikki venäläisomistukseen joidenkin bulvaanien kautta, jos ei sitten ihan suoraan.

Ei ruotsalaset hienohipiät tuota alaa eivät ole huolineet, eivätkä sitä kai olisi saaneetkan noilta, joten ne ovat viemässä pankkimme ja rakennusteollisuutemme sekä matalosalamme kuin mediankin miltei kokonaan.
Suomalaisia on niin vähän, että tuollaiset hommelit näkyy liian selvästi.
Joten äänestäkää itseänne vastaan, jos haluatte, mutta älkää siitä sitten enää syyttäkö kepua ja persuja, jos omaisuuteene ja turvalisuuttenne häviää, ja orjuus tulee eteenne.

Minä haluan, ja toivon, että ihmiset älyäisivät ajoissa lähteä keskinäisen harmonian tielle, eivätkä antaisi joidenkin piirien rahanhimossa tuhota maailmaamme.
Vihreät eivät edusta tuota suuntaa aidosti, koska he haluavat vain sillä rikastua.
Huom. Talvivaaran nykytilannekkin, sen osoittaa.

Kyllä on vielä Kepullakin petraamista, ennenkuin minä niitä eduskuntavaaleissa äänestän. Nyt onkin henkilövaalit, ja valitsen sen, joka on mielestäni kansamme kannalta paras tämänhetkisistä. Kyllä tuossa on yksi toinenkin joka olisi sopiva, ja se on Sari essaihja. Hän on asiallinen ja fiksu. Soini on Kolmas jota voisin myöskin äänestää. Jos noita ei olisi, niin tuskinpa olisin edes äänestänyt. En ainakaan Kiviniemeä enkä Kaunistoa, enkä ketään muutakaan kepulaista. En myöskään ketään muuta persua, tai kristillistäkään.

Minä olen tuota mieltä, ja te muut saatte olla aivan mitä mieltä itse lystäätte.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dissitentti

      Minä olen just sitä mieltä mitä lystään! Ja luulen, että tämän luettuasi voit siirtyä oikeistoehdokas Sauli Niinistön tukiryhmiin demarifobioinesi. Meillä on nimittäin täysin sama ehdokas eli Väyrynen Paavo. asian kiusalliseksi sinulle nyt vaan tekee se, että minä olen sosialidemokraatti siis myös SDP:n jäsen. Tiedän useita SDP:n jäseniä, jotka tosin eivät ole sosialidemokraatteja. Yksi sellainen on nyt numero 5. Äänestän Väyrystä nimenomaisesti sen takia että kaikenlaiset oikeistolaiset besserwisserit eivät saisi loppuakin valtaa Suomen maassa kaikkinaisine Nato-kouhaamisineen. Arvostan kyllä Niinistön kannattamista, jos se perustuu asiasyihin ja vaikkapa perusteltuihin syihin mennä Natoon, mutta siihen ei riitä pelkkä Nato-kiima. Sitä en sen sijaan ymmärrä, että Saukkia äänestetään vain trendikkyyden tähden tai sen tähden, että saadaan upea presidenttipari - eli siinä tapauksessa todellisuudessa äänestetäänkin Jenniä.
      Eli jokaisen ajattelevan ja tiedostavan ihmisen tulisi nyt äänestää Väyrystä. Lipponen on pelkkä Niinistön klooni (joka muuten ensimmäisen kierroksen jälkeen menee testamenttaamaan äänensä Niinistölle).
      Olen erinomaisen hyvilläni, että Kiviniemen hallitukselle tuli loppu viime kevään vaaleissa. Se oikeistolainen laidasta laitaan jarruitta ajelu rajoittui edes hieman. Siinähän meni kepu omaan ansaansa. Tosin SDP on altavastaajana nyky-hallituksessa. Voidaan tietysti miettiä onko demareilla kykyä tai edes halua saada omaa linjaa riittävästi läpi. Kokoomus on rahavallan (suurpäoman) kanssa liitossa oleva puolue. Jo ainakin 20 vuotta kestänyt markkinavoimien valta on kokoomukselle mieleen ja "vie" puoluetta menestykseen ihan itsestään. Siis sen jatkuvan poliitikkojen saamattomuuden itkemisen lopuksi voin sanoa: talousjärjestelmä on täysin mätä. Poliitikoilla ei ole tähän menoon mitään sanomista. Markkinavoimat vievät poliitikkoja. Pankit ja suurpääoma nauravat päin näköä poliitikkojen rahan pumppausta Nämä loputtomat tukipaketithan valuvat pankkien ja keinottelijoiden pohjattomiin taskuihin.

