Lapissa on "pohjolan Kongo" !

sanoiMinisteri

Mites tähän on nyt tultu? Keiden hallituskaudella ja hallitus vastuulla?

"Pohjolan Kongo"
Ministeri huolestui Lapin valloituksesta Tiistai 17.1.2012 klo 15.24
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012011715088924_uu.shtml
Valtio voisi olla nykyistä suurempi omistaja kaivosteollisuudessa, linjaa omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr).

Hän otti useiden suomalaisviestimien mukaan asiaan kantaa tiistaina seminaarissa Helsingissä.

Hautala ilmaisi huolensa siitä, että ulkomaiset kaivosyhtiöt ovat käytännössä valloittaneet Lapin ja maksavat maanomistajille vain minimaalista louhintakorvausta. Viestimien mukaan Hautala vertasi Lappia "Pohjolan Kongoksi".

Nykyisin valtio omistaa suomalaisesta kaivosyhtiö Talvivaarasta seitsemän prosenttia.

- Kymmenen prosentin omistus antaa jo vaikutusvaltaa. Siksi pitäisi käydä keskustelua valtion omistuksen nostamisesta Talvivaarassa, Hautala sanoi Helsingin Sanomille.

Hautala peräsi valtiolta myös vastuullista omistajapolitiikkaa.

- Valtio ei voi omistajana mennä sieltä, missä aita on matalin, hän totesi tiedotteessa.

Hautalan mukaan yritysvastuuosaaminen vahvistuu tulevaisuudessa, kun hallitusten jäseniä valitaan valtionyhtiöihin.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      1964
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      1874
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1794
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1465
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1392
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      516
      1076
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      972
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      916
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      882
    Aihe