Ennustus Presidentin vaaleista ...

Jussi Turuust

Olen varma, että kannattamani Sauli Niinistö on seuraava Presidentti Suomi OY:ssä vuosina 2012-2018.
Hyvin ovat menestyneet myös Sari Essayah, josta tullee kristillisen puolueen seuraava puheenjohtaja.
Myös Paavo Väyrynen on pärjännyt hyvin tullakseen oman puolueensa Puheenjohtajaksi seuraavissa vaaleissa. Paavon ansioita ovat pienyrittäjien puolesta puhuminen, joita on maaseutu ja pinet kunnat täynnä, sekä sopiva Eu-kriittisyys ja pitkä kunniakas ura 23-vuotiaasta kansanedustajasta ja 40-vuoden aikana hyvin hoidetut luottamustoimet.
Paavo Lipponen on edelleen fiksu mies, vaikka SDP olisi voinut valita aiemmin sinne pyrkivän Lasse Lahtisen aivan hyvin ehdokkaaksi; Paavolla kun ei ole oikeistoajatuksineen kannatusta enempää uin 16% omassa puolueessaankaan.
Paavo Arhinmäki saa kehuja hyvästä ja rohkeasta ulosannista ja mm. siitä, että kulttuuriministerinä on kriittinen Valtionyritysten johtajien ylimääräisille eläkkeille ja toivottavasti torppaa ne takautuvasti sekä vastustaa turhaa Guggenheimin eliittiä hgissä.
Pekka Haavisto saa kiitosta hyvästä käytöksestä ja selkeydestä, mutta homoudesta ei voi hyväksyntää antaa, koska "se on Jumalallekin kauhistus!" (Roomalaiskirje 1 luku.) Muutoin fiksu mies, joka tuo myös hyvää mainetta myös omilleen ja pian ex-presidentti ja Seta ry:n ex-pj. Tarja Halosen epämääräiseen homo-ja lesbokampanjoitiin, jonka ei soisi enää jatkuvan enemmistön arvoja polkien. Se ei ole enää demokratiaa.
Eeva Biaudet voi jatkaa äitiyttään kotirintamalla.
Timo Soino ansaitsee paikkansa Oppositiossa ja puolueensa pj:na, mutta hänen olisi opittava, että arvostelu on aina helpompaa kuin asioiden korjaaminen eli ottakoon seuraavaksi myös vastuuta, jos sitä enään tarjotaan uskottavuuden heikennyttyä.

Tämänkaltaisia arvioita vaaleista; mitä sinulla mielessä?

16

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Naivisti

      Esivalta on Jumalan valitsemaa....onko se sitä myös Iranissa, moni ajattelee?
      Ehkäpä lähi-itä on tullut siihen pisteeseen, että Ismaelin ja Iisakin on välinsä jo selvitettävä?
      Toivottavasti USA ei tee samaa virhettä kuin Irakin sodassa entisen narkomaanin babtisti W.Bushin johtamana ja sopii toivoa, että myös Israel alkaisi ydinaseitaan vähentää, jos sitä Iranilta vaaditaan....

      • Pikku- veli

        Miten "tämän maailman jumala" (Lusifer) ja maailman johtajat liittyvät yhteen, toimiiko myös saatana valitsemassa johtajiaan maailman valloittajiksi?
        Esim. Aleksanteri Suuri, Hitler, Mao .. jne...


      • Kysyn vaan ???
        Pikku- veli kirjoitti:

        Miten "tämän maailman jumala" (Lusifer) ja maailman johtajat liittyvät yhteen, toimiiko myös saatana valitsemassa johtajiaan maailman valloittajiksi?
        Esim. Aleksanteri Suuri, Hitler, Mao .. jne...

        Kansa saa sellaiset hallitsijat, kun ne ansaitsevat, vai kuinka? Onko se meistä kiinni?


    • Ihan hyä aloitus. Positiivisesti ladattu, niinkuin kristittyjen pitääkin. Muutoin olen sitä mieltä että . . .