      ...Mutta asiaan. Väyrynen on ainut todellinen vaihtoehto Niinistölle. Hän on myös ainut, jolla on ainakin teoreettiset mahdollisuudet tulla valituksi. Puhuu asiaa. Ei kiemurtele tai mene euron, EU:n, talostilanteen tai ties minkä asian selän taakse kuten Niinistö. Kokoomus on pedannut hommaa jo viimeiset kuusi vuotta. Taitavasti rakennettu kuvio: Niinistö on muka eri linjoilla Kataisen eli oman puolueensa kanssa. Oikein kuvottaa, mutta suomalaiset ovat sumutettavaa kansaa. Niinistöhän tässä on todella pelkkä kokoomuksen sudenpentujen keulakuva. Kokoomuslainen presidentti ja pääministeri samanaikaiseti ei hyvää lupaisi. En epäilisi edes eduskunnan hajotusta ja uusien kansanedustajain vaalien järjestämistä mikäli se toisi kokoomukselle jättipotin; vallastahan tässä on kyse. Siinä puolueessa taidetaan likaiset temput...ilman että kansa sitä edes huomaa. Paremminkin ne temput otetaan ihan viihteenä vaan.

      • Pika Pistäys

        En ole demufobianen, enkä halua halua Niinistöstä pressaa.
        Olit tarttunut tuohon, jossa mainitsin äänestäväni Niinistöä, jos vastassa on demariiin vivavtava vastapuoli.
        Siitä jouduin karsimaan perusteliun pois, koska jostakin oli karsittava, kun viesti olisi ollut lian pitkä.
        Ajattelin tuolla sitä, että silloin ehkä saisi viimeistään demaritkin ajattelemaan kansanetuakin.
        Väyrynen on minunkin mielestäni paras, ja äänestänkin melko varmasti häntä.
        Ei minulla punamultaa vastaan mitään olisi, eikä sitäkään, jos persut olisivat vielä mukana, minusta se olisi ehkä paras vaihtoehto.
        Kristilliset voisi ottaa mukaan, ja vihreätkin, mutta nyt voisi jo RKP;n jättää kerrankin ulkopuolelle, mutta tuohan ei käyne demareille:))

        Jospa joudutaan jopa uuusiin vaaleihi, niin noin voisi käydäkkin.
        Avaimet on demareiden taskussa, joten lähteköön ulos hallituksesta, jos sinäkin näet kokoomuksen olevan tuollaisen kun se on.

        Ei kokoomus pääsisi enää hallitukseen.
        Taitaa kuitenkin olla niin, että demarit pelkää ettei pääse hekään.

        Siispä Väyrysestä pressa, niin silloin ei tule ainakaan värisuoraa.

        Demarit kyttää ilmeisesti seuraavaa pääministerin paikkaa, mutta, kun ei Urpilaisesta kertakaikkiaan vain siihen hommaan ole.

        Joko demarit kaavailee ruotsin kruunua rahaksemme, kun ei markka näy kelpaavan euron rinnalle? Ei ehkä pahin vaihtoehto sekään.
        Eikä sekään, vaikka pohjoismaiden välinen yhteistyö toteutuisi laajemminkin.
        Silloinhan meillä olisi varsin hyvät mahdollisuudet pärjätä yhdessä.
        Eikö Väyrynen sitäkin ole jo aikoja sitten ehdottanut?

        Jotain tuossa ruotsituksessa on nyt takana, mutta miksei Lipponen kerro?
        Minäpä arvaan.
        Olemmeko nyt menossa takaisin 1800-luvun etupiirijakoon?
        Eu:n toiminta hieman viitta siihen suuntaan.
        Hiili-Teräs systeemi taitaa olla tiensä päässä, ja nyt kotiuttavat voitoja;)

        Hieno ja asiapitoinen kirjoitus sinulla dissitentiltä, noita herkkuja ei juuri tällä palstalla tapaa.


      • Pika Pistäys

        Täytyy vastata jälleen dissitentille, jotta jos hän katsoi nelosen presidenttitentin, niin siinä kävi kyllä selvästi ilmi, kuinka Väyrystä suorastaan nolattiin ala-arvoisesti.

        Tuollainen toimintako ei muka täytä rasismin tunnusmerkitöä?
        Eivätpä älähtäneet yksikään ns. rasismin vastustaja asiasta.
        Täysin kaksinaamaista ja suurpääoman etujen näköistä toimintaa.
        Lipponenkin on suurpääoman asialla piste.
        Ei eroa juurikaan Niinistöstä mitenkään.
        Minusta Lipponen on vähintäänkin kokkari, jos ei vieläkin enemmän oikealla eikä mikään sellainen minkälaisen demarin pitäisi mielestäni olla.. Oliskohan ihan ruotsinkokkari.

        Guggenheim museo näkyykin olevan jo päätetty homma, vaikka Lipponen yritti vetää jotain uutta ässää hihastaan.
        Vai on Harkimo oikein niinistön vaalipäällikkö.
        No sehän selittääkin hänen pinnalleen nousun syyn.

        Räpätäti Biodee, ja Haaavisto, kuin myöskin Arhinmäki jotensakin aivan väärässä seurassa.
        Haaviston jankkaaminen samoista hienoista saavutuksistaan on kyllä mennyt suomalaisilta ja tiedotusvälineiltä ohi suun.
        Uutisista kävi selväksi, että Heidi Hautalakin on täys pelle.
        Oli oitis karsimassa täysin suomalaiselta Veikkaus- yhtiöltä lisäeläkkeet pois, mutta toisilta joskus myöhemmin.
        Herääkin kysymys onko veikkauksessa kepulainen päällikkyys?

        Nyt paljastui viherpiipertäjien valheellinen politiikka. Jälkikäteen ollaan ulisemasa, kun Lappi on menetetty ulkomaan rosvoille.
        Olisivat itse estäneet sen, kun ovat kerran muutenkin muissa paikoissa aina houdinia leikkimässsä. Lapissakin honkien kyljissä kiinni, vaikka nuo pötkähtelee kyllä itsestäänkin nurin. kyllä Siellä on linnuille ja ötököille tilaa, mutta ei näköjään ihmisille sitä sallittaisi.
        Eivät ole puuttuneet Talvivaarankaan sottaamisiin, niin olisivat hiljaa nytkin.
        Pelletouhua, ja silkkaa omaneduntavoittelua on vihreidenkin toiminta.
        Nyt käy yhä selvemmästi ilmi, että Suomi on jo myyty maa.

        Maailman sota on ilmeisesti lähempänä kuin arvaammekaan.

        Se selittää tuon hirveän vimman kerätä rahat pois kansalta, ja syytää ne euroopan kautta Saksaan.

        Lipponen pääsee kohta uimaan salolaisen kanssa, niin siellä kaks oikeistopolitiikkoa räpistelköön sitten vain kaikessa rauhassa.

        Vallasta näkyy olevan tosiankin kyse, RAHANVALLASTA, viis ihmisitä.
        Turha höpistä mistään tasa-arvoisesta koululaitoksestakaan, jos Lipponen saa ohjata omansa takaovesta sisään.
        Yhä jyrkempi ei Niinistölle ja Haavistolle, Lipponen saakoon nyt pienen plussan, muiden kera kuitenkin. Yritti ainakin olla kunnolla.
        Nelosen toimitus oli ala-arvoinen. käytökseltään, vaikka kysymykset sinänsä ei ollet kovin huonoja.
        Ei kuulu toimittajan tehtäviin pilkata yhtä ehdokasta noin julkisesti.
        Jälleen satoi Väyrysen laariin jos ei muuta niin sääliääniä.

