SDAleak: Kahvin ja teen juonti on syntiä

St. Peter

Koska Raamatun aikana ei vielä ollut olemassa tiettyjä nykyajalle tunnusmaisia asioita, ei Raamattu suoraan voi lausua, mikä ja mitkä asiat ovat syntiä. On tärkeätä tietää, mikä on syntiä. Ensinnäkin siksi, että sitä voisi vältellä. Ja toiseksi, ennen kaikkea siksi, että sillä tiedolla voit tuomita lähimmäisesi.

Adventisteilla oli Jumalan Profeetta, Profetian henki, rouva Ellen G(ee) White, os Harmon.
Toisin kuin adventistit julkisesti opettavat ("raamattu on uskon ja elämän ainoa ohje") niin he käytännössä käyttävät Ellenin ehtymätöntä kirjallista tuotantoa elämän ensisijaisena ohjeena ja normina, joka kattaa uskonnon, pukeutumisen, rahankäytön, itsesaastutuksen, teologian ja ennen kaikkea SYÖMISEN JA JUOMISEN.

Tuskin mikään muu kirkkokunta tai uskonnollinen kultti on nostanut syömistä ja juomista uskonelämän keskipisteeksi. Mistä adventistit tunnetaan? Tietysti siitä että he EIVÄT syö sianlihaa (paisti makkarassa), EIVÄT juo kahvia eikä teetä (paitsi salaa) ja välttelevät muutamaa tusinaa muutakin asiaa.

Siis tunnettuja ollaan siitä mitä EI tehdä. Vähemmän tunnettuja siitä, mitä tehdään, koska tuskin kukaan sitä tietää.

Adventistien suomalaisen sisäpiirin keskustelupalstalla jo 35 adventtiuskossa vaeltanut veli julkaisi tänään lainauksen Ellenin tuotannosta. Ehdotin sen lainaamista täönne, mikä nosti voimakkaan vastustuksen. Mutta koska adventisteille on annettu Ellenin välityksellä tällainen, Raamatusta löytymätön, jumalallinen ilmoitus synnistä, mistä suurin osa maailman väestöstä ei ole tietoinen, koen velvollisuudekseni synnin saarnaamisen synniksi.

Lainaus (joka on pitkä, joskin puuduttava) alkaa nyt - ja sen loppukliimaksi löytyy sen viimeisestä virkkeestä.

Korostan, että tämä kirjoitus, osana laajempaa kokonaisuutta, tuotiin vakavassa mielessä tänään esille adventtiseurakunnassa jo 35 vuotta olleen veljen kautta. Tämä ei siis ole provokaatiota vaan tähän adventistit uskovat.
:

"Tee ja kahvi
Tee ja kahvi vaikuttavat myös turmiollisesti elimistöön. Tee on jossakin määrin päihdyttävää. Se joutuu verenkiertoon ja heikentää vähitellen ruumiin ja sielun voimia. Se kiihottaa ja ärsyttää elimistöä ja pakottaa sitä luonnottomaan toimintaan jättäen teen juojalle sen vaikutelman, että se tekee hänelle suuren palveluksen ja lisää voimia. Se on erehdys. Tee kuluttaa hermovoimia ja heikentää niitä huomattavasti. Kun se on lakannut vaikuttamasta ja sen aikaansaama kiihtynyt toiminta on vähentynyt, mihin se silloin johtaa? Teen antamaa keinotekoista piristystä seuraa raukeus ja heikkous. Kun elimistö jo ennestään on rasittunut liikaa ja tarvitsee lepoa, tee kiihottaa luontoa selviytymään harvinaisista ja luonnottomista työsuorituksista vähentäen samalla voimia ja kestokykyä. Siten henkilön voimat loppuvat paljon aikaisemmin kuin taivas on määrännyt. Kristittyjen tulee luopua siitä.

Kahvin vaikutus on jossakin suhteessa samanlainen kuin teen, mutta sen vaikutus elimistöön on vielä pahempi. Se vaikuttaa kiihottavasti, ja aivan samassa määrin kuin se kohottaa mieltä normaalia virkeämmäksi, se kuluttaa ja uuvuttaa sitä. Teen ja kahvin juojilla on merkkinsä kasvoissaan. Iho tulee kellertävän ja elottoman näköiseksi. terveyden puna ei näy kasvoilla.

