Voima -lehden toimituspäällikkö Susanne Kuparinen ja Jari Hanska kirjoittavat:
"Fifi sai haltuunsa hallitusneuvotteluista viisisivuisen muistion. Kyseessä on harmaan talouden työryhmän pohjapaperi, joka paljastaa työryhmän neuvotteluasemat 25. toukokuuta, viikkoa ennen kuin kuuden puolueen pohjalta käydyt neuvottelut katkesivat.
Työryhmän puheenjohtajana toimi Jukka Gustafsson (sd.) ja työryhmään osallistui edustajia jokaisesta kuudesta hallitusneuvotteluihin osallistuneesta puolueesta. Sosiaalidemokraattien laatimaan pohjapaperiin on kirjattu lukuisia ehdotuksia harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjumiseksi sekä sijoitustoiminnan avoimuuden edistämiseksi.
Muistion perusteella vasemmistoliitto, vihreät ja kristilliset tukivat demareiden esitystä. Sen sijaan kokoomus ja RKP vaativat useiden kohtien poistamista kokonaan tai niiden muuttamista."
RKP:n muistioon vaatimia muutoksia:
Muistio: Harmaan talouden torjunta on hallituksen kärkihanke
RKP: Harmaan talouden torjunta on hallituksen kärkihankkeita
Muistio: Selvitetään rikoshyödyn perinnässä sovellettavaa käännettyä todistustaakkaa
RKP: Poistetaan
Muistio: Viranomaisten väliset tiedonvaihdon esteet puretaan ja viranomaisrekisterit saatetaan kaikkien harmaan talouden torjuntaviranomaisten käyttöön
RKP: Poistetaan
Muistio: Tilaajavastuulain kolmikantaisessa uudistamistyössä keskeisiä kysymyksiä ovat tilaajan vastuun ulottaminen koko aliurakoitsijaketjuun, laiminlyöntimaksun korottaminen sekä toistuvien ja tahallisten laiminlyöntien kriminalisointi. Selvitetään edellytykset ketjuvastuujärjestelmän soveltuvuudesta.
RKP: Kappale poistetaan
Muistio: Rakennusalalla otetaan käyttöön työntekijä- ja urakkatietojen ilmoittamisvelvollisuus verohallinnolle
RKP: Varauma
Muistio: Suomalaispankkeja, jotka hallinnoivat hallintorekisteröityjä tilejä, velvoitetaan selvittämään sijoittajien todellinen henkilöllisyys
RKP: Poistetaan
Muistio: Suomessa toimivilta etävälittäjiltä vaaditaan vuosi-ilmoitukset sijoituksista
RKP: Poistetaan
Muistio: Suomalaisten sijoittajien omistukset säilytetään julkisessa arvo-osuusjärjestelmässä
RKP: Poistetaan
http://fifi.voima.fi/tiedostot/harmaa_talous250511.pdf
Mistä syystä näin, RKP?
45
352
Vastaukset
- ylläpito
Ilmoitus asiattomasta viestistä on lähetetty Suomi24:n ylläpidolle
- labbare
Tämähän näkyi olevan kipeä aihe rkp: lle kun sitä ollaan heti poistamassa.
- RKP alas!
RKP poistaisi tietenkin mielellään kaiken hurrien rikollisuuteen liittyvän.
- tt
Eikö tämä kuuluisi pikemminkin kokoomuksen sivuille?
- Lilius ja co
RKP on roistopuolue. Ei tuosta muuta voi päätellä.
- dfldlfööö
Koko Raasepori on HARMAA
- dhsjm
Hyvä Tala.
Ruotsinkieliset toimivat vain harmaalla alueella ja suljettujen ovien takana.
Pitävät verorahoiksi tarkoitetut itsellään.- rautaako?
"Hyvä Tala.
Ruotsinkieliset toimivat vain harmaalla alueella ja suljettujen ovien takana.
Pitävät verorahoiksi tarkoitetut itsellään. "
Eiköhän jopa Tala ymmärrä että eniten harmaata teeteään ulkomaalaisvoimin. Verorahoilla ei ole äidinkieltä. Eikä edes nillä jotka jäävät saamatta.
- SUOMEKSI KIITOS
Hallitusneuvottelujen aikaan, taisi silloin olla nelosen uutiset, uutisoitiin ujosti että Kokoomus ja RKP haluavat poistaa neuvottelupapereista harmaata taloutta käsittelevät asiat.
- rautaako?
"Muistio: Harmaan talouden torjunta on hallituksen kärkihanke
RKP: Harmaan talouden torjunta on hallituksen kärkihankkeita"
Hallituksella on useita muitakin kärkihankkeita. Ehkä eniten mainitsemisen arvoinen on nuorten syrjätymisen estäminen. Se on ainakin minun mielerstä jopa tärkeämpää kuin harmaan talouden kitkeminen. Mutta koska Tala ei ole nuori eikä yleensän kovin empaattisen olinen niin häntä ehkä kiinnostaa rötösjahti enemmän.
"Muistio: Tilaajavastuulain kolmikantaisessa uudistamistyössä keskeisiä kysymyksiä ovat tilaajan vastuun ulottaminen koko aliurakoitsijaketjuun, laiminlyöntimaksun korottaminen sekä toistuvien ja tahallisten laiminlyöntien kriminalisointi. Selvitetään edellytykset ketjuvastuujärjestelmän soveltuvuudesta.
RKP: Kappale poistetaan"
Syy on luultavasti sekava ja ympäripyöreä teksti joka ei varsinaisesti velvoita ketään mihinkään. Parempi siis pidättäytyä itse päämäärään, ja sitoutua siihen. Toinen syys saattaa olla se että demarit aina korostavat kolmikantaa hyvin ymmärrettävistä syistä, joka mkuitenkin saattaa hidastaa prosessia.
"Muistio: Suomalaispankkeja, jotka hallinnoivat hallintorekisteröityjä tilejä, velvoitetaan selvittämään sijoittajien todellinen henkilöllisyys
RKP: Poistetaan
Muistio: Suomessa toimivilta etävälittäjiltä vaaditaan vuosi-ilmoitukset sijoituksista
RKP: Poistetaan
Muistio: Suomalaisten sijoittajien omistukset säilytetään julkisessa arvo-osuusjärjestelmässä
RKP: Poistetaan"
Nämä kaikki oli selvitysmiehen esityksen mukaan. Tuota asiaa on siis selvitetty selvitysmiestyönä aivan hiljattain. Selvitysmies on finanssitalouden professori.
MITÄKÖHÄN TALA TÄLLÄ JUTULLA YRITTI SANOA?
Ja tärkeämpi kysmys on se miksi ei PS ottanut kantaa näihin vaikka teki historialliset jytkyt, ja oli kaikkien osapuolten mielestä itseoikeutettu hallituspuolue. kaikki muu olisi parlamentarismimme halventamista.- Höpö höpö
"Nämä kaikki oli selvitysmiehen esityksen mukaan. Tuota asiaa on siis selvitetty selvitysmiestyönä aivan hiljattain. Selvitysmies on finanssitalouden professori."
Selvitysmiehen esitykset tukevat harmaata taloutta ja talousrikollisuutta, joita RKP epärehellisyydessään ja likaisuudessaan kannattaa. Voimme päätellä, että selvitysmies on todennäköisesti svekojen lahjoma/kiristä, muuta järkevää selitystä tuollaiselle kannanotolle ei yksinkertaisesti voi olla. - sortin sakkia
Höpö höpö kirjoitti:
"Nämä kaikki oli selvitysmiehen esityksen mukaan. Tuota asiaa on siis selvitetty selvitysmiestyönä aivan hiljattain. Selvitysmies on finanssitalouden professori."