        Tuohan alkaa muistuttamaan aivan Vanhasen ajojahtia jo ennen valintaa.

        Olen jo aikaisemmin sanonut, että peli menee aivan ranttaliksi ylen ja toimittajan taholta pelin edetessä.
        Eikö nuo ymmärrä, että kansa on tuomari tässä pelissä, eikä toimittajat.
        Eli ostettu on mediakin läpeensä, vaikka jälleen kansalla pakkoverona maksatetaankin.

        Voipa olla jo niin, etä Väyrynen on hyvinkin ohittanut Niinistön, toimittajien käytöksestä päätellen.
        Lipposta tuskin auttanee enää edes koskessa myötävirtaan uiminenkaan.
        Jenni se on Niinistölle ääniä kerännyt, joten mitenkähän käynee, jos Niinistöä ei valitakkaan?


    • Ilmastokysymyksissä Väyrynen ja Haavist tuntuvat olevan samoilla linjoilla. Itse asiassa Väyrynen on koko vaalien ajan hehkuttanut sitä, että hän erityisesti huolissaan globaaleista asioista ja erityisesti ilmastokysymyksistä sekä puolustaa kestävää kehitystä. Väyrynen on myös kertonut Rion kokouksesta, jossa hän oli jo aikoinaan mukana maailmaa pelastamassa ja pääsisi nyt presdienttinä osallistumaan Rion seurantakokoukseen. Nämä Väyrysen maailmoja syleilevät näkemykset on hiukan yllättäviä ja hänen omahyväisyydestään kertoo se, että hän ilmeisesti aikoo olla se, joka nämä globbalitkin asiat kykenee ratkaisemaan.

      • Pika Pistäys

        Eikö tuo sitten sinulle käy, eli että ovat samoilla linjoilla? Eihän Haavistoa silloin tarvita tuonkan asian tiimoilta pressaksi
        Sinusta ei ota selvää r----n kirkossakaan, mitä sinä taas tarkoitat.
        Käsitin niin, että sinä vastustat kun asian esittää Väyrynen, mutta jos sen esittää Haavisto, niin silloin se onkin hyvä.
        Eli yritätkö nyt sanoa, että Haavisto onkin lähinnä kepulainen?
        Otahan se demariketunhäntä pois kainalostasi. Viimeksihän tyrkytit Haavistoa, ja nyt sitten tyrmäätkin hänet Väyrysen kautta.
        Ilmeisesti minä sitten olenkin nähnyt puoluettoomana oikein, että Haavisto onkin vain demareiden kakkosvara.
        Etkö katso Haaviston "ilmastointia" omahyväisyydeksi?

        Ajattele nyt saamme kaiken samassa paketissa, kun äänestämme Väyrysestä preessan;)
        Ja Väyrynen antaa kyllä homjenkin homostella sekaantumatta heidän touhuinsa.
        Se on setajärjestön hommia, ja eduskunnan ja heidän välistä touhua, hoitakoon presidentti valtiollisia hommiaan.
        Enpä usko että Värynen noissa asiossa vastustaa lakien vahvistamisia, jos ne hänelle esitellään, ettei senkään takia tarvi olla Haaviston presidenttiyden kannalla..
        Tottakai se on hyvä, että on myöskin mailmoja syleileviä näkemyksiäkin, mutta onko se vain siten joidenkin toisten yksinoikeus?


    • se siitä-

      Minun kokemusten mukaan naiset kyllästyneet...
      joka paikassa esiin tunkeviin kiintiöhomoihin...;)

      Niitä tungetaan kuulemma joka paikkaan, telkkarissa tanssikisoihin, sisustusohjelmiin, ruokaohjelmiin, jen... ja nyt kiintiöhomot levittäytyvät presidenttiehdokkaiksikin.

      Heillä ei ole kuulemma mitään homoja vastaan, vaan enemmänkin ärsyttää kiintiöhomojen pakkosyöttö.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2022
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1933
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1807
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1474
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      531
      1103
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      980
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      921
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      894
    Aihe