Onko Lipposella ja Niinistöllä salainen kassakaappisopimus

Pahapaavali

Nyt vaikuttaa vahvasti siltä, että hallituspuolueilla kokoomuksella ja SDPllä, Niinistöllä ja Lipposella on salainen kassakaappisopimus presidentinvaaleista. Niin mitäänsanomattomia, näköalattomia, ideattomia ja puhumattomia kumpikin vaaliehdokas on ollut.

Lipponen on ollut suorastaan surkea, jarrut päällä koko ajan. Ikäänkuin Lipponen olisi saanut tehtäväksi, että työväestö ei löytäisi vaihtoehtoa eikä lähtisi äänestämään, jotta Niinistön mahdollisuudet paranisivat.

Lipponen lähti kovalla rytinällä vaaleihin maalitaulunaan Soini. Tarkoitus lienee ollut estää Soinia kahmimasta demareita ja kokoomuslaisia äänestäjikseen.

Niinistön leirille jätettiin sitten Väyrysen estäminen, mutta Niininistö kun on itse voimaton ja osaamaton, media, HS, YLE, MTV, Nelonen, on yrittänyt hoitaa sen tehtävän roisilla ja epäreilulla tavalla kuten on nähty. Lipposen Soini-ajojahtikin hyytyi. Apuun kutsuttiin Sanoma Oy, joka alkoi ajaa Haavistoa Soinin ja Väyrysen ohi.

Kassakaappisopimuksen motiivi lienee Niinistön saaminen presidentiksi ja sitä seuraava kokoomuksen ja SDPn pitkä hallitusyhteistyö, mikä mahdollistaisi Niinistön ja Lipposen jälkien peittelyn ja käsien pesun eurosyyllisyydestä jos euro kaatuu sekä Suomen ajamisen Natoon ja kokoomuksen sekä SDPn suurkuntauudistuksen, millä keskustalta vietäisiin merkittävä poliittinen valta Suomessa.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iljettääääää!

      Varmaan asiat sovittin jo hallitusneuvotteluissa: Kokoomuksen, SDP:n ja Virheiden ja VasemmistoLiiton kanssa ja yhteinen vihollinen on isänmaalliset, tietenkin Timo Soini.

      Kaikilla on ollut rasisimi-kortti kädessä! Onhan outoa, kun maan asiat ovat kuralla, niin koko hallitusrintama puhuu koko ajan vain rasismista???? Typerää porukkaa.

      • mörköt äänessä

      • SDP uhrasi Lipposen

        Olisko SDP tehnyt niin rankan vedon, että kun sen piiristä ei kukaan kyvykäs poliitikko esim. Tuomioja lähtenyt presidentinvaaleihin, niin SDP teki diilin kokoomuksen ja Niinistön kanssa, että SDP tulee mukaan hajottamaan Niinistön kilpailijarintamaa.

        SDP uhrasi diiliin vanhan konkarin Lipposen, jonka häviö ei enää merkkaa sitä eikä tätä, mutta joka voi heikentää Soinin ja Väyrysen mahdollisuuksia Niinistöä vastaan. Kaikki näkee että Lipponen ei kilpaile tosissaan. Diilillä haetaan SDPn ja kokoomuksen hallitusyhteistyötä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2078
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1984
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1813
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1485
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1396
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      536
      1133
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      986
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      930
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      352
      907
    Aihe