Selvitysmiehen esitykset tukevat harmaata taloutta ja talousrikollisuutta, joita RKP epärehellisyydessään ja likaisuudessaan kannattaa. Voimme päätellä, että selvitysmies on todennäköisesti svekojen lahjoma/kiristä, muuta järkevää selitystä tuollaiselle kannanotolle ei yksinkertaisesti voi olla.Suomenruotsalaiset ovat outoa porukkaa! Toisaalta he kieltävät ruotsalaisuutensa vaikka jotkut heistä vetävätkin ruotsinlipun hienon omakotitalonsa salkoon, (esim. kun ruotsi voittaa jääkiekon mm:n jne) Myös suomalaisuuteen suhtautuminen on ongelmallinen, kuten suomenkielen osalta, jota jotkut suomenruotsalaiset eivät suostu opettelemaan sanaakaan?? Näyttää siltä että tämä omituinen ja sisäsiittoinen suomenruotsalaisten joukkio ei ole oikein mistään kotoisin!?
- tätä sortin sakkia
sortin sakkia kirjoitti:
Suomenruotsalaiset ovat outoa porukkaa! Toisaalta he kieltävät ruotsalaisuutensa vaikka jotkut heistä vetävätkin ruotsinlipun hienon omakotitalonsa salkoon, (esim. kun ruotsi voittaa jääkiekon mm:n jne) Myös suomalaisuuteen suhtautuminen on ongelmallinen, kuten suomenkielen osalta, jota jotkut suomenruotsalaiset eivät suostu opettelemaan sanaakaan?? Näyttää siltä että tämä omituinen ja sisäsiittoinen suomenruotsalaisten joukkio ei ole oikein mistään kotoisin!?
On se hienoa että osaat yleistää! Pakkohan sen on olla niin että kaikki suomenruotsalaiset asuvat hienoissa merenrantahuviloissa ja Töölöön 300 neliön asunnoissa ja kaikilla on pieni jolla jossain Espoon tuolla puolen kiinnitettynä kesämökin laituriin! Kaikki opiskelevat Hankenissa (tai ainakin Soc&Kom:issa), kaikilla on rikkaat vanhemmat eivätkä kaikki suostu oppimaan suomea vain suututtaakseen kaikki suomenkieliset! Pakkohan niiden ruotsinkielisten- jotka eivät koskaan ole tarvinneet suomen kieltä (kotona puhutaan ruotsia, tarhassa puhutaan ruotsia, koulussa puhutaan ruotsia, harrastuksissa puhutaan ruotsia, töissä voi puhua ruotsia ja kaupassakin saa ruotsinkielistä palvelua!)-on oppia suomea, vaikka suomen kieli on yksi euroopan vaikeimmista kielistä! Ruotsi ei ole.
Varmaan he jotka vetävät ruotsinlipun salkoon( kun ruotsi voittaa jääkiekon MM) ovat Ruotsalaisia, heitäkin on Suomessa!
Suomenruotsalaisia ollaan lähettämässä "sinne mistä tulivat joskus 1500-luvulla"...Juu ei kyllä karjala kiinnosta, kiitos vaan!
Harmi että te kaikki olette joutuneet tapaamaan sen inhottavan ja sisäsiitoisen suomenruotsalaisperheen, missä vaalitaan suomenruotsalaisia perinteitä ja juhlia, missä kielitaitoa arvostetaan ja missä lapsista kasvatetaan maailmankansalaisia. - bund ik len uomi rai
tätä sortin sakkia kirjoitti:
On se hienoa että osaat yleistää! Pakkohan sen on olla niin että kaikki suomenruotsalaiset asuvat hienoissa merenrantahuviloissa ja Töölöön 300 neliön asunnoissa ja kaikilla on pieni jolla jossain Espoon tuolla puolen kiinnitettynä kesämökin laituriin! Kaikki opiskelevat Hankenissa (tai ainakin Soc&Kom:issa), kaikilla on rikkaat vanhemmat eivätkä kaikki suostu oppimaan suomea vain suututtaakseen kaikki suomenkieliset! Pakkohan niiden ruotsinkielisten- jotka eivät koskaan ole tarvinneet suomen kieltä (kotona puhutaan ruotsia, tarhassa puhutaan ruotsia, koulussa puhutaan ruotsia, harrastuksissa puhutaan ruotsia, töissä voi puhua ruotsia ja kaupassakin saa ruotsinkielistä palvelua!)-on oppia suomea, vaikka suomen kieli on yksi euroopan vaikeimmista kielistä! Ruotsi ei ole.
