Miksi Niinistön kannatus romahti niin nopeasti?

Penna Tervo

Arvelisin syitä olevan useimpia, mutta suurin on tämä:

Kun kaikki ehdokkaa ovat olleet useita kertoja koolla ja ehdokkaita on voinut verrata keskenään ja että kun ehdokkaille on esitetty ajoittain kiperiäkin kysymyksiä, on alkanut useimpien kohdalla tapahtua se että Niinistön sädekehä ja karisma heidän mielissään on haihtunut ikään kuin pieru Saharaan. Sauli-parka on pudonnut aivan tavallisten kuolevaisten tasolle. Väitänkin että arvioitaessa kaikkia ehdokkaita ei Niinistö puolueettomalla arvioinnilla nouse lähellekään kärkeä. Arvelisin että hän on ehkä sijaluvulla 4 tai 5 luotettavuuden, vakuuttavuuden ja osaamisen kriteereillä mitattuna.

30

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pekka-Paavo

      Kutosen keskiarvolla ja suurimmalla budjetilla ja parhaalla mainostoimistolla pääsee puoleenväliin kuutta vuotta. EI PIDEMMÄLLE.

    • Eläkeläispersu

      Kutosen todistuksella ja vapaamuurarien hyvällä tuella pääsee loppusuoralle asti, mutta loppusuoralla Paavo Väyrynen porhaltaa ohitse ihan kevyesti. Sellaista elämä on.

      • Keskusta: Haavisto?

        Soinin vaikkakin hiipunut kannatus syö väistämättä Väyrysen äänisaalista samojen potentiaalisten kannattajien joukosta.

        Kakkoskierrokselle porhaltaa siis hyvinkin mahdollisesti Haavisto, mikä ei sekään ole paha vaihtoehto Niinistöä haastamaan.

        Meneekö keskustalainen äänestäjä sitten kakkoskierroksella Haavistoa tukemaan? Mielestäni kannattaisi, jos Niinistön ja Naton vastustaminen on enää yhtään arvossa.


      • Näinkö tässä käy...
        Keskusta: Haavisto? kirjoitti:

        Soinin vaikkakin hiipunut kannatus syö väistämättä Väyrysen äänisaalista samojen potentiaalisten kannattajien joukosta.

        Kakkoskierrokselle porhaltaa siis hyvinkin mahdollisesti Haavisto, mikä ei sekään ole paha vaihtoehto Niinistöä haastamaan.

        Meneekö keskustalainen äänestäjä sitten kakkoskierroksella Haavistoa tukemaan? Mielestäni kannattaisi, jos Niinistön ja Naton vastustaminen on enää yhtään arvossa.

        Ei joku maaseutualueella tai maaseutukaupungissa asuva oikein samastu Helsingin Munkkivuoresta (Haavisto) kotoisin olevaan ehdokkaaseen. Väyrynen, joka on maaseudulta kotoisin ja tuntee sen omakseen, saa varmasti sieltä paljon kannatusta. Hänhän on vanhanmallinen kepulainen - ei näitä citykaneja, Hyssälöitä, Vanhasia, Kiviniemiä ym., jotka ovat melkein kokoomuslaisia.
        Maaseudulla vanha hyvinvointi-Suomi muistetaan silloisen SDP:n ja Kepu:n luomuksena. Väyrynen sopii hyvin kuvaan paremmasta Suomesta.


      • näin käynee
        Keskusta: Haavisto? kirjoitti:

        Soinin vaikkakin hiipunut kannatus syö väistämättä Väyrysen äänisaalista samojen potentiaalisten kannattajien joukosta.

        Kakkoskierrokselle porhaltaa siis hyvinkin mahdollisesti Haavisto, mikä ei sekään ole paha vaihtoehto Niinistöä haastamaan.

        Meneekö keskustalainen äänestäjä sitten kakkoskierroksella Haavistoa tukemaan? Mielestäni kannattaisi, jos Niinistön ja Naton vastustaminen on enää yhtään arvossa.

        Ei mene puolueena varmaankaan demari-Haavistoa tukemaan, vaan jättää mieluummin äänestämättä.
        Mitäpä sitä viherporvaria tukemaan.
        Eiköhän nuo syö toinen toistaan, kun on saanut lukea kummankin olevan jonkun sortin "rappareita".
        Demarit kyllä tukee Haavistoa, sillä onhan sentään julkihomo, mikä on ollut nyt ylenkin vaaliteemana.


    • Saukli ulos kisasta

      Niinistön todellinen tyhmyys tullut esille vaalikeskusteluissa,kun pystytään suoraan vertailemaan ehdokkaita keskenään.
      Sauli parka katselee alta kulmiensa entistä enemmän.

      • eevertti

        Osaa äänestäjistä kiinnostaa pelkkä käkkäräpäisyys,he äänestäisivät vaikka kieltä osaamatonta Ahmedia..kun tärkeintä ei ole sisältö vaan miltä paketti näyttää.
        Itse en äänestäisi Niinistöä, koska hänestä paistaa selvästi narsismi ja kypsymätön henkinen puoli,joka ilmenee jonkinlaisena tökeryytenä.....ei sovi nyky-ajan presidentiksi....muta hyvää poliisipäällikkö ainesta kylläkin.


    • Sen takia

      Kun nykyään on netti useimmilla käytössä,kansaa ei ole enää yhtä helppo sumuttaa kuin ennen.

      • tietämättömyys

        Voi voi kun suurin osa kansasta viise veisaa gallupeista, tenteistä tai seuraavat mitään aktiivisesti. Aattele. Neljä miljoonaa äänioikeutettua, niistä kolme miljoonaa äänestää( kai?) Ja niistäkin vaalitenttejä seuraa noin 300- 700000 enimmillään....


    • Odotettu pettymys

      Sale: En pystyny peittelemään loppuun asti.

    • SELLAINEN SALE

      NIINISTÖ OLIS KULISSI PRESSA.PINTA KIILTOA.PINTA LIITOA.

    • Vilkun piilaja

      Ei saa sanoa pieru, hyi sentään. Ei Sauli piereskele julkisila paikoilla. Saharassa saa kyllä pierrä sydämen kyllyydestä-.
      Pitää sanoa kuin ilmavaivat autiomaahan.

    • Se kostautuu

      Jammu kuvittelee jo olevansa presidentti.

    • Stankovic

      Tulee Niinistöstä presidentti tai ei niin yksi asia on varma: seuraavat presidentit tulevat olemaan hyvin heikkoja.

    • syypä tässä

      Osa kokkeleista jakautunut äänestämään Haavistoa, mikä on helppo tapaus sitten toiselle kierrokselle.

    • Jep, jep ja jep

      Syitä on tosiaan useampia:

      - Aiempia gallup-lukemia on vääristänyt se, että ihmiset ovat vastanneet noille puhelinhäiriköille sen enempää miettimättä mahdollisimman helpon nimen eli joka on tuttu jo aiemmista gallup-kyselyistä.
      - Oikeasti omaa kantaa ryhdytään muodostamaan vasta joulun ja uuden vuoden jälkeen.
      - Niinistö on ollut vaalikeskusteluissa tylsä, koska hänen strategianaan on vetää kampanja varman päälle. Mies on aivan toista maata kuin kuusi vuotta sitten, jolloin ideoita tuli kuin lennosta ja samalla suosiota. Silloin Niinistö pyrki suorastaan provosoimaan toisia ehdokkaita kuten Väyrynen nyt. Tällä kertaa hän pyrkii miellyttämään kaikkia ja sehän ei onnistu vaiheessa, jossa ihmiset hakevat oikeasti sitä omaa äänestettävää.

      Vaali-illassa saattaa muhia varsinainen yllätys, mikäli lisäksi Niinistön kannattajiksi ilmoittautuneet ryhtyvät taktikoimaan äänestämällä Niinistölle helpompana pidettyä vastustajaa Haavistoa.

    • ettekös te usko

      sitä että Sauli oli Haukion perheen kanssa ystäviä jo silloin kun Jenni oli vasta 8v???
      Ja Sauli tykkäsi yhdestä kirjasta jossa oli kerrontaa 8v tytöistä?? Kertoo helluntailaisuusjuttu tuosta asiasta ja kovasti!

      Sauli siis jo "kasvatti aikanaan Jennistä itselleen tulevaa vaimoa" vaikka omatkin pojat oli nuoria silloin!!

      Muuten miten Saulin ed. vaimo menehtyi kolarissa aikanaan ja missä???

      Ei pahalla mutta en tiedä, ikävää Sauli ja pojat!
      Ei pitäis kaivaa esille entisiä muistoja, ne on katkeranraskaita ainaskin pojille!

    • 28 vee

      Koska Niinistö haluaa johtaa pelolla edelleen ...

      Sauli Niinistö = Ihmisiä pelolla hallitseva, ihmisiä huonosti kohteleva ...

      Se on julmaa, henkistä väkivaltaa!

      Se lisää ihmisten ja maan pahoinvointia!

      Laittakaa jakoon ...

      http://aijaa.com/003199401031

    • sen rommautti?

      Mikähän

    • Syksyn vaaleihin

      Alamäki jatkuu toisella kierroksella.

      Muut puolueet eivät halua vauhdittaa kokoomusta syksyn kunnallisvaaleihin.

      Menestystä niissä kokoomus ei ole ansainnut.

      Siis ääniä ropisee Haavistolle jopa perussuomalaisista, keskustasta ja muistakin puolueista.

      • pahalta näyttää

        Niinistön taustavoimat tekivät liian korkean nosteen Haaviston kamppanjalle, eikä Haaviston suosion lisääntymistä enää voi estää.


    • heterokenraali

      Haaviston nousua 35%:n kannatukseen vaalien toisella kierroksella ei voi estää. Mutta siihen se sitten jää..

      • 25 % + 6 %

        Tuo IS:n uutisointi 63-35 oli huonosti ja tarkoitushakuisesti laadittu.

        Sama uutinen kertoi myös tämän:

        -25% ei halunnut kertoa tai osannut vielä sanoa kantaansa
        -6% ilmoitti, ettei ehkä äänestä

        Otanta n 1300 puhelimeen vastannutta vakiomielipideautomaattia.

        Ne eivät kyenneet ennustamaan perussuomalaistenkaan nousua.


    • koiraa heiluttaa

      Häntä

    • 6,5 ja nato

      6,5

    • jammut vapaaksi?

      Anteeksipynnöllä

    • kyyti on kylmää

      Meno on lujaa

    • Siellä oli tanjaa ja

      Ei siellä ´vintillä vitkastetu

    • varmaan nato

      Nato

    • päästit jutun

      Nytpä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1789
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1749
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1691
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1432
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1378
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      985
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      951
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      901
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      892
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      838
    Aihe