Tee ja kahvi eivät ravitse elimistöä. Niiden antama apu on äkillinen, ennen kuin vatsa on saanut tilaisuuden sulattaa niitä. Tämä osoittaa, että se minkä näiden kiihotusaineiden käyttäjät sanovat voimaksi, on vain ärsytystä vatsahermoissa, jotka välittävät kiihotuksen aivoille, ja ne vuorostaan kiihdyttävät sydämen toimintaa ja antavat koko elimistölle lyhytaikaista tarmoa. tämä kaikki on väärää voimaa, joka saattaa meidät vain huonompaan kuntoon. ne eivät anna vähäänkään luonnollisia voimia.
Sen lisäksi tee aiheuttaa päänsärkyä, unettomuutta, sydämen tykytystä, ruuansulatushäiriöitä, hermojen vapinaa ja paljon muutakin pahaa.
Te tarvitsette selvää, voimakasta ymmärrystä voidaksenne käsittää totuuden ylevyyden ja voidaksenne antaa oikean arvon sovitukselle ja ikuisille asioille. Jos omaksutte väärän suunnan ja hellitte vääriä tapoja syömisessä ja siten heikennätte ajatuskykyänne, ette voi antaa niin suurta arvoa pelastukselle ja iankaikkiselle elämälle, että te niiden innoittamina rupeaisitte muodostamaan elämäänne Kristuksen elämän kaltaiseksi, ettekä milloinkaan tule tekemään niitä vakavia, itsensä kieltäviä ponnistuksia alistuaksenne täydellisesti Jumalan tahtoon, joita Hänen sanansa vaatii ja jotka ovat välttämättömiä, jotta saisitte moraalisen edellytyksen lopulliseen täydellisyyteen – kuolemattomuuteen. (Todistusaarteita I s. 180—83).
Teen ja kahvin juonti on synti, vahingollinen nautinto, joka muiden paheiden tavoin vahingoittaa sielua. Nämä rakkaat epäjumalat aiheuttavat kiihottumista, hermoston sairaaloista toimintaa. (Raittius s. 83). "

Lopettakaa siis synnin teko heti, koska synnin palkka on kuolema. Game Over.

9

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kas, ehkäpä.. totta.

      Täytyypä lopettaa tuo kahvinjuonti. En huomannut oireiluhin syytä, ennenkuin luin tuon tekstin. Myös ns. kirkkokahvit, viikottaisen Jumalanpalveluksen jälkeen, kun ehtoollinen on vietetty, on varmaankin myös syntiin johtava, koska siellä voi keskusteluissa olla väärään epäraamatulliseen jumalanpalvelukseen johtavaa kannustusta, eli synti. Se kiihottaa mieltä vanhan tavan jatkamiseen ja epäjumalanpalvelustavan seuraamiseen.

      Katsotaan auttaako resepti.

      Se on vähän samaa, kuin vanhanliitonaikana pesiytynyt seka-avioliitot, se toi jumalattomuuden Jumalan kansan keskuuteen.

    • häh mitä häh?

      En mä juo kahvia enkä teetä. Kelle siis huudat?

    • Yrttitee linjalle

      Kiitos! Nyt selvisi syyt miksi nuo oireet ilmenevät kahvinkäytön jälkeen. Nyt loppui tuon aineen kulutus meikäläisen kohdalla. Kiitos Jumalalle valosta, jonka hän välitti tuon kirjoituksen kautta.

      • hyvät ja huonot puol

        Hyvä kirjoitus jokainen saa ottaa opikseen taikka jättää, eihän tuossa ketään pakkopaitaan laiteta, mutta se on totta että lääkäritkin kieltää juomasta liikaa kahvia jos on sydämmessä vikaa ja yksi tuttavani saa jo kupillisesta kahvia sydämmen tykytyksen ja mitäs vatsa toiset eivät voi juoda kahvia kun vatsa ei tykkää parkkihaposta,jos kahvi on niin terveys juoma miksi se aiheuttaa vaivoja käyttäjälleen.
        Kirjoittakaapa näistä vaivoistakin.