Varmaan he jotka vetävät ruotsinlipun salkoon( kun ruotsi voittaa jääkiekon MM) ovat Ruotsalaisia, heitäkin on Suomessa!
Suomenruotsalaisia ollaan lähettämässä "sinne mistä tulivat joskus 1500-luvulla"...Juu ei kyllä karjala kiinnosta, kiitos vaan!
Harmi että te kaikki olette joutuneet tapaamaan sen inhottavan ja sisäsiitoisen suomenruotsalaisperheen, missä vaalitaan suomenruotsalaisia perinteitä ja juhlia, missä kielitaitoa arvostetaan ja missä lapsista kasvatetaan maailmankansalaisia.Eihän se mustilaismurre vaikeata ole. Jag är vad dag prööt prööt prööt.... Ei ihme että ruotsalaisten kulttuuriylpeydet on Sibelius, muumit ja peppi pitkätussu.
- ----------------
tätä sortin sakkia kirjoitti:
On se hienoa että osaat yleistää! Pakkohan sen on olla niin että kaikki suomenruotsalaiset asuvat hienoissa merenrantahuviloissa ja Töölöön 300 neliön asunnoissa ja kaikilla on pieni jolla jossain Espoon tuolla puolen kiinnitettynä kesämökin laituriin! Kaikki opiskelevat Hankenissa (tai ainakin Soc&Kom:issa), kaikilla on rikkaat vanhemmat eivätkä kaikki suostu oppimaan suomea vain suututtaakseen kaikki suomenkieliset! Pakkohan niiden ruotsinkielisten- jotka eivät koskaan ole tarvinneet suomen kieltä (kotona puhutaan ruotsia, tarhassa puhutaan ruotsia, koulussa puhutaan ruotsia, harrastuksissa puhutaan ruotsia, töissä voi puhua ruotsia ja kaupassakin saa ruotsinkielistä palvelua!)-on oppia suomea, vaikka suomen kieli on yksi euroopan vaikeimmista kielistä! Ruotsi ei ole.
Varmaan he jotka vetävät ruotsinlipun salkoon( kun ruotsi voittaa jääkiekon MM) ovat Ruotsalaisia, heitäkin on Suomessa!
Suomenruotsalaisia ollaan lähettämässä "sinne mistä tulivat joskus 1500-luvulla"...Juu ei kyllä karjala kiinnosta, kiitos vaan!
Harmi että te kaikki olette joutuneet tapaamaan sen inhottavan ja sisäsiitoisen suomenruotsalaisperheen, missä vaalitaan suomenruotsalaisia perinteitä ja juhlia, missä kielitaitoa arvostetaan ja missä lapsista kasvatetaan maailmankansalaisia.Eivät suinkaan kaikki, esimerkiksi biaudet asuu Eirassa, omien sanojensa mukaan "markkinavuokralla" yli 220 neliön asunnossa 3200 euroa/kk.
Katsopa ajankuluksesi vaikkapa oikotieltä, mitä moisesta kämpästä pyydetään vuokraa. Aivan, ei siellä edes ole likimainkaan mitään vastaavaa, ja suurimmat, silti huomattavasti pienemmät maksavat reilusti enemmän. Miksikö? No siksi, että biaudet asuu verovapaan surusäätiön omistamassa asunnossa.
