Onko näin?

Näinkö on?

Jeesus ristiinnaulittiin vääränä profeettana. Tämän jälkeen Messias nousi ylös kuolleista?

10

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tällainen tapahtuma

      Niin Jeesus sanoi Pietarille: "Pistä miekkasi tuppeen. Enkö minä joisi sitä maljaa, jonka Isä on minulle antanut?"
      Niin sotilasjoukko ja päällikkö ja juutalaisten palvelijat ottivat Jeesuksen kiinni ja sitoivat hänet ja veivät ensin Hannaan luo, sillä hän oli Kaifaan appi, ja Kaifas oli sinä vuonna ylimmäisenä pappina.
      Ja Kaifas oli se, joka neuvottelussa oli juutalaisille sanonut: "On hyödyllistä, että yksi ihminen kuolee kansan edestä."

      Niin ylimmäinen pappi kysyi Jeesukselta hänen opetuslapsistaan ja opistaan.
      Jeesus vastasi hänelle: "Minä olen julkisesti puhunut maailmalle; minä olen aina opettanut synagoogissa ja pyhäkössä, joihin kaikki juutalaiset kokoontuvat, enkä ole salassa puhunut mitään.
      Miksi minulta kysyt? Kysy niiltä, jotka ovat kuulleet, mitä minä olen heille puhunut; katso, he tietävät, mitä minä olen sanonut."
      Mutta kun Jeesus oli tämän sanonut, antoi eräs palvelija, joka seisoi vieressä, hänelle korvapuustin sanoen: "Niinkö sinä vastaat ylimmäiselle papille?"
      Jeesus vastasi hänelle: "Jos minä pahasti puhuin, niin näytä toteen, että se on pahaa; mutta jos minä puhuin oikein, miksi minua lyöt?"
      Niin Hannas lähetti hänet sidottuna ylimmäisen papin Kaifaan luo.

      Niin Pilatus meni ulos heidän luokseen ja sanoi: "Mikä syytös ja kanne teillä on tätä miestä vastaan?"
      He vastasivat ja sanoivat hänelle: "Jos tämä ei olisi pahantekijä, emme olisi antaneet häntä sinun käsiisi".

      Niin Pilatus meni taas sisälle palatsiin ja kutsui Jeesuksen ja sanoi hänelle: "Oletko sinä juutalaisten kuningas?"
      Jeesus vastasi hänelle: "Itsestäsikö sen sanot, vai ovatko muut sen sinulle minusta sanoneet?"
      Pilatus vastasi: "Olenko minä juutalainen? Oma kansasi ja ylipapit ovat antaneet sinut minun käsiini. Mitä olet tehnyt?"
      Jeesus vastasi: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä".
      Niin Pilatus sanoi hänelle: "Sinä siis kuitenkin olet kuningas?" Jeesus vastasi: "Sinäpä sen sanot, että minä olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni."
      Pilatus sanoi hänelle: "Mikä on totuus?" Ja sen sanottuaan hän taas meni ulos juutalaisten luo ja sanoi heille: "Minä en löydä hänessä yhtäkään syytä.

      Mutta te olette tottuneet siihen, että minä päästän teille yhden vangin irti pääsiäisenä; tahdotteko siis, että päästän teille juutalaisten kuninkaan?"
      Niin he taas huusivat sanoen: "Älä häntä, vaan Barabbas!" Mutta Barabbas oli ryöväri.

      http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.18.html

      • ja vielä jatkoa

        Ja kantaen itse omaa ristiänsä hän meni ulos niin sanotulle Pääkallonpaikalle, jota kutsutaan hebreankielellä Golgataksi.
        Siellä he hänet ristiinnaulitsivat ja hänen kanssaan kaksi muuta, yhden kummallekin puolelle, ja Jeesuksen keskelle.
        Ja Pilatus kirjoitti myös päällekirjoituksen ja kiinnitti sen ristiin; ja se oli näin kirjoitettu: "Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas".

        Tämän päällekirjoituksen lukivat monet juutalaiset, sillä paikka, jossa Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia; ja se oli kirjoitettu hebreaksi, latinaksi ja kreikaksi.
        Niin juutalaisten ylipapit sanoivat Pilatukselle: "Älä kirjoita: 'Juutalaisten kuningas', vaan että hän on sanonut: 'Minä olen juutalaisten kuningas'."
        Pilatus vastasi: "Minkä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin".
        Kun sotamiehet olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen, ottivat he hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotamiehelle osansa, sekä ihokkaan.
        Mutta ihokas oli saumaton, kauttaaltaan ylhäältä asti kudottu.
        Sentähden he sanoivat toisillensa: "Älkäämme leikatko sitä rikki, vaan heittäkäämme siitä arpaa, kenen se on oleva"; että tämä kirjoitus kävisi toteen: "He jakoivat keskenänsä minun vaatteeni ja heittivät minun puvustani arpaa". Ja sotamiehet tekivät niin.

