Komisario Valehteli oikeudessa

Markku Ahdeoja

Komisario Stephan Sundqvist lavasti minut julkisrauhan rikkomiseen vuonna 2008.
Olemme istuneet oikeudessa 4 kertaa.

Todistajana toiminut Ylikonstaapeli Korhonen kertoi ettei komisario Sundqvist puhunut totta. Viimeisessä oikeudenkäynnissä, komisario Sundqvist itsekkin totesi saattavansa muistaa väärin.

Vuonna 2008 olin tekemässä mielenosoitusilmoitusta Salon poliisille, kun komisario hermostui ja määräsi minut putkaan. Mielenosoituksen aiheena oli epärehellisten poliisien vastustaminen.

Juttu liittyy yli kahden miljoonan euron kavallukseen, jota Salon poliisi ei halunnut tutkia.

Vastustamme korruptiota ja Salon poliisi vain osoitti itse mikä on. Olen saanut myös useita tappouhkauksia.

Salon poliisi leimaa minua myös hulluksi. Vanhempi konstaapeli Martti Fager suoraan totesi minulle, ota pillerisi.

Salon poliisin käytös on varsin sivistymätöntä ja yksi konstaapeleistä käski minua menemään helvetin kauas.

Ongelmana ovat myös valvontaviranomaiset, jotak järjestelmällisesti sulkeva silmänsä. Poliisin maine on ylläpidettävä ja se saisi kolauksen jos julkaistaisiin kuinka poliisi lavasti syyttömän rikokseen.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        122
        5145
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        30
        3678
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2460
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        50
        1578
      5. Harmittaako sinua yhtään?

        Tuntuuko pahalta ollenkaan?
        Ikävä
        41
        1560
      6. Jätä minut rauhaan

        En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
        Ikävä
        24
        1524
      7. Minulla ei ole ketään muita

        Enkä halua ketään muita kuin sinut.
        Ikävä
        23
        1411
      8. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        14
        1302
      9. On varmaan turn off

        Mutta olen tosi kokematon.
        Ikävä
        27
        1208
      10. Olen oikeasti aika mukava

        Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
        Ikävä
        22
        1127
      Aihe