Niin, eikä biaudet ole saanut edes maisterin tutkintoa suoritettua, ja silti sisäsiittoisen kiintiökansan edustaja pääsi huippupalkkaiseen virkaan pätevämpien ohi. Eikä hän ole edes oppinut kunnolla suomea, vaikka on käsittääkseni ikänsä Suomessa asunut. Siinä sinulle sitä sisäsiittoisuutta.
- bhaddö
Niin Raaseporin alueella onkin paljon ulkolaista "työväkeä" Liettuasta, Latviasta, Virosta, ja kaukaisimmat Thaimaasta.
Asuvat kimppa-asunnoissa hyljätyissä rakennuksissa - vettä tulee tai ei, lämpöä tai ei. Ei sen nyt väliä.
Kuljetusala se vasta mustaa pukkaa, tosin ovat Raaseporin omia kultapossupojuja, pienet tarkastukset eivät olisi pahitteeksi. - Musta RKP
Lapio kirjoittelee välillä "Rautaako"- nikillä ja eri nikeillä Ankkamatamin kanssa muumiruotsiksi, että vaikuttaisi, että svekoja
on suurempikin joukko hillumassa palstoilla.
Harmaan talouden estämisen työryhmän muistion, jota siis
kannattivat SDP, Kristilliset, Vihreät ja Vasemmistoliitto, torppasivat RKP ja kokoomus.
Juuri näissä puolueissa pesii talousrikollisuus. Tietojen salailu, omistajien salailu, bulvaanien ja veroparatiisien käyttö on arkipäivää.
Ja eritysesti harmaan ja pimeän talouden suojissa loisivat RKP ja sen lakeijat. - Syy löytynee!
Jotta surusäätiöiden harjoittamaan poliittiseen lahjomiseen ei kajottaisi.
- stop pakkoruotsille!
Pyöriikö ruotsinkielisten säätiöiden rahaa harmaassa taloudessa?
- tiää häntä
Saattaahan nuo tomaattitarhoille Venäjän mafian välityksellä halpatyövoimaa kuskata.
- fgdghä
Suuremmat ruotsalaisyhtiöt säätiöittävät itsensä, niin sitten ei tarvitse maksaa veroa.
Surut eivät varmaan ole tottuneet tuohon veronmaksuun, se pieni kulttuuriero, katsos.- voudit
Svekkulit on tottuneet verojen keräilyyn. Ennen se oli oravannahkoina ja karhuntaljoina sekä turkkeina. Nyt se on euroina.
- heikki_tala
14-vuotias Rebecca kirjoittaa HBL:ssa, että koulussa pitäisi olla rasismia koskevia oppitunteja. Olen Rebeccan kanssa ihan samaa mieltä ja kirjoitin HBL:iin tällaisen viestin: Rebecca har det så rätt, så rätt. Man borde börja med skolundervisningen om rasismen. Det var ju i Sverige där man började med rasläran redan på 1700-talet. Finnarna var klassifierade som lägre ras. Herrarna Freudenthal, Lille och von Rettig är självklara eksemplar om rasistiska opinioner. Folkhälsan läkare bringde rasläran från Sverige till Finland och fortvarande får finska vetenskapsmän inte tillgång till folkhälsan arkiv ("dem äro inte redan organiserade" som berättades till forskaren på 2000-talet).
Samtidigt kan man öka historialektioner om den svenska tiden i Finland såsom SFP kräver.
Siis että Suomeen rotuopit tulivat suomenruotsalaisten Folkhälsanin kautta. Asia on siellä niin arka, että väitöskirjaansa tekevää tutkijaa ei päästetty Folkhälsanin arkistoon, koska ne "tältä osin ovat järjestämättä". Timo Soini otti TV:ssa aivan oikein esiin professori A O Freudenthalin, joka piti suomalaisia alempana rotuna. RKP:n nettisivuilla oli vielä 2000-luvulla, että puolue pitää Freudenthalia henkisenä oppi-isänään. Samaan sarjaan kuuluvat herrat Lille ja von Rettig. Vielä runsaat 20 vuotta sitten Rkp:n napamies Nils Meinander kirjoitti Helsingin Sanomissa, miten he suomenruotsalaiset pitivät itseään rodullisesti ylempinä ja että esimerkiksi avioituminen suomalaisen kanssa oli munaus.