        Koska silloin oli valmistuspäivä, niin - etteivät ruumiit jäisi ristille sapatiksi, sillä se sapatinpäivä oli suuri - juutalaiset pyysivät Pilatukselta, että ristiinnaulittujen sääriluut rikottaisiin ja ruumiit otettaisiin alas.
        Niin sotamiehet tulivat ja rikkoivat sääriluut ensin toiselta ja sitten toiselta hänen kanssaan ristiinnaulitulta. Mutta kun he tulivat Jeesuksen luo ja näkivät hänet jo kuolleeksi, eivät he rikkoneet hänen luitaan,
        vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä.
        Ja joka sen näki, on sen todistanut, ja hänen todistuksensa on tosi, ja hän tietää totta puhuvansa, että tekin uskoisitte.
        Sillä tämä tapahtui, että kirjoitus kävisi toteen: "Älköön häneltä luuta rikottako".
        Ja vielä sanoo toinen kirjoitus: "He luovat katseensa häneen, jonka he ovat lävistäneet".

        Puutarhassa uusi hauta, johon ei vielä oltu ketään pantu. Siihen he nyt panivat Jeesuksen, koska oli juutalaisten valmistuspäivä ja se hauta oli lähellä.

        Mutta Maria seisoi haudan edessä ulkopuolella ja itki. Kun hän näin itki, kurkisti hän hautaan ja näki kaksi enkeliä valkeissa vaatteissa istuvan, toisen pääpuolessa ja toisen jalkapuolessa, siinä, missä Jeesuksen ruumis oli maannut.
        Nämä sanoivat hänelle: "Vaimo, mitä itket?" Hän sanoi heille: "Ovat ottaneet pois minun Herrani, enkä tiedä, mihin ovat hänet panneet".

        Tämän sanottuaan hän kääntyi taaksepäin ja näki Jeesuksen siinä seisovan, eikä tiennyt, että se oli Jeesus.
        Jeesus sanoi hänelle: "Vaimo, mitä itket? Ketä etsit?" Tämä luuli häntä puutarhuriksi ja sanoi hänelle: "Herra, jos sinä olet kantanut hänet pois, sano minulle, mihin olet hänet pannut, niin minä otan hänet".
        Jeesus sanoi hänelle: "Maria!" Tämä kääntyi ja sanoi hänelle hebreankielellä: "Rabbuuni!" se on: opettaja.

        Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö".
        Maria Magdaleena meni ja ilmoitti opetuslapsille, että hän oli nähnyt Herran ja että Herra oli hänelle näin sanonut.

        Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!" Hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."

        Mutta Tuomas, jota sanottiin Didymukseksi, yksi niistä kahdestatoista, ei ollut heidän kanssansa, kun Jeesus tuli.
        Niin muut opetuslapset sanoivat hänelle: "Me näimme Herran". Mutta hän sanoi heille: "Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko".

        Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!"
        Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen".
        Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
        Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"

        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.20.html

      • Etsin Sinua
        ja vielä jatkoa kirjoitti:

        Kiitos,

        En löytänyt mainintaa Jeesuksesta näiltä listoilta:

        Raamatun Suomennoksessa kertoo opetuslastensa kutsuneen Jeesusta mm. Opettajakseen?

        http://www.heebz.com/categories/Teachers-Educators-and-Historians

        Juutalaiset sanoivat että Jeesus sanoi olevansa juutalaisten kuningas:

        http://www.cswnet.com/~duxrow/kings.htm

        Myös google hakusanat: "jewish teachers of all times" ei tuottanut tulosta.

        Tässä on tietysti myös väärinkäsityksen mahdollisuus, ja tiedän, että Raamatussa on Sanat, mutta voiko joku selittää tai ohjata oikeille internet -sivuille mistä löytyy?

      • Etsin...
        Etsin Sinua kirjoitti:

        http://www.israelinhuone.com/juutalaistenjaisraelilaistenpuolesta.php

        Mm:

        "En missään tapauksessa halveksi tai aliarvioi Jumalan Pyhän Hengen työtä kansojen seurakunnissa. Herra tekee kansojen seurakunnissa ei juutalaisten opettajien kautta hyvää työtä!"

        Siis kukaan (juutalainen) ei saakaan opettaa!? Kaikki tieto tulee omaksua itse lukemalla Laista?

      • ...

      • Yksin Jeesus Kristus
        ... kirjoitti:

        ....

        http://bible.cc/hebrews/8-11.htm

        ...

        on Tie Jumalan valtakuntaan ja Totuus sielun pelastukseen ja Elämä hengellisessä yltäkylläisyydessä.

        Isän Jumalan siunausta kaikessa sinulle Jeesuksen nimessä ja Hengessä!

      • ...
        Yksin Jeesus Kristus kirjoitti:

        on Tie Jumalan valtakuntaan ja Totuus sielun pelastukseen ja Elämä hengellisessä yltäkylläisyydessä.

        Isän Jumalan siunausta kaikessa sinulle Jeesuksen nimessä ja Hengessä!