      Niinistöstä tietysti tulee pressa, mutta kun pääministerikin on kokoomuslainen, niin toivoisin demokratian nimissä, että hallitus kaatuisi eurorahan kriisin temmellyksessä. Saataisiin demarien rinnalle kokoomuksen sijasta joku muu suurpuolue elikkä perussuomalaiset tahi keskusta. Tällöin eduskunnan puhemieheksi valittaisiin kokoomuslainen, demokratian nimissä. Hallitusta vetämään en tahdo kokoomusta.

    • Timolle pisteet!

      Jussi Turuust kirjoitit:
      >>>"Timo Soino ansaitsee paikkansa Oppositiossa ja puolueensa pj:na, mutta hänen olisi opittava, että arvostelu on aina helpompaa kuin asioiden korjaaminen eli ottakoon seuraavaksi myös vastuuta, jos sitä enään tarjotaan uskottavuuden heikennyttyä."""Vain Timo Soini pystyy jytkäyttämään Suomen takaisin raiteilleen! Kaikki muut ehdokkaat vievät Suomea eteen päin tämänhetkisellä sivuraiteella, joka päättyy katastrofiin.""

    • Jytkyn takana

      Sari Essayah on paras presidenttiehdokas, mutta ei näillä näkymin saa ääniä edes 10%. Näin on totuus. Se johtuu siitä, että Suomen kansa on eksytetty niin pahasti mm. luterilaisella saasta-sekauskonnolla, etteivät kansalaiset enää osaa arvostaa ja ottaa vakavasti kristittyjä, eivätkä erottaa oikeaa väärästä. Kristityn kuva on hämärtynyt, kun kaikenlaisia, jopa seksuaalisesti kieroutneita yms. ... pidetään uskossa olevina. = Raamatullinen uskova on sellainen, joka on TULLUT USKOON, tehnyt parannuksen synneistään ja ottanut upotuskasteen vedessä Jeesuksen Nimeen, eikä siis enää elä synnissä. . . .. . Mutta tänä iltana on KAIKKIEN uskossa olevien yhteinen rukoustunti klo 18.00 - 19.00. Jumala voi kaiken! Yhteisellä rukouksella tulemme siihen, mitä HÄN VOI! Rukoile siellä missä olet!

      • TimoSoini on Paras!

        Suomenkansa Älä sinä hylkää Jumalan Käskyjä Hänen Sanaansa, niin kuin Pekka Haavisto, Älä sinä vaihda niitä RIETTAUTEEN - sillä Herra ei jätä rankaisematta joka sellaista tekee vaan Hän tuomitsee sellaiset kadotukseen - tee siis ajoissa parannus/kääntymys!

        Isänmaallinen, kristillisiä arvoja arvostava TIMO SOINI (Numero 3. ) on paras Presidentiksi - maan isäksi!
        *
        Helsingin Sotaveteraanikuoro - Veteraanin iltahuuto
        http://www.youtube.com/watch?v=aEO6xW0q1rY

        Laineissa Laatokan mahti, kahlita kenkään ei voi.
        Veljet sen rantoja vahti, konsa on koittava koi.
        Ylväänä Karjalan heimo tuskansa kantanut on.
        Maaäiti suojaansa sulkee, vartija poissa jo on.

        Hoivatkaa, kohta poissa on veljet, muistakaa, heille kallis ol' maa.
        Kertokaa lasten lapsille lauluin, himmetä ei muistot koskaan saa!


      • suoraselkäinen

        Jytkyn takana.
        Sarilta kysyttiin naispappeudesta, mutta suoraa vastausta ei tullut ! Timo Soini ei hyväksy, abortteja, naispappeutta, eikä homo ja lesboliittoja.


      • niin--
        suoraselkäinen kirjoitti:

        Jytkyn takana.
        Sarilta kysyttiin naispappeudesta, mutta suoraa vastausta ei tullut ! Timo Soini ei hyväksy, abortteja, naispappeutta, eikä homo ja lesboliittoja.