Suomenruotsalaisen rasismin ottaminen kouluopetukseen on todella tärkeää, jotta ymmärretään kuinka vahingollista rotuopillinen ajattelu on.
PS. ½ tunnissa HBL oli poistanut kirjoitukseni. ;-)- rautaako?
"Det var ju i Sverige där man började med rasläran redan på 1700-talet. "
Jos näin on niin silloinhan nykyinen Suomi on osasyyllinen. Mutta näinhän ei tietenkään ole. Rotuoppeja harrastettiin kautta Euroopan yliopsitojen, ja oppeja pidettiin tietellisesti oikeina aina pitkälle 1900-luvulle. Joku suomalainen (Tatu vanhanen) harrastaa niitä edelleen ihan tieteellisellä tasolla.
"Herrarna Freudenthal, Lille och von Rettig är självklara eksemplar om rasistiska opinioner"
En tiedä von Rettigistä, mutta freukan suhteen tuosta ei iole näyttöä. Ja vaikka olisikin niin kyseessä oli silloisen oletetun tietteelsen totuuden toistamista. Freukkahan ei ollut rotutukija, vaan kieliprofessori.
"Folkhälsan läkare bringde rasläran från Sverige"
Bringade hit och hämtade dit. Mutta tottahan tuo ei tietenkään ole. Meillä oli ihan omiakin suomenkieleisiä rotuintoilijoirta, jopa fennomaanien leirissä. Muta sekään ei ollut mitenkään ihmeellistä, koska kautta Euroopan oltiin aika yleisesti sillä linjalla että heikko geneettista ainesta (esim. mielisairaat) piti estää lisääntymästä.
"Timo Soini otti TV:ssa aivan oikein esiin professori A O Freudenthalin"
Timo oli aika lailla paniikissa juuri tuossa haastatelussa, koska jopa Järvenpään opiskelijat kysyi häneltä suoraan miksi hän pelaa kaksilla korteilla puolueensa rasimin suhteen. ja silloin Soini ei kekisnyt muuta kuin toistaa aika ääliömäisen Freukka-valheen. Kukaan ei edes viitsinyt kommentoida tuota matalaotsaisuutta.
"Suomenruotsalaisen rasismin ottaminen kouluopetukseen on todella tärkeää, jotta ymmärretään kuinka vahingollista rotuopillinen ajattelu on."
No aikusten oikeesti vähemmistö harvemmin sortuu rasismiin. Se on kyllä ihan enemmistön vaiva.
- dfhet
Tuo ruotsinkielisten huoli ja huutå siitä että suomalaiset ovat rasisteja menee taas siihen suuren tietämättömyyden piikkiin...
Ensinnäkään suomessa ruotsia puhuvat eivät edusta yhtenäistä rotua, eivät ole tulleet Suomeen samaan aikaan tai samoilta paikoilta nykyisestä Euroopasta tai kauempaa.
Inhottaa koko rasismikeskustelu.
Eihan sitä pysty edes kuvittelemaan kuinka hyvin Suomella menisi kun loiset joko rupeaisivat maksamaan veroja, omisivat maan muutkin tavat, tai vaihtoehtoisesti - lähtisivät kotiin. - dhahä
Höblän sivustolla paukkuu samaan malliin kuin ennen "sensuurisäädöksiä".
