Paras uutinen

on että Viikinkien meri säilyy: Tanska, Ruotsi ja Englanti eivät tule liittymään Emuun. Suomi tulee irtautumaan emusta vaikka se veisi sukupolvia ja vuosisatoja.
9293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kun konkurssikypsä Suomi putoaa Kansainvälisen Valuuttarahaston ( IMF:N) syliin kuin kypsä omena. Samme seuraa saksalaisista ja - - -

jos emme älyä vetäytyä yhteisvaluutasta ja koko EU:sta nyt. Kansanäänestys järjestettävä siitä, halutaanko lähteä EU:sta.

Äänestä
  • Mitä järkeä olisi järjestää kansanäänestystä siitä haluammeko erota EU:sta?
    Suurin osa suomalaisista kannattaa EU-jäsenyyttä. Enemmän kuin edellisen kansanäänestyksen aikaan, kun kysyttiin Suomen liittymisestä EU:hun.

    Voisit ehdottaa myös kunnanvaltuustolle että on järjestettävä kotikunnassasi äänestys siitä pitäisikö kuntasi erota Suomen valtiosta johon se on kuntalaisilta kysymättä joskus liitetty. Pahassa tapauksessa kuntalaiset ovat vielä nettomaksajia ja valtio määrää kuntalaisille kummallisia direktiivejä ohi kunnanhallituksen.

    Äänestä

  • Doku kirjoitti:

    Mitä järkeä olisi järjestää kansanäänestystä siitä haluammeko erota EU:sta?

    On surkea kokeilun tulos.

    haluamme erota EU:sta.

    Äänestä

  • sylissä ihan kypsänä

    "Tällä hetkellä on turha edes puhua Suomesta itsenäisenä valtiona. Jokseenkin kaikki täällä tehty työ menee hyötynä amerikkalaisille sijoittajille. Heidän etuaan valvoo IMF, jolle valtiovarainministeriömme raportoi säännöllisesti. Vaikka tekisimme töitä miten kovasti, emme esim. voi päättää että valtiomme hoitaa yhteisiä asioita - koulutusta, terveydenhoitoa, maanpuolustusta, tms - yhtään paremmin, koska valtion menoille on IMF:n toimesta asetettu menokatto. Olemme matkalla kohti loppuunhyödyntämistä ja kansallista kuolemaa. Esim. viinaongelmaa ei enää ole edes tarkoitus ratkaista - sekin on enää vain kysymys siitä miten tehdään eniten rahaa juuri nyt välittämärrä siitä mitä se tulevaisuudessa tulee maksamaan, kuka maksaa ja miten.

    Tuollaiset kysymykset voidaan jo jättää käsittelemättä. Ne menevät samassa suuressa konkurssissa koko kansan kanssa."
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000003796801

    Äänestä

Tanska ja Ruotsi kuulua jo EMUun. Eivät tosin viimeiseen vaiheeseen, mutta kuitenkin. Ehkä sinun kannattaisi hankkia parempi uutisten toimittaja.

Äänestä
  • ole osaa eikä arpaa kun kansalta loppuu rahat. Itse on elvytetty jo kauan velkarahalla ja sen lisäksi iarrettu elatusmaksuja Keskueuroopan porvareille ja loisille.
    Minun puolestani ainakin sen touhun sais lopettaa. Minulle ei ole ollut hyötyä koko kultapossukerhosta.

    Äänestä

  • Marjukka kirjoitti:

    ole osaa eikä arpaa kun kansalta loppuu rahat. Itse on elvytetty jo kauan velkarahalla ja sen lisäksi iarrettu elatusmaksuja Keskueuroopan porvareille ja loisille.
    Minun puolestani ainakin sen touhun sais lopettaa. Minulle ei ole ollut hyötyä koko kultapossukerhosta.

    hyötymiset eivät kiinnosta minua pätkääkään, oma sitäkin enemmän. Kuten huomasit ketjun aloittaja katosi kuin pieru Saharaan kun hänen väitteensä osoitettiin vääräksi.

    Äänestä

ja taas me voitettiin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Heja Sverige! kirjoitti:

on että Viikinkien meri säilyy: Tanska, Ruotsi ja Englanti eivät tule liittymään Emuun. Suomi tulee irtautumaan emusta vaikka se veisi sukupolvia ja vuosisatoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu