http://www.iltalehti.fi/viihde/2012011815088412_vi.shtml
Top Chef -kisailijan tukalat paikat:
Raamattu kielsi kokkauksen!
Keskiviikko 18.1.2012 klo 15.43
Top Chef -kilpailija Kristian Perkolan periaatteet joutuvat koetukselle tämäniltaisessa jaksossa.
Tulikokeessa kilpailijoiden tulee valmistaa 45 minuutissa annos, jonka yhtenä raaka-aineena käytetään verta. Tämä on tukala paikka Perkolalle, joka ei vakaumuksellisista syistä haluaisi käyttää kyseistä ainesta ruuassa.
- Yritän elää Raamatun periaatteiden mukaisesti elämässäni ja veren käyttö on kielletty. Se on periaate, selittää Perkola ohjelmassa.
Perkola kertoo myös odottaneensa ja pelänneensä verihaastetta. Vaikeasta paikasta huolimatta kilpailija ei jää toimettomaksi. Perkola keksii lopulta omanlaisensa keinon valmistaa annos.
- Ei käynyt mielessäni, että en tekisi mitään. Olisi ollut tyhmää seisoa 45 minuuttia tekemättä mitään.
Tämän iltaisen jakson varsinaisessa haasteessa kilpailijat pääsevät valmistamaan annoksia sisäelimistä. Herkullisimmasta raaka-aineista käydään kilpaa, mutta lopputulokset eivät tyydytä kaikkia tuomareita.
- Mun mielestä tänään vähän kaikki epäonnistuivat. Tällaisissa tehtävissä näkee, ettei sisäelimet ole niin hyvin hallussa, laukoo päätuomari Hans Välimäki ohjelmassa.
NITA UKKONEN
[email protected]
Rajanvetoa.
3
181
Vastaukset
- näin se vaan on
10 pistettä ja papukaijamerkki Perkolalle siitä, että uskalsi olla vakaumuksellinen. Kyllä hän on aivan oikeassa. Sekä VT että UT kieltää veren käyttämisen ravintona.
- kosher.
Ja lihaa, josta ei ole verta laskettu.
Vinkki on teurastuksen mallista.
Nyt veri on lihassa, meinaan lihatiskin lihassa.
Pakanalla on vain ongelma, se ei osssaa ottoo neuvoo, edes Jerusalemista lähteneestä ohjeesta. Se vaen porskutta ja syöpi verta lihoneen.
Ap.t. 15:19. Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen, 20. vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.
http://www.kosher.fi/kosher.php
Ooomma mä Ooolusta syntyny, mutten pelekee polliisii.
- Ei kiinnosta ohjelma
Sisäelimet poltettiin, joten ne eivät ole tarkoitettu syötäväksi, Ainakaan minä en niitä ole kovinkaan innolla syönyt koskaan.
Mieti, mitä tarkoitusta varten ne ovat, aineenvaihduntaa. Kaikki menee niiden läpi, mieti sitä. Ruoka, juomat, myrkyt, lisäaineet, kaikki...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14811017
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485403Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p414215Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352674Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1011588Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?751445Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311396