"Ja, stackarn är i en liten svacka. Det har varit lite problem i barndomen och nu har det slagit slint för honom...jag försökte säga att han borde uppsöka en psykoanalytiker som skulle få diskutera sina tvångstankar med. Nu är stackar liten helt ensam och yr. Nu tror han att han är purfinsk imorgon är igen kanske jesus?"
http://hbl.fi/nyheter/2012-01-20/vbl-norrback-foresprakar-tva-sprak-i-fusionskommuner - ruotsin pakko pois
Hyvä Heikki, taas kerran otit tärkeän aiheeen esille ja näytit miten asiat tuossa Kataisen johtamassa hallituksessa oikeasti junaillaan; siis RKP- vetoisesti.
Soini olisi muuten voinut tuoda pressapaneelissa vähän voimakkaammin esille tuon Freudenthalin rasismin ja siitä juontuvan pakkoruotsin.
Niinistöä (Jussi) kyllä lyötiin aiheetta pöhkön "Pöö" Lipponen toimesta, mutta pakkoruotsista ei puhuttu sanaakaan. Pitäisikö persujen nostaa profiilia ja vaihtaa puheenjohtajaa, kun ainakin pakkoruotsista puhujaa pelätään näin kauheasti. - ökpkpj
Olen ihmetellyt persujen vaisua linjaa pakkoruotsin suhteen. Nyt kuuluu kummia; Pirkko R-L:n mies sai Porvoossa potkut. Siispä, kuka oikeastaan USKALTAA puolustaa vapaata kielivalintaa - no ehkä vain sellainen, joka ei itse (eikä puoliso) enää ole työelämässä.
Svekkuleilla on kovat piipussa.- taustoittaja.
Rkp on hallitusvallassa ollessaan saanut vuosikymmeniä etumatkaa Perussuomalaisiin nähden.
Vaikka Rkp poistuisi Suomen hallituksesta huomenna niin Rkp:lle uskolliset virkamiehet ja -naiset jatkavat silti hallinnossa vielä vuosikymmeniä.
- roskapostirobotti.
Haluamme varmistaa ettet ole roskapostirobotti. Kirjoita kenttään numeroilla oheisen laskun tulos. Jos numerot vaikuttavat epäselviltä, saat kuvaa klikkaamalla näkyviin uuden laskutoimituksen.
- heikki_tala
Kansan tuomio pakkoruotsittajille vain kolme tuntia sitten; Paavo Lipponen 6,7 % ja Eva Biaudet 2,7 %. :-D
- Svekko
Vaan minäpä äänestin Haavistoa!
- rais lethr2 lenism
Svekko kirjoitti:
Vaan minäpä äänestin Haavistoa!
Seksuaalisen suuntautumisesi huomioon ottaen valintasi on täysin looginen ja ymmärrettävä.
- tiedoksi.
Biaudet,Arhinmäki ja Lipponen ovat tunnettuja siitä,että he eivät hyväksy valinnan vapautta kieliopinnoissa. Lipponen on jopa vastaanottanut Rkp:ltä siitä hyvästä Freudenthal-mitalin. Se annetaan jos on Rkp:n mielistelijä.
Sdp:läisiltä se käy,mutta sosiaalinen media levitti tietoa Lipposen kaksinaamaisesta pelistä.
Samalla pakkoruotsittajat Arhinmäki ja Biaudet saivat kansalta tuomion.
Hieno juttu tämä some.
- SUOMEKSI KIITOS
Jos Haavisto olisi suuri ajattelija, ei olisi päästänyt suustaan tuota "vastajytkyä" nyt enää vaalien tässä vaiheessa. Menetti suopeiden persujen äänet.
Taitaa parin viikon kuluttua tulla maan historian alhaisimmat äänestyslukemat.
Svekkuleiden äänestyslukemat olivat murskaavan alhaiset - maan ulkomaanpolitiikan tuntija jäi soittelemaan - nyt ei todellakaan voittanut edes Suomi. Liisa Jaakonsaari veti limbot... ainoa hyvä juttu on tuo Jungnerin eroaminen... vaikka katsellaan kuinka luikertelee ensin.