      • kahvitratti
        hyvät ja huonot puol kirjoitti:

        Hyvä kirjoitus jokainen saa ottaa opikseen taikka jättää, eihän tuossa ketään pakkopaitaan laiteta, mutta se on totta että lääkäritkin kieltää juomasta liikaa kahvia jos on sydämmessä vikaa ja yksi tuttavani saa jo kupillisesta kahvia sydämmen tykytyksen ja mitäs vatsa toiset eivät voi juoda kahvia kun vatsa ei tykkää parkkihaposta,jos kahvi on niin terveys juoma miksi se aiheuttaa vaivoja käyttäjälleen.
        Kirjoittakaapa näistä vaivoistakin.

        >>Tutkinnan johtaja tohtori Susanna Larsson kertoo:
        – Jotkut naiset ovat välttäneet kahvin juontia, koska ovat uskoneet sen olevan epäterveellistä. Itse asiassa, kahvin kohtuukäytön on todistettu alentavan riskiä sairastua diabetekseen, maksasyöpään, ja jopa aivohalvaukseen. >>
        http://www.mtv3.fi/makuja/hyvaolo.shtml/tutkimus-kahvilla-hyvia-terveysvaikutuksia?1290253

        Niin, että siinä sitä!


      • tuomem.kukka ei kirj
        kahvitratti kirjoitti:

        >>Tutkinnan johtaja tohtori Susanna Larsson kertoo:
        – Jotkut naiset ovat välttäneet kahvin juontia, koska ovat uskoneet sen olevan epäterveellistä. Itse asiassa, kahvin kohtuukäytön on todistettu alentavan riskiä sairastua diabetekseen, maksasyöpään, ja jopa aivohalvaukseen. >>
        http://www.mtv3.fi/makuja/hyvaolo.shtml/tutkimus-kahvilla-hyvia-terveysvaikutuksia?1290253

        Niin, että siinä sitä!

        Kummallista on se, että Suomessa juodaan erittäin paljon kahvia ja silti on myös erittäin paljon diabetestä.
        Eikö sitä pitäisi olla vain niillä, jotka eivät kahvia juo?
        Vaan taitaa olla asia toisinpäin.
        Tuloshan aina riippuu myös tutkimuksen teettäjästä, siis siitä kuka sen maksaa.


    • kahvitratti

      >>Kummallista on se, että Suomessa juodaan erittäin paljon kahvia ja silti on myös erittäin paljon diabetestä.>>

      Aivan niin! Ehkäpä täällä kuitenkin olisi VIELÄ ENEMMÄN diabetestä, jollemme joisi niin paljon kahvia.

      • nunnuka-lailailai

        Siinä laskussa adventisteilla pitäisi olla keskimääräistä enemmän diabetestä. Onko? Tietääkö joku?


    • advari

      Kyllä se on totta,olen sen itse kokenut.Join aikoinani kahvia noin20kupilista
      päivässä.Vatsa tuli kipeäksi,menin lääkäriin ja minula todettiin mahahaava,tai oikeastaan paljon pieniä haavoja.En tiennyt että liika kahvin juonti voisi aiheuttaa
      sellaisen vaivan.Kun lopetin kahvin juonnin,minulla oli vaikeat vieroitusoireet,
      oksensin ja päänsärky oli kauhea noin 3-5 päivää.Mutta vatsa rupesi paranemaan
      ja ulostus muuttui kuravellistä normaaliksi.En senjälkeen uskaltanut koskeakkaan
      kahviin,pelkäsin sitä kuin alkoholisti viinaa,että jos otan ensimäisen kupin niin en malta lopettaa.Kahvi tuoksui ihanalta pitkän aikaa.Siitä on nytkolmisen kymmentä
      vuotta.Pari vuotta sitten aloin taas juoda kahvia,mutta nyt muistan,että kohtuus kaikessa.Normalisti juon noin neljä kuppia kahvia päivässä.Eikä siitä ole ollut
      haittaa jos ei hyötyäkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1789
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1749
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1691
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1432
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1378
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      985
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      951
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      901
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      892
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      838
    Aihe