Kristittyjen vastaiset hyökkäykset lisääntyivät joulun ja uudenvuoden pyhien aikana Etelä-Intialaisessa Karnatakan osavaltiossa. Osavaltion todettiin olevan Intian turvattomin paikka uskonnollisille vähemmistöille vuonna 2011. Karnataka on saanut tämän kyseenalaisen maineen jo kolmena vuotena peräkkäin.
Vuonna 2011 Karanatakassa tapahtui 49 väkivaltatapausta paikallisia kristittyjä vastaan. Evangelical Fellowship of India -järjestön vuosikatsauksessa osavaltiossa todetaan olevan voimakkain vaino kristittyjä kohtaan Intian osavaltioista.
Karnatakan pääkaupungissa Bengalurussa sijaitseva The Global Council of Indian Christians (GCIC) on raportoinut suurimman osan näistä väkivaltatapauksista. Järjestö raportoi ainakin kuusi kristittyjen vastaista hyökkäystä joulupäivän 2011 ja uuden vuoden välillä.
Tammikuun ensimmäisenä päivänä (2012) 20 miestä keskeytti seurakuntalaisen kotona pidetyn uuden vuoden jumalanpalveluksen. Tapaus sattui Hunnur-nimisessä kylässä, Jamkhandin Bagalkot alueella. Hyökkääjien arvioidaan kuuluvan Bajrang Dal hinduääriryhmään. Hyökkääjät ottivat pastori Siddu Guniken vangiksi ja syyttivät häntä hindujen käännytyksestä. Paikallinen poliisi puuttui tilanteeseen ja pelasti pastorin ja muut kristityt.
Uudenvuoden aattona kymmenen miestä tunkeutui seurakunnan tiloihin häiritsemään jumalanpalvelukseen Karantakassa Ganeshgudin alueelle. Hyökkääjät, joiden uskotaan olleen hindunationalisteja, pakottivat seurakunnan keskeyttämään jumalanpalveluksen. Poliisi saapui paikalle, mutta vain kutsuakseen pastori P.R. Josen poliisiasemalle seuraavaksi aamuksi. Vasta kun GCIC puuttui tapaukseen, poliisiviranomaiset vakuuttivat turvaavansa kristittyjen kokoontumiset.
http://ihmisoikeus.blogspot.com/2012/01/karnataka-on-vaarallisin-osavaltio.html
Kristittyjen uskonnonvapaus vaarassa
ihmisoikeus
0
80
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS571900Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13840Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.44718Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke41666- 43631
- 80606
- 47604
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29536- 47514