Hei
On oikein että ymmärretään ettei Suomi voi jatkaa velkaantumistaan.
Ellei mitään tehtäisi olisimme pian ylivelkaisia, ja velanmaksu pitää mitoittaa talouden realistisiin mahdollisuuksiin. Mitään isoja kultapossuvuosia on hankalaa ajatella.
Minusta nyt pitäisi jäsenmaiden kanssa saada aikaiseksi sellaiset pitävät sopimukset talouden pidossa että niihin myös sitoudutaan.
Lepsu ote talouteen on kaatanut monta taloutta ja konkurssi on aina katastrofi, ei siitä pääse yli eikä ympäri.
Minä ehdottaisin että ennen talouden kriittisiä pisteitä (3%/60% BKT:stä) olisi ns.
SWOT- hälytys jolloin ympäristö pitäisi kartoittaa mikro- ja makrotasolla uhkien ja mahdollisuuksien osalta erikseen perustettavalla ekonomistit " A1 ryhmän "avulla joka laskee, valitsee ja ehdottaa parhaat vaihtoehdot poliittista päätöksentekoa varten. Näin oltaisiin jo ennen kriittisiä pisteitä ajoissa toiminnassa.
Pitää muistaa että EU on myös puolusliitto, nyt kun puolustusvoimien kustannuksia ajatellaan karsia, mitä mahdollisuuksia Kekkosen 1975 ETYK voisi tuoda, en tiedä sen sopimuksien sisällöistä ja muutoksista ajan saatossa.
Meillä on olemassa julista toimintaa, kansalaistoimintaa, julkista markkinaehtoista toimintaa ja markkinatoimintaa.
Minusta kansalaisjärjestöjen käyttö olisi asia johon pitäisi paneutua, mm. kuntatason kustannuksien hillitsemiseksi, kriisi- vanhus- valmiuksia ja palveluja.
Ihmiset eivät työllisty elleivät he voi hyvin. Kansalaisjärjestöjen verkostot pitävät ihmisiä hyvinvoinina.
Työllisten määrä suhteessa muuhun väestöön on epätasapainossa ja väärin, mutta ei voi mitään. Kunnalistasossa se merkitsee verotujen menetystä ja kustannuksien kasvua.
Olemme todella vaikeuksissa joskun ylivelkaantuminen hidastaa kulutusta, ja samalla kaikki kustannukset nousisivat.
Suomessa on lojaali virkamieskunta, olemme niin hyvin koulutettua, korruptio ja mafia vaivaa jossakin johon pitäisi puuttua asennekasvatuksilla ja sopivilla toimilla. Suomessa lainsäädäntö merkitsee eettisiä arvoja ja suojelevat kansalaisia ja turvaavat oikeuksia.
EU on kaupan esteiden postamisella mahdollistanut Suomen aseman maailman neljänneksi kilpailukykyisimmäksi valtioksi kymmenellä mittarilla mitattuna.
Kaupan esteiden poistaminen merkitsee valuuttariskeistä vapautumista, tullien poistumista, tietotaidon ja valuutan liikkumista. Ei tarvitse olla passien, tullien ja valuutan kanssa joka maan rajalla takkuamassa. Verkostoitumisen aikana korkea osaamisemme on meille tärkeätä ja viemmekin kokonaisia tehtaita ulos.
Meillä ei muita luonnonvaroja ole juuri kuin terva ja sille ei liene kysyntää maailmanmarkkinoilla. Tietotaito/konwhow on se joka on meidän.
Euroopan uninoni voi suojautua epäterveeltä kilpailulta joka voisi meillä syödä kokonaisen teollisuuden konkurssiin.
http://jarinhotelli.blogspot.com
yst. jari laurila
Säästötalkoot suomessa ja EU
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671232- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että336701- 51661
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
- 101625
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56574