        Kiitos,

        uskon että voin päästä Jumalan tykö Jeesus opastajanani.

      • tämän kirjoituksista
        Etsin Sinua kirjoitti:

        Kiitos,

        En löytänyt mainintaa Jeesuksesta näiltä listoilta:

        Raamatun Suomennoksessa kertoo opetuslastensa kutsuneen Jeesusta mm. Opettajakseen?

        http://www.heebz.com/categories/Teachers-Educators-and-Historians

        Juutalaiset sanoivat että Jeesus sanoi olevansa juutalaisten kuningas:

        http://www.cswnet.com/~duxrow/kings.htm

        Myös google hakusanat: "jewish teachers of all times" ei tuottanut tulosta.

        Tässä on tietysti myös väärinkäsityksen mahdollisuus, ja tiedän, että Raamatussa on Sanat, mutta voiko joku selittää tai ohjata oikeille internet -sivuille mistä löytyy?

        Sana ulkokullattu on kreik. hypokritees, joka tarkoittaa teeskentelijää ja tekopyhää. Hypokrites sana tulee sanasta krino – tuomita. Sukulaissana hypokrisis tarkoittaa teeskentelyä ja tekopyhyyttä sekä teatterimaailmassa näyttelemistä, jossa ihminen tekeytyi toiseksi, esitti toisen osaa tai teeskenteli toista kuin todellisuudessa oli.

        Ulkokullattu eli tekopyhä kunnioittaa Jumalaa kyllä huulillaan, mutta pitää kuitenkin Jumalan kaukana sydämestään. Ulkokullattu opettaa ja elää ihmistekoisissa perinnäissäännöissä, joiden avulla ulkokullattu kiertää Jumalan sanan opetuksen. Jeesus sanoi, että ulkokullatut palvelevat turhaan Jumalaan, koska opettavat ihmisoppeja ja elävät niiden mukaan.

        Kun Jeesus oikaisi ulkokullattujen väärät opetukset ja perinnäissäännöt ihmisopeiksi, jotka eivät perustu Jumalan sanaan, niin silloin fariseukset loukkaantuivat. Niin se on tänäkin päivänä. Silloin kun Jeesuksen opetuslapset paljastavat isien perinnäissäännöt ihmisopeiksi, niin silloin nämä fariseukset loukkaantuvat ja suuttuvat, koska he rakastavat enemmän perinnäissääntöjään kuin Jumalaa.

        Silloin muutamat kirjanoppineista ja fariseuksista vastasivat hänelle sanoen: "Opettaja, me tahdomme nähdä sinulta merkin". Mutta hän vastasi heille ja sanoi: "Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin profeetta Joonaan merkki. Sillä niinkuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä.

        http://koti.phnet.fi/petripaavola/Farisealaisuus

        Tähän sivulle kokoan esimerkkejä siitä kuinka väärät tulkinnat Raamatun ”ristiriidoista” eivät olekaan ristiriitoja, vaan niihin löytyy selkeä Raamatullinen selitys.

        http://koti.phnet.fi/petripaavola/Raamatun_ristiriitojen_tarkasteluaUT.html

        "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
        37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi’.
        38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
        39 Toinen, tämän vertainen, on: ‘Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’.
        40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."

        http://koti.phnet.fi/petripaavola/Jumalanlaki.html

      • varmasti voit päästä
        ... kirjoitti:

        Kiitos,

        uskon että voin päästä Jumalan tykö Jeesus opastajanani.

        sillä vain Herra on Kaita Tie ja Ahdas Portti, eikä minkään muun kautta kukaan voi päästä Jumalan valtakuntaan. Ole Jeesukseen turvaamisessa kestävä ja palava ja myös raitis ja totuudellinen, niin saat sitä hyvää hengellistä, mitä sinua on kehotettu anomaan pystyäksesi rakastamaan Herraa ja lähimmäisiä, myös niitä vihamiehiä tai -naisia. Tärkeää on myös oppia tuntemaan ja erottamaan Jumalasta ja ihmisistä olevat, mutta senhän tiedätkin jo ja kannattaa näissäkin olla aralla ja varovaisella mielenlaadulla Jeesukseen turvaten, sillä Jumalan evankeliumi ei ole ihmisimielen mukaista kuten Paavali on Jeesuksen apostolina opettanut ja voimme myös lukea Ilmestyskirjasta ja Isän antaessa ainoan rakkaan Poikansa Golgatalla, että voimme saada syntimme anteeksi ja välttyä kadotustuomiolta, joten älä turvaa omaan ymmärrykseesi vaan ano taivaallista ymmärrstä Hengessä Jeesuksen Isän ja Jumalan antamana.

        Siunausta ja hyvää hengellistä elämääsi kaikessa Jeesuksen nimessä.

    • Lopunajan ohjeita

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6084
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4792
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      98
      3055
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      28
      2863
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2125
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1516
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1067
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      86
      1039
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      126
      981
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      774
    Aihe