suhteellisuusteoria pitää paikkansa minkä mukaan ihminen valon nopeudella liikkuessaan ei vanhene niin jossain toisella planeetalla kehittyneet älylliset olennot ovat ehkä onnistuneet kehittämään kulkuvälineen jolla voivat liikkua avaruudessa valonnopeudella niin periaatteessahan he voivat matkata mihin tahansa kuinka kauan tahansa vanhenematta.
Eli he voivat mielin määrin "risteillä" sinne tänne ja ovat ehkä jossain vaiheessa löytäneet tämän maapallommekin.
Ja mikäli heidän oma asuinplaneettansa on syntynyt miljardeja vuosia ennen omaamme ja jo tuhoutunutkin niin saattaa olla kova tarve löytää uusi "kotiplaneetta".
Edelleen suosittelen lukemaan ilmestyskirjaa jossa mm. kuvaillaan mielenkiintoisia skorpionin kaltaisia heinäsirkkoja joilla on ihmisen kasvot, naisten hiukset, leijonan hampaat jne.
Mistä arvelette tämän kaltaisten "otusten" tänne maapallolle ilmaantuvan?
Mikäli Einsteinin
5
66
Vastaukset
Minä arvelen ettei tämän kaltaisia "otuksia" ole ikinä ilmaantunut, eikä tule ikinä ilmaantumaan maapallolle yhtään mistään.
- ltte piru
Vahva ehdokas on tietysti edelleen Sirius-planeetta, josta muuan Heikki Juhani Grannin aikoinaan haastattelema ihmisenmuotoinen, muistaakseni neljänteen enkelihierarkiaan kuuluva alieni ilmoitti olevansa kotoisin.
Toisin sanoen heitä saapuu vain mielikuvituksen tai harhojen siivin. - Ei oikeastaan
"avaruudessa valonnopeudella niin periaatteessahan he voivat matkata mihin tahansa kuinka kauan tahansa vanhenematta."
Valon nopeudella ne eivät voi liikkua, mutta ainakin teoriassa hyvin suurella sitä lähellä olevalla nopeudella.
"Eli he voivat mielin määrin "risteillä" sinne tänne ja ovat ehkä jossain vaiheessa löytäneet tämän maapallommekin."
Eivät oikeastaan voi, sikäli kun "sinne tänne" ymmärretään niin että voi piipahtaa jossakin ja tulla takaisin suunnilleen samaan paikkaan ja aikaan. Jos ne vaikka nyt sattuisivat osumaan tänne ja päättäisivät sitten käväistä kotona kertomassa, ja se koti olisi vaikka 10000 valovuoden päässä, niin kun ne palaisivat takaisin, tämä olisi aivan eri paikka kuin ensimmäisellä käynnillä kun aikaa olisi kulunut yli 20000 vuotta.
Isolla nopeudella matkustaja siis voi kyllä vaihtaa paikkaa nopeasti mutta hintana on se että ne paikat eivät koskaan ole samoja kun niiden aika kuluu nopeammin.- asianharrastaja
Reaalimaailman reunasta edes vähän kiinni pitäen on muistutettava likivalonnopeuden saavuttamisen ja pois jarruttamisen energiantarpeesta ja ajasta edes kohtuullisilla kiihtyvyyksillä sekä säteilyn ja pienhiukkasten tuottamasta suuresta vauriovaarasta.
- spekulointia
asianharrastaja kirjoitti:
Reaalimaailman reunasta edes vähän kiinni pitäen on muistutettava likivalonnopeuden saavuttamisen ja pois jarruttamisen energiantarpeesta ja ajasta edes kohtuullisilla kiihtyvyyksillä sekä säteilyn ja pienhiukkasten tuottamasta suuresta vauriovaarasta.
Alkuperäinen ajatus eli risteily tasan valon nopeudella on sikälikin mahdottomuus että "risteilyyn" liittyy aika vahvasti ajan kuluminen: Ensin ollaan yhdessä paikassa, sitten katsellaan maisemia ja ollaan toisessa paikassa. Valon nopeudella kulkija ei kuitenkaan saisi laisinkaan kokea ajan kuluvan. Jos tasan valon nopeudella kulkeva kokisi ajan kuluvan, olisi peli menetetty, koska se maailmankaikkeus, josta valon nopeuteen lähdettiin, olisi kokenut äärettömän pituisen ajan eikä olisi enää paikkaa johon matkalta saapuisi.
Valon nopeudella kulku pitäisi siis säätää jotenkin etukäteen "automaattisesti pysähtyväksi", koska itse matkan aikana ei voisi tehdä päätöstä matkan lopettamisesta.
Massallisella oliolle valon nopeus on tietysti saavuttamaton haave, katsoipa asiaa miltä kantilta hyvänsä. Esim. energian kantilta katsottuna massallisen kappaleen valonnopeus edellyttäisi ääretöntä energiaa, jota ei tietenkään maailmankaikkudesta ole saatavissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1221945Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1261852Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101789Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561458Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341390Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5041060Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50970Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115914Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347875