        Sari ei uskalla sanoa kantaansa naispappeuteen nähden. Ne vähäiset äänet muuten menettäisi.


      • Seiskan tähtityttö
        niin-- kirjoitti:

        Sari ei uskalla sanoa kantaansa naispappeuteen nähden. Ne vähäiset äänet muuten menettäisi.

        Miksi hänen pitäisi sekaantua toisten kirkkokuntien asioihin. Sari pystyy tekemään yhteistyötä niin nais- kuin myös miespappien kanssa eikä mene riitelemään esim. ortodoksiseen kirkkoon naispappeudesta tai vaatimaan muslimeille naisimaameja. Sari osaa olla diplomaattinen eikä ole mikään besserwisser.


      • ett sillee
        Seiskan tähtityttö kirjoitti:

        Miksi hänen pitäisi sekaantua toisten kirkkokuntien asioihin. Sari pystyy tekemään yhteistyötä niin nais- kuin myös miespappien kanssa eikä mene riitelemään esim. ortodoksiseen kirkkoon naispappeudesta tai vaatimaan muslimeille naisimaameja. Sari osaa olla diplomaattinen eikä ole mikään besserwisser.

        Juuri niin. Eihän eri kirkkojen teologiset kiistat presidentille kuulu.


    • Toinen kierros tullaan luultavasti käymään Niinistön ja Haaviston välillä.

      Ei ole mitenkään selvä, että Niinistöstä tulee presidentti.

      Homoutta kauhistuvien kansalaisten on syytä varovasti totutella ajatukseen, että Pekka Haavisto voittaa vaalit. Ei siitä ole syytä pahoillaan olla, sillä hän on loistava diplomaatti ja viisas mies muutenkin.

      Kaikki kristinuskoa tunnustavat eivät tuomitse homoseksuaalisuutta. Maailma on muuttunut. Myös niiden maailma on muuttunut, jotka korostavat Jumalan sanan ajattomuutta. Ei tarviste kuin vilkaista historiaa jonkin matkaa.

      Suvaitsevaisuuden ja inhimillisyyden lisääntymistä voi ihan mainiosti pitää Jumalan lahjana.

      Jos Mooseksen lakia pitää velvoittavana, siitä seuraa varsin kummallisia juttuja. Sama koskee jossakin määrin myös Paavalin antamia ohjeita. Ei pidä ylenkatsoa omaa Jumalan antamaa järkeä ja myötätunnon kykyä.

      • Seiskan tähtityttö

        Nyt ei etsitä maalle homointa tai heterointa presidenttiä koska presidentin työtehtäviin ei kuulu seksimessujen isännöiminen/emännöiminen. Suomi tarvii nyt ekonomi Sari Essayahia luotsaamaan maata tulevan talouskurimuksen aikana. Sari Essayah saa taatusti tilauksia ja töitä suomalaisille vienninedistämismatkoilla ja herättäisi huomioa maailman ensimmäisenä maailmanmestaripresidenttinä. Senpä vuoksi äänestin Sari Essayahia ja suosittelen samaa teille muillekin.

        Tässäpä linkkejä joiden avulla voitte tutustua Sariin paeremmin:

