Kertokaa uskonkriiseistänne?!

Ensimmäinen vastaantullut kriisini liittyi kasteeseen. Toinen vastaantullut kriisi oli se että aloin arvostaa liikaa työntekoa, siitä tuli minulle epäjumala. Kolmas kriisi liittyi kolmiyhteiseen Jumalaan. Neljäs kriisi liittyi siihen että maailma alkoi viedä mukanaan, enkä ollut enää siivo suustani vaan puhuin kaksimielisesti tai muuten rivosti.

Minun kriisini on se että en pysty uskomaan jumalaan vaikka kuinka yrittäisin.
Olen yrittänyt jo yli 30 vuotta uskoa jumalaan, mutta en vaan pysty uskomaan.

Minä en usko että yksi tuttuni olisi laihtunut muka 10kg..viikko takaperin kun hänet näin..oli lihonut entisestään :D

Kriisini on ollut ennen ja jälkeen Kristuksen ihan sama. Tulin kylläkin suurimmassa kriisissäni uskoon, parisuhdekriisissä. Mies sai lähteä kun löysin Jeesuksen ja tietysti mies olisi saanut jäädäkin, JOS olisi solminut avioliiton kanssani.

Olen ollut Jeesuksen seurassa yli 20v, ja suuri suru ajoittain sama kuin ennen uskoontuloakin, onneton yksinäisyys:). vaikka harrastan erilaisia asioita ja käyn töissä jne. srk-elämää on jne. niin sopivaa miestä rinnalle ei ole löytynyt, ja niissä piireissä missä käyn, ei ole uskovai miehiä.

Uskon Jumalaan, mutta ajoittain olen tosi surullinen että eikö Jumala johdatakaan minua koska yli 20 rukouselämä ei ole auttanut löytämään hyvää puolisoa....kuulemma ulkonäkökin on kaunis, ainakin hoidettu, ja mut tää on mun risti ja se painaa. ajoittain unohdan koko asian. ai niin, yhden miehen sain, mut hän kuristi mua ja potki ovia saranoiltaan, niin ja sitten lopulta pois muutettuani - henkeni edestä- hän sitten otti eron. että sellaista johdatusta

Omat kriisini johtuivat lähinnä menestysteologisen painotuksen omaavan seurakunnan uskovien yhteydestä. Tulin ylihengelliseksi siellä. Paljon kauniita puheita pidettiin Jumalan suuruudesta, hyvyydestä, Jeesuksesta parantajana fyysisistä ja henkisistä sairauksista ja suurista Jumalan siunauksista. Toki pääsin jokseenkin käsittelemään sisäisen maailmani rikkinäisyyttä, mutta huomatessani vielä vuosienkin kuluttua yhä kamppailevani samojen riippuvuuksieni kanssa ja maksaessani kymmenykset huomasin ettei sieltä taivaasta auennutkaan ylitsevuotavia siunauksia taloudellisesti. Lisäksi lopetin ainaisen iloisen naaman näyttämiseni vaan aloin avoimesti näyttää, puhua ja ilmaista pahaa oloani. Lisäksi kohtasin tuomitsevuutta ja selän takana juoruilua johtuen varmaan julkijuopotteluistani. Lisäksi mitä ihmeellisempiä juoruja alkoi liikkua. Ehkä kriiseissäni on ollut taustavaikuttaja myöskin masennus. Voin jo paremmin kun olen lopultakin uskaltautunut hakeutumaan maallisiin terveydenhuoltojuttuihin. Psykiatrit ym. nyt minulle kaavaillaan mielialalääkitystä. toisaalta olen kiitollinen, ettei enää tarvitse esittää mitään tai olla superkristitty joka voittaa kaikki sielut, on itse terve ja parantaa kaikki sairaat, menestyy taloudellisesti eikä epäonnistu koskaan...paljon parempaa yhteenkuuluvuuden tunnetta olen joskus kokenut puistojuoppojen kanssa kuin kuvottavan tekopyhien teeskentelijäuskovien seurassa...