Niin ja toinen hyvä asia, melkeinpä Jaakonsaaren sanoin..Timo Soinin karisma ei enää pure.... kääntäisin tämän suomeksi niin, että kohtakohan nämä persuhyökkäykset loppuvat ja perussuomalaiset saavat aloittaa rauhassa tekemään sitä työtä joihin heidät on valittu.- vustajytky
Se että vasemmisto äänesti tätä kolumbialaista seksiorjaa mukanaan raahaava pelleä protestiääniksi kun ei örinä-Lipponen ja Kakaramäki kelvanneet tuskin on mikään vastajytky. Voidaan olettaa että muutama homoseksuaalinen tomaattitarhuri Närpiöstä oli myös äänestäjien joukossa.
- Svekko
"....kohtakohan nämä persuhyökkäykset loppuvat ja perussuomalaiset saavat aloittaa rauhassa tekemään sitä työtä joihin heidät on valittu."
Ja mitäköhän se työ mahtaa olla ja missä sitä olette ajatelleet tehdä? - äkåkå
Ihan eduskuntatyötä ja mitä sitä nyt onkaan. Olen pelkkä persujen kaksinkertainen äänestäjä.
Katsellaan kenen kimppuun terrierit nyt käy. Kumpi on parempi maali - tosin molemmilla on lapsimorsian, joten siitä ei saa mitään juttua; sitten Islannissa on jo homopressa, joten ei edes siitä... nå kumpi on suvaitsevampi ja maahanmuuttoystävällisempi????
Pitäisikö nyt Haaviston kumppanin raahata sukulaisensa Suomeen?- äkåk
Niin ja se tärkein, pakkoruotsin vastainen kampanja voisi alkaa nyt.
- pois pakkoruotsi
äkåk kirjoitti:
Niin ja se tärkein, pakkoruotsin vastainen kampanja voisi alkaa nyt.
Ehdotan, että myös rantaruotsalaisten kasvitarhoihin Pohjanmaalla tehtäissin erityistarkastus harmaan työvoiman käytössä!
Väittävät, etteivät virolaiset saa edes niin paljon palkkaa, että voisivat lähteä lomamatkalle Viroon.
PUHUMATTAKAAN AASIALAISISTA, JOITA ON TODELLA PALJON RANTAPUSIKOISSA TÖISSÄ!
Aikoinaan rantaruottalaiset sotakarkurit olivat mitä ilmeisimmin viranomaistenkin suojelussa.
Entäs nämä satoja miljoonia valtionavustuksia rohmuavat energiarosvot? ruotsalaistarhat?
- On varmaa tietoa
Ahvenanmaalla samaa harmaata työvoimaa rakennuksilla.
- Kaikenlaista..
Munsalan harmaat soutajat?
- some 2.0
Tätä ketjua kannattaa kelluttaa, koska siinä on sellaista tietoa Rkp:stä joka muuten vaiettaisiin.
- heikki_tala
Oikeassa olet "some 2.0". Ketjun aloitus on karmeaa asiaa suomenruotsalaisuudesta. Lukekaapa!
- heikki_tala
RKP on joutunut siilipuolustukseen. Paine kasvaa kaikilla rintamilla ja puuttuu enää suomiketun viimeinen ruiskaus, jotta homma saadaan vietyä loppuun. Se tarkoittaa Suomen muuttamista aidoksi pohjoismaaksi, jonka poikkeukseton tunnusmerkki on virallinen yksikielisyys.
RKP on nyt keskittynyt kaksikielisyysteemaan ja pakkoruotsivaatimus on jäänyt sivuosaan. Onneksi kumpikin ruokkii toisiaan eli pakkoruotsi tuhoaa keinotekoisen virallisen kaksikielisyyden tai kaksikielisyys tuhoaa pakkoruotsin. Lopputulos on sama; Suomessa suomi tulee olemaan ainoa virallinen kieli ja opintojen kaikilla asteilla vieraat kielet ovat valinnaisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242124Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352028Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2111818Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581496Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341399Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5481156Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50998Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115937Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348929