        www.essayah2012.fi

        http://areena.yle.fi/video/1326826252281

        www.youtube.com/watch?v=XSEcz2Ho7M8

        www.youtube.com/watch?v=QyVUmmYW8s

        http://areena.yle.fi/video/1325102147541

        http://www.seinajoensanomat.fi/artik...isyhteiskuntaa

        http://www.ulkopolitiikka.fi/article...tyo_on_ykkonen

        www.essayah.fi/blogi.html

        http://live.hs.fi/Event/Presidentti-...essayah?Page=0

        www.youtube.com/watch?v=0VG4xud4sM

        www.youtube.com/watch?v=vqFcMXuugw

        www.mtv3nettitv.fi/progId=99911

        www.katsomo.fi/?progId=102959

        http://areena.yle.fi/video/1326093805420

        www.hameensanomat.fi/?article=174308

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011...18102_uu.shtml

        http://areena.yle.fi/player/index.ph...54&language=fi

        www.katsomo.fi/progId=99906

        http://areena.yle.fi/audio/1326093605494

        www.uudenkaupunginsanomat.fi/uutiset/297075.html

        http://www.aikakauslehdet.fi/default...sp?docId=32481

        http://sari.essayah.puheenvuoro.uusi...4-tipattomalle

        Sari Essayahin puheenvuoron aiheeseen liittyen KD:n kansanedustaja Jouko Jääskeläinen on laskenut, että jos suomalaiset joisivat 20% vähemmän, kuntauudistuksia ei tarvisi tehdä! > http//suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/salainen/-kuntakartta-ministerion-suunnitelmat-paljastuivat

        http://areena.yle.fi/player/index.ph...20&language=fi

        http://areena.yle.fi/video/1326366973654

        http://ylex.yle.fi/ylex-areena/play/132636673654

        http//www.radionova.fi/ohjelmat/eppu-salminen/pressaklubi/Sari_Essayah--pitaisiko-homoseksuaalisuus-kriminalisoida--23771.html

        www.uudenkaupunginsanomat.fi/uutiset/297075.html

        http://areena.yle.fi/audo/1326093605494

        http://www.wgh.fi/puheenvuorot/puhee...s-sari-essayah

        http://www.radioaalto.fi/viihdeuutis...4yrysestä

        www.radiocity.fi/audiovideo/vieraat/2/45/

        http://www.apu.fi/artikkeli/sari-ess...syhteiskuntaan

        http://www.kaleva.fi/uutiset/preside...kasissa/924199

        http://tukilinja.fi/index.php?option...0=52&Itemid=46

        http://omaisten.org/index.php?option...=421&Itemid=22

        www.ruutu.fi/node/373834

        www.uutisaalto.fi/etusivu/kaikki/1306572

        http://www.iltasanomat.fi/presidenti...441924516.html

        http://www.iltasanomat.fi/presidenti...844193022.html

        http://www.vaestoliitto.fi/mita_vaes.../sari-essayah/

        http//itauusimaa.vartti.fi/itauusimaa/uutiset/sari_essayah_porvoossa_urheiluvalmentajienarvostus ta-tulisi-lisätä

        http://www.slu.fi&lum/numero_4_2010_..._sari_essayah/

        http://www.3t.fi/artikkeli/uutiset/v...ari_essayah-kd

        www.youtube.com/watch?v=IunGOWXEvVg

        http://fi.radio86.com/ihmiset-elama/...uomessa-kasvaa

        http://www.kd.fi/KD/www/fi/ajankohta..._objectID=7489

        http://www.turkulainen.fi/artikkeli/...sidentinvaalit


      • ett sillee

        Mutta Jumala tuomitsee homoilun, myös Uudessa testamentissa. Ei suvaitsevaisuuden nimissä voi sanoa Jumalalle, että: "minä teen mitä mun järki sanoo, pidä sinä vain moraalis omana tietonas." Se on kapinaa Jumalaa vastaan ja vie helvetin tuleen. Synti on syntiä, vaikka voissa paistaisi.


    • JUMALAN TUOMIOT

      v.aari
      Ei ole kysymys Mooseksen laista, vaan kuka puhuu.

      3:Moos.18. SIVEELLISYYSSÄÄDÖKSIÄ.
      JA HERRA PUHUI MOOSEKSELLE SANOEN: JAE 22. Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, SE ON KAUHISTUS.

    • hehh.

      Nyt näyttää sille, että nämä olivat minun viimeiset presidentinvaalit joihin osallistun .
      En nimittäin anna koskaan ääntäni kakkosehdokkaille!

      30 vuoteen meillä ei ole ollut koko kansan presidenttiä eikä tule nytkään!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2078
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1984
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1813
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1485
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1396
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      536
      1133
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      986
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      930
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      352
      907
    Aihe