Moi kolleegat!

Toivottavasti teidän viikko on varsinkin viimepäivät huomioiden sujunut turvallisesti ja ilman vahinkoja.Talvihan ei ole vielä ohi, joten keskittyminen työhön edellyttää yhä 100% asennoitumista. Henkilökohtaisesti viikko tähän asti on sujunut mitä mainioimmin.
Lomaviikko, mutta työn ja sosiaalisen osallistumisen suhteen täystyöllistetty viikko. Muistakaa, että nyt on taas valintojen paikka. Joten jos ette ole annetun mahdollisuuden kautta tai siitä huolimatta ennakoineet ajatteluanne, niin viimeistään tulevana Sunnuntaina menette toteuttamaan kansalaisoikeutenne velvoittaman osallistumisen.

Älä lukeudu 30% vaan 100%.n

17

415

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aanetonpresidenti

      EN ÄÄNESTÄ KÄKKYRÄ !

    • Jugi vaan

      Käkkyrä pesee hameensa vaan, että ehtii kuivua ja muistaa silittää kans.
      Loma on lomaa varten, eikä sillloin vessanpönttöjä pestä työkseen.
      Kävikö Käkkyrä lomallaan tuomassa esimiehille pullaa ja kakkua, oikein itse leivottua ja hame päällä tehtyä.
      Kaveri on Persuissa aktiivijäsen ja kertoi mielenkiintoisia juttuja, ei takaisin oteta käkkyrää, vaikka polvillaan on käynyt pyytelemässä, mutta kun miehellä pitää olla periaatteita, eikä aina kulkea kieli pitkällä isompien ja ylempien perässä.
      Mulle on tuha enään suutaan soittaa ja selän takana puhua skeidaa, se ei ole miesten hommaa, hamiesten kylläkin.

      • Erkki Rantanen

        On tietämäni mukaan käynyt pyrkimässä , mutta eihän ruttoista perunaakaan passaa laittaa terveiden perunoiden laariin. Ihan niinkuin mädät omenatkin on heitettävä pois ettei koko satsi pilaannu.
        En ihmettele sinänsä , mutta onko hänellä tosiaan hame päällä siellä työpaikallaankin kun sellaisia huhuja liikkuu jo puoluepiireissäkin että olisi "niitä naisia". Kyllähän jo poikkeavuutensa vuoksikin persuissa hieman katsellaan karsaasti vaikka ei virallisesti niin saisi tehdä. Mikäli tuo hameteoria pitää paikkansa , kuten Jugi kertoo , luulisi äänestävän ehdokasta joka hyväksyisi moisen poikkeavuuden.


    • Ala Vaihdettu

      Kummallista. Erittäin kummallista.

    • sano muuta

      ala vaihdettu, sillä ala ei edes kaipaa tollasia jugi vaan tyyppejä saati Rantasia, jotka oikeasti eivät edes ole alalla. Nämä sekoboltsit pilaavat koko ammattikunnan ja sen ansaitseman kunnioituksen. Mistä lie Niuanniemestä karanneita?

      • Ala Vaihdettu

        Ei kun kummastelin sitä että minkä takia niitä hameita kantaa, onko se joku protesti häneltä jonka tekosista Jugi kertoilee ja jos niin mikä ? Ottamatta kantaa onko Jugi samalla alalla mutta kirjoitusten perusteella tuntevat ainakin toisensa vaikka työn ulkopuolella ehkä.


      • Kelokalle
        Ala Vaihdettu kirjoitti:

        Ei kun kummastelin sitä että minkä takia niitä hameita kantaa, onko se joku protesti häneltä jonka tekosista Jugi kertoilee ja jos niin mikä ? Ottamatta kantaa onko Jugi samalla alalla mutta kirjoitusten perusteella tuntevat ainakin toisensa vaikka työn ulkopuolella ehkä.

        Heillä kuuluu olevan huomenna perjantaina tapaaminen Itäkeskuksen Plazalla. Kyllä ne samalta varikolta ovat mutta selväähän on , mitä Jugikin on maininnut ja tuon toisen kun tietää entuudestaan , siellä saattaa hame hulmahtaa hieman.


    • Jugi saa huomenna

      siis kasvot joilla jugi pääsee todelliseen tilaan. Jugi saa näyttää onko hän oikea mies ja jugi pääsee selittämään myös esimiehilleen kirjoituksiensa syyt ja ottamaan vastuun niiden seurauksista. Onkohan jugista moiseen?

      • Partajugi

        Kehtaakin kirjoittaa onkohan Jugista moiseen !!!
        Kuten arvoisat lukijat olette jo pitemmän aikaa huomanneet, en ole muuta yrittänytkään kuin tarjota sovinnonkaljoja Helmigrillissä, mutta tämä hameenhelmansa hulmuttaja Kähärä ei ole koskaan suvainnut vaivautua paikalle.
        Tyypillistä poliitikon ja ex poliitikon toimintaa.
        Uutta tapaamista vaan ehdotan. Onkohan nti Kähärästä moiseen ?


      • Aarnevaris

        Mielenkiintoista havaita, onko näitä vastaavanlaisia neitejä, tai neiti muuallakin kuin Transdevillä ? Siellä yksi linnunpoikanen joka pyrki nokkimaan ilman nokkimisjärjestystä, mutta lähtöpä taisi tulla.


      • Partajugi

        Pari kommenttia taaempana epäillään onko Jugista moiseen. Selittämään esimiehille kirjoitusten syyt ja vastaamaan seurauksista jne...
        Hyvin mielellään, mutta onkohan neiti A. Kähärästä moiseen, siis tulemaan face to face Helmigrilliin tai jos ei se sovi, niin joku muu paikka, mikä ?


      • Talkoo-Taavetti

        On havaittu ettei sillä tyypillä ole todellakaan uskallusta tulla sopimaan kenenkään kanssa yhtään mistään minnekään.
        Piilottelee väärien nimien takana täälläkin aiheuttaen sekaannusta ja pahennusta.
        Sai ehkä liikaa sianlietettä kasvoilleen ollessaan rikkurina kauan sitten, mutta vaikuttaa vielä. positiivista että oppi eikä enää rikkuroi.


      • Partajugi

        Ei tunnu olevan.
        Soitin sille eräänä kesäisenä iltana ja tivasi nimeäni ja osoitettani.
        Ilmeisesti haluaisi tulla käymään, vaan minä en homppeleita päästä sisään. En kämppään enkä muuhunkaan, vaikka sillä munattomalla marakatilla kuinka mielihaluja olisi.
        Sanoin sille että Helmigrillissä, kun neidille sopii, esittelen kyllä itseni , mutta vasta siellä.
        Saattaa olla että sianliete oli turhan kovaa kamaa sille siellä lakkoportilla, mutta pakkohan sen työhalutkin on ollut estää lakon aikana.
        Nyt on sillä mielihaluja kokoomusmieheen ja maahanmuuttajiinkin.


      • Arikähärä

        Sehän minulla taka-ajatuksenani olikin että pääsisin muhinoimaan kanssasi Jugi. Siksi sitä osoitetta ja nimeä, kun en tänne mun luokse Ostostiellekään oikein voi kun Juhana mustasukkaiseksi tulisi


      • Partajugi

        Tule nyt vaan leikattu apina tänne Helmigrilliin sieltä, niin saat tietää minusta lähes kaiken, vaikka kyllä sun pitäis mut muistaa sieltä Nobinan ajoiltakin.
        Muhinoinnit voit unohtaa osaltani, vaan saat paneskella sen Juhanasi kanssa vaan.
        Tärpätillä muniesi voitelukaan ei onnistu enää lakkovahdeiltakaan tulevaisuudessa kun eihän sulla ole enää mitä tärpätillä sutisi.


      • HulluHartolasta

        Koittakaa jo saada aikaiseksi ja mennä sopimaan mitä teillä ylimmillä ystävyksillä nyt sitten lieneekin sovittavaa !!! On mennyt todella naurettavaksi, ellei jo suorastaan itkettäväksi nuo teidän keskustelut !!!


      • Partajugi

        Mitäpä tässä muuta kuin yritetty ja yritetty, mutta ihan sama mitä siltä kysyy puhelimessakin. Ei selvää vastausta saa ja jos saakin, niin tyypillistä poliitikon ympäripyöreää suvakkisössötystä.
        Munaton marakatti kun ei suostu Helmigrilliin. Olisko sitten joitain muitakin paikkoja, mutta homomestoihin enkä matuja täynnä oleviin paikkoihin suostu minä taasen menemään.
        Enkä myöskään varikolle. Sinne nää jutut ei kuulu. En suostu kaljassa menemään portin sisäpuolelle. Yritti mokoma virittää ansaa ilmeisesti. Lomalla olen ,joten en sen takia sinne mennyt.
        Onhan tuo salvetun Kähärän toiminta jo ylittänyt naurettavuuden ja jopa itkettävyydenkin rajat huomattavasti.
        Mutta kommentoikaa, hyviä keinoja otetaan vastaan koirannaaman kesyttämiseksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe