ÖSK-potkupallojoukkue järjesti yhdessä Örebron koulujen kanssa suvaitsevaisuuden edistämiseen tähtäävän tilaisuuden Conventum-kongressisalissa eilen. Paikalla oli 1.500 koululaista, jotka näkivät lyhytelokuvan “Res dej inte!” ja kuulivat luentoja mm rasismin ja väkivallan torjumisesta.
Paikalla oli myös Aivovammayhdistyksen Akta huvudet-projekti. Luennoitsija Tommy Deogan kertoi koululaisille omista kokemuksistaan ja teroitti nuorille, että päähän kohdistuva väkivalta on aina erittäin vaarallista.
Välittömästi tämän luennon jälkeen eräs paikalla ollut huomasi, kuinka eräs nuorukainen yritti vohkia mikrofonia. Hän kertoi näkemästään järjestysmiehelle, joka meni ottamaan nuorukaista kiinni, jolloin tilanne riistäytyi käsistä. Noin 15 nuorukaisen ystävää yritti auttaa vapaudenriiston uhriksi joutunutta mm hakkaamalla vahtimestaria ja potkimalla tätä päähän.
Kun kolme poliisipartiota saapui paikalle tilannetta selvittämään puolenpäivän aikoihin, oli tunnelma edelleen uhkaava. Useat nuorukaiset häiriköivät vielä paikan ulkopuolella, mikä poiki vielä useita yhteydenottoja poliisille. Yksi kongressisalin ikkunoista kivitettiin rikki vielä poliisipartioiden poistuttua paikalta.
“Oli aika pelottavaa kun nuorukaiset yrittivät väkipakolla takaisin sisään. Henkilökunta oli kauhuissaan ja heitä pelotti lähteä kotiin töiden jälkeen”, kertoi eräs Conventumin edustaja.
Poliisi vastaanotti lopulta rikosilmoitukset pahoinpitelystä, varkaudesta ja vahingonteosta. Ketään ei kuitenkaan ole otettu kiinni sattumuksista.
“Me emme ole ottaneet ketään kiinni, mutta monet nimeltä mainitut rettelöitsijät ovat meille entuudestaan tuttuja”, kertoo Lotta Lindblad Örebron poliisista.
Suvaitsevaisuustilaisuuden iltapäivän ohjelma vedettiin läpi poliisin valvovien silmien alla.
http://rahmispossu.net/2012/01/19/suvaitsevaisuustilaisuus-paattyi-suvaitsemattomuuteen/
Suvaitsevaisuustilaisuus päättyi suvaitsemattomuuteen
9
89
Vastaukset
- nopojat
Lisää luvassa..
- iso d
jep. noin käy, kun "nuoriso" kasvaa lukumäärältään riittävän suureksi.
- Voi voi niitä
nuorukaisia™ kun ovat niin kovin riehakkaita ja vallattomia!
- SDP voittaa!
NUORISO on suomeksi mamuja. ikinuoria..
http://www.laverdaduniversal.org/shiiat.html
http://www.liveleak.com/view?i=b14_1215782328
http://naurunappula.com/648527/rikasta-kulttuuria-australiasta
- Huuhaa tapahtuma
Heh heh!
Suvaitsevaisuus (=sietäminen) on pakkoa ja se voi äkkiä loppua. Loppuu sietokyky. On PAKKO suvaita (sietää). Suvaitsevaisuutta (sietämistä) ei voi opettaa. Jos voisi, olisi se oppiaineena kouluissa.
Se tulee vain elämänkokemusten myötä. Ei opetettuna.
Tuo on juuri sitä kun väkisin yritetään mahdottomia asioita erilaisten ryhmien kesken. Ei se mene tuolla tavalla kuin nuo järjestäjät koettavat maailmaa paremmaksi.
Järjestäjät suuressa asiantuntevuudessaan eivät ymmärrä käytännön elämää minkä tavallinen ihminen tajuaa kansakoulupohjalta.
Erilaiset ryhmät suuressa joukossa pitävät aina omiensa puolta. Niinkuin aloituksessakin. Tappeluhan siitä tuli. Joukossa tyhmyyskin tiivistyy.
Suvaitsevaisuus on huuhaata. Oikeampi nimitys suvaitsevaisuudelle on SIETÄMINEN.
Toista erilaista arvon omaavaa siedetään pakosti. Kummalakin on omat erilaiset ja tietysti omasta mielestään paremmat arvot. Odotettiin vain hetkeä jolloin omia arvoja loukataan. Niin kävikin ja väkivalta puhkesi....
Erilaisuutta sietävä joutuu aina nöyrtymään ja tinkimään omista periaatteistaan tai jostakin monista arvoistaan. SIETOraja tulee helposti vastaan jolloin mittakuppi on täynnä. - 21
Suvaitsevaisuus on typerä termi. Itse tunnen paljon maahanmuuttajia, eivätkä he halua olla mitenkään erityisen "suvaittuja", vaan he haluavat vain olla kuten normisuomalaisetkin.
Hyysärit ja rasistit ovat kuin kolikon kaksi puolta. Toinen yrittää korottaa maahanmuuttajat yli-ihmisiksi, toinen taas alistaa heidät ali-ihmisiksi...- :|:
maanpetturihyysärit rasistit
Mikä ihmeen otus on siinä välissä, mikä ei ole kumpaakaan?
Ja mikä se sitten on, jos sellainen on jossain? - :|:
:|: kirjoitti:
maanpetturihyysärit rasistit
Mikä ihmeen otus on siinä välissä, mikä ei ole kumpaakaan?
Ja mikä se sitten on, jos sellainen on jossain?vertaan lampun katkaisijaan. Toisessa asennossa lamppu palaa ja toisessa ei.
- Työssä maan tavalla
Meilläkään töissä ei "suvaita" maahanmuuttajatyöntekijöitä. He ovat tasa-arvoisia ilman mitään keinotekoisia termejä. .
Hyvä työnsä tekevä ulkomaal.työntekijä saa paikkansa muiden sydämissä ilman mitään sen kummempia suvaitsemisia. Riippuu henkilöstä pääseekö hän tähän vai ei. On ollut tapauksia joissa maahan tullut työntekijähenkilö ei omista periaatteistaan voinut luopua ja on lähtenyt kohta pois. Kulttuuriero, työnteko suomalaisella tavalla, työmoraali tai jokin muu syy on ollut esteenä sopeutumiselle työntekoon. Ovi on paukkunut ja syy on tietysti suvaitsemattomien suomalaisten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1061762Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2091742Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1061663Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541425Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii482965Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50946Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298886Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347832