kaikki valjastettu

persujen kimppuun!

"että perussuomalaisten presidenttiehdokasta Timo Soinia kohdeltiin ala-arvoisesti Maikkarin tentissä.

- Esille otettiin kaikki mahdolliset epäasialliset kysymykset, joilla vähänkin voidaan yrittää mustamaalata niin Timo Soinia kuin perussuomalaisiakin ja joilla ei ole mitään tekemistä niin presidentin kuin presidenttivaalinkaan kanssa, Joutsenlahti kirjoittaa.

Joutsenlahti kritisoi sitä, että tentissä esille otettiin muun muassa aborttikysymys, Soinin roomalaiskatolilaisuus sekä perussuomalaisten kansanedustajat, kuten Jussi Halla-aho ja Teuvo Hakkarainen."

Ei vaan kaadu Soini!

23

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eihän Soinilla ollut

      Osaa se Soinikin filmata, Sanomatalon tentissä hän oli aina nostamassa kättään puheenvuoroa pyytäen kun huomasi televisiokameran kääntyvän hänen suuntaansa. Eihän Soinilla ollut mitään sanottavaa, mutta osasi hän silti levitellä käsiään, kun häneltä ei mitään kysyttykään.

      Ei me voida näin tyhjänpäiväistä ukkoa valita presidentiksi.

      Äänestetään Pekka Haavistoa, hänestä saadaan edustava ja kansainvälinen presidentti Suomelle.

      • paljon teitä?

        Isokin joukko homoja?


      • Isokin rengas?
        paljon teitä? kirjoitti:

        Isokin joukko homoja?

        Onko kaikki Soinin äänestäjät pedof...ei kun katolilaisia?


      • avaudu?
        Isokin rengas? kirjoitti:

        Onko kaikki Soinin äänestäjät pedof...ei kun katolilaisia?

        Mikä sai rusina-aivosi kehittämään kysymyksen?


      • Älä suutu
        avaudu? kirjoitti:

        Mikä sai rusina-aivosi kehittämään kysymyksen?

        Haaviston äänestäjät eivät ole automaattisesti homoja, eikä Soinin äänestäjät katolilaisia.


    • Papin vastuu

      Joutsenlahden jos kenenkä luulisi taistelevan katolilaista taikauskoa vastaan.

      • missä taukki?

        On uskontovaalit?


      • Papin vastuu
        missä taukki? kirjoitti:

        On uskontovaalit?

        Lutherilaisen papin tehtävä on taistella katolilaista taikauskoa vastaan. Joutsenlahti ei voi puolustaa Soinin sairasta uskontoa olematta luopio.


      • vain maallikkosaarna
        Papin vastuu kirjoitti:

        Lutherilaisen papin tehtävä on taistella katolilaista taikauskoa vastaan. Joutsenlahti ei voi puolustaa Soinin sairasta uskontoa olematta luopio.

        Luterilaisuudessa ei ole oikeaa kristunopin mukaista pappeutta, siellä on vain maallikkosaarnaajia jollainen kai tämä Joutsenlahtikin on. Luterilaisuushan on Lutherin kehittelemä uskonlahko, se ei ole siten mitään kristinuskoa.


    • mielensäpahoittajat

      Ei tunnu olevan narsismissa mitään rajaa tuossa porukassa, kun jatkuvasti pahoittavat mielensä milloin mistäkin kritiikistä, sarkasmista, pilakuvista yms.

      Ei edes vanhan liiton kommunistit olleet noin yksisilmäisiä, kuin persut. Heiltäkin sentään löytyi edes jonkun verran itsekritiikkiä ja ironiaa omaa aatettaan kohtaan.

      Mutta nämä persut heittäytyy heti "uhreiksi" kun vähän kriittisemmin käsitellään ja näkevät yksisilmäisesti kaiken, Hoh hoijakkaa...

      Kyllä noita muitakin poliitikkoja käsitellään ihan yhtälailla.

      Poliittikkoja sais käsitellä vähän kovemminkin.

      • toope?

        Totus vain esiin. Kukaan ei pahoita mieltään typeryksistä, kuten sinustakaan! Halveksia voi!


    • tv

      Soini on nyt päättänyt olla närkästnyt, kun häneltä kysytään katolilaisuudesta. Presidenttinä on pystyttävä puhumaan kaikista asioista. Enemmän kuin itse presidentin työhön liittyviä asioita haastattalussa punnitaan ehdokkaan habitusta eli persoonaa ja yleistä "kuntoa". Se nyt aivan selvää, että siihen pressan hommaan kelpaa kuka tahansa noista kahdeksasta ehdokkaasta. On se niin kova valiojoukko, josta valita.

      Se pressan homma sieltä helpommasta päästä mitä valtakunnasta löytyy. Vaikeeta on vain päästä siihen.

      Enemmän kuin kukaan muu Timo Soini käy ensi jo nyt syksyn kunnallisvaaleja. Noi taktiikat on mainittu kirjassa "Maisterisjätkä". Löytyy kirjastossa ja kaupasta (8 euroa, ale). Se näkyy päälle ja mies ei oikein näytä viihtyvän muualla kuin omiensa parissa. Se on vain silleen, että yhtä nopea kuin nousu, on myös toi lasku. Ainakin liike-elämässä. Eräs viisas on todennut, että politiikassa jokainen lopulta häviää. Noi oolis hyvä pitää mielessä.

      Soinin filofiassa kansa on "pyhä" ja aina oikeassa. Minä olisin kyllä sitä mieltä kuin Kustaa Vaasa, että suomalaiset on hyvää sotilasainesta, luontaisesti laiskaa ja sitä pitää aika ajoin ruoskia. Senaattori Cato sanoi, että kansa on yksi mölyävä turpa.

      Tärkeää on mitä tekee, ei se miten paljon tekee. Semmoista marttyyrin sädekehää ei täällä härmässä saa kun sortuu liian suuren työmäärän alle.

      Pitäisi kertoa suomalisille katolilaisuudesta, kun kerran kysytään. Itse noin 50 työhaastatelussa käyneenä tiedän, ettei haastattalija siitä pressan hommasta mitään tiedä. Se on suurta typeryyttä nokitella haastatelijalle. TV-haastatelu on siinä mielessä ensi arvoisen tärkeä, että se ihan sama mitä kysytään, kunhan vastaajana pystyy antamaan lunkin, mutta samalla asiallisen vaikutelman,

      • kokeile/törppö

        Haloskaan, ennen kuin jauhat paskaa...


    • ketaleet!

      Ylenaamussakin ilmeisesti demumuija keskeytti rivosti Soinin, kun hän alkoi oikoa Lipposen vihapuheita!
      Ei auta mikää Soinin nousuun .. Soini nousee pyhänä!

    • Il Timin temokratia

      Soini on loistava presidenttiehdokas! Oman puolueensa AINOA puheenjohtajaehdokas, valittiin puheenjohtajaksi YKSIMIELISESTI, kannatus 100%,

      OMISTAA puolueen, VALITSEE ITSE avustajansa ja puolueen toimihenkilöt!

      SUVAITSEVAINEN omia mielipiteitään kohtaan! Ymmärtää ainoastaan positiivisisen kohtelun itsestään tiedotusvälineissä!

      Ainoastaan MAA on väärä, jossa Tim Il Soini pyrkii presidentiksi!

      POHJOIS-KOREASSA Tim Il Soini olisi kotonaan, armeija huolehtisi positiivisesta palautteesta johtajaa kohtaan ja tarpeellisesta määrästä viinakakkujen syönnissä!

      • linttakavio?

        Persukateutesi käy sydämelle ja suoniin? Oletko törppödemu? Ajattele terveyttäsi, kun purat kateuttasi,pumppu rasittuu..


      • Soiniksi edellisen S

        Pohjois-Koreassa olisi todella viinakakkua saatavaissa aivan rajoittamattomasti. Ainoa ongelma olisi tietenkin vain armeijan lojaalisuus, voisiko Il-Soini koskaan luottaa armeijaan, etteikö siellä jotkut kenraalit haluaisi sulkea hänet palatsin viinakakkubaariin ja lopulta päästää hänestä niin sanotusti ilmat ulos. Ainahan Il-Soinin äkillinen kuolema voitaisiin selittää Juche-aatteen hyvillä ja kovin kauniilla periaatteilla.

        Tässä yhteydessä tulee tietenkin mieleen, että voiko isä-Timo koskaan luottaa edes persupuolueen läheisimpiin agitaattoreihinsa ja politrukkeihinsa, etteivätkö hekin olisi valmiita eliminoimaan oman puolueensa omistavan isä-Soinin ja tulla sillä tavalla Soiniksi edellisen Soinin paikalle.


    • lantaaaaa..

      ei soinista tuu pressaa ikinä..persut hajoo kun lehmän kökö niitylle..

    • kysyjä.

      sinun mielestäsi siis soinilta pitäisi vain kysyä mikä on hänen lempivärinsä? mieliruokansa ja -juomansa? ja mitä virttä hän tykkään veisata yksin / yhdessä muiden kanssa?

      ei millään pahalla, mutta sitä saa mitä tilaa. nyt on soinin ja perSSujen vuoro olla "maalitaulu" ja vastata siitö mitä on tullut sanottua, tehtyä ja tekemättä jätettyä.ja tämä on ihan oikein.

      • pd-itkupersepellet

        soinilta ei saa kysyä kuin helppoja kysymyksiä tai toistella persusutkautuksia.
        muutoin käy niin,että median luoma väärä messias hermostuu ja saa poliittisen itkupotkuraivarin....persepolitiikan tulos,itkupotkuraivarit ja ulos....


      • oletko se?
        pd-itkupersepellet kirjoitti:

        soinilta ei saa kysyä kuin helppoja kysymyksiä tai toistella persusutkautuksia.
        muutoin käy niin,että median luoma väärä messias hermostuu ja saa poliittisen itkupotkuraivarin....persepolitiikan tulos,itkupotkuraivarit ja ulos....

        Töppödemujen pohjakastin jumbo?


    • Perusjytky 2012

      PERUSSUOMALAISTEN VASTUSTAJA ON KUITENKIN Kokoomus
      ja näissä vaaleissa äänestetään Soinia

      Ohjelma on:

      http://timosoini.fi/


      Mitä luottoluokitusten laskeminen merkitsee:

      1. Riskipitoisuus nousee, joten valtioiden lainanoton hinta kasvaa.

      2. Ranskan AAA-luokituksen mentyä , väliaikaisen ERVV-mekanismin kyky rahoittaa velkakriisi heikkenee. Kuinka kauan Saksa jaksaa maksaa?

      3. Kriisin maksu siirtyy yhä enemmän Euroopan Keskuspankin harteille. Siellä vastuut kasvavat - myös Suomella ja kysymys on miljardiluokasta.

      Puhun tiukkaa asiaa näistä tiukoista kysymyksistä:

      1. Mennäänkö Suomessa Lippos-kokoomuslaisella linjalla, jotka ovat sama asia, syvemmälle EU:n ytimeen. Tämä tarkoittaa sitä, että hyväksytään mukisematta Merkelin ja Sarkozyn ehdotukset osana EU:n uutta ” demokraattista ” päätöksentekoa. Tämä on Suomen suurin poliittinen linjapäätös seuraavan kuuden vuoden aikana.

      2. Jatketaanko muiden maiden ( Kreikan ym. ) laskujen maksamista? Perusteina ovat orwellilaisella uuskielellä( kokoomusretoriikalla) katsominen eteenpäin ja olemalla vastuullisia.

      3. Onko Presidentin tehtävänä maailman parantaminen tai Suomen maineen suojeleminen vai SUOMEN ETUJEN PUOLUSTAMINEN?

      4. Menetämmekö hölmöillä kansainvälisillä sopimuksilla ensin teolliset työpaikat Kiinaan ja pääomat Englantiin ja USA:han?

      5. Maahanmuuttokysymykset. Missä on nyt se kauan manattu työvoimapula?

    • Soini ja Niinistö

      Nousevat kehään loppupelissä. Kallubit taas huhaata!
      Homopoikien rusnaamilla kallubeilla ei ääniä tehdä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4078
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe