Kikkelheim museo Helsinkiin!!!

FaktaaM

Ideani toteuttamisen pelkkään selvitykseen haluan Helsingiltä 2 miljoonaa tililleni, sekä kirjallisen lupauksen 1.5- 3 miljoonasta joka vuosi sen jälkeen 30 vuoden ajalta. Tappioihin en ota osaa, mutta tässä ideassa tappion madollisuus on tasan NOLLA!

Aion selvittää Helsingin päättäjille 100% uskottavasti, miksi haluan, että Katajanokalle parhaalle paikalle pystytetään veronmaksajien rahoilla museotalo, jossa on mm. esineistönä ja seksiin liittyviä välineistöjä vuosisatojen varrelta.

Ihmisten mielikuvitukset seksin suhteen ovat olleet aina varsin moninaista, sekä mielikuvitusrikkaita ja niin ovat olleet välineetkin. Näin ollen jokainen kävijä löytää sieltä uusia virikkeitä, joita ei ennen ole tullut edes ajatelleeksi, eikä siten myös käytetyksi.

Myös suositut seksimessut voisi järjestää tässä uudessa Kikkelheim museossa.

Myös erilaisia kidutusvälineistöjä ja laitteistoja olisi esillä, sekä ankeita valottomia sellejä, jossa voisi maksua vastaan vaikka yöpyä.

Giljotiinit ja hirttolavat olisivat tietenkin itse oikeutetusti näytteillä.
Siellä voisi esittää myös virtuaalisia hirttämisiä , sekä kaulan katkomisia.

Museon nimeksi tulisi Kikkelheim Helsinki. Museon tulisi näyttää tasavertaisuuden vuoksi maailman suurinta kyljellään olevaa soikeaa porsliinista vulvaa.

Takaan ja alleviivaan, että 500 000 vuosittaista kävijää olisi 100 % varmaa. Miljoonakin kävijää olisi täysin mahdollista, jopa ylikin, sillä ihmisiä kiinnostaa seksi ja väkivalta monin verroin enemmän kuin joku Guggenheimin virityksen kuiva idea ja esineistö.
Museossa voisi myös kokeilla eri välineitä erikseen varatuissa huoneissa pientä maksua vastaan.

Nyt jään odottamaan sitä 2 miljoonaa ja olenkin jo ottanut yhteyttä päättäviin tahoihin. Palan halusta esittää Helsingille kaikki tarvittavat faktat.

Huomautan ja varoitan kiilaajille, että olen jo hakenut tuotesuojaa idealleni, joten minulla on yksinoikeus.

Ei siis kannata kiilata ennen minua apajille Kikkelheilm museon toteuttamiseen, mikäli Helsingin päättäjät ymmärtävät ideani ainutlaatuisuuden ja aikovat toteuttaa sen.

Olen erittäin toiveikas, sillä monin verroin kehnompi Guggenheim ideakin on saanut kaupungin herrat hurmoksen partaalle.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaupunginjohtaja.

      Loistava vastaehdotus. Hylkään Guggengeheimin. Anna tilisi numero, niin 2 miljoonaa lähtee maksuun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1924
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      1818
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1778
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1454
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1386
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      496
      1038
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      969
    8. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      915
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      912
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      874
    Aihe