Jarrut hukassa?

Jalankulkija

Kävelin tuossa viikko sitten tien yli. Pysähdyin siksi aikaa tien laidalle, että katsoin tuleeko autoja. Ja suojatien edessä olin. Autoja oli tulossa, mutta sen verran kaukana, että katsoin ehtiväni ripeästi kävellen, eikä edes tekisi tiukkaa.

Kyseessä siis oli tienpätkä, jossa oli neljä kaistaa, kaksi kumpaankin suuntaan meneville, ja keskellä oli koroke, jossa jalankulkijoiden sopi odotella hyvää hetkeä ylittää tie.

Molemmilta kaistoilta oli tulossa auto, toinen rauhallista vauhtia, mutta toisen jarrut olivat ilmeisesti jäässä tai aivot jarrupolkimen alla, sillä tietä ylittäessäni ajaja oli sitä mieltä, että hänellä on etuajo-oikeus. Äänitorvea soittaen auto lähestyi uhkaavaa vauhtia. Kipaisin juosten toiselle puolelle tietä (muutaman metrin matkan) ja mietin että olisipa ollut hauskaa jäädä auton alle suojatiellä.

Mikä ihme autoilijoihin on mennyt, että kaupunkialueella painellaan menemään mahdollisimman kovaa, eikä vaivauduta väistämään jalankulkijoita, joilla on suojatielle astuttuaan oikeus kulkea rauhassa. Yliajo-oikeutta ei ole kenelläkään, kuten autokouluopettajani aikoinaan sanoi.

Jos niitä jarruja ei autossa ole, tai renkaat ovat liukkaalla säällä kelvottomat, ehkä kannattaisi huollattaa auto, vaihdattaa renkaat tai tutkituttaa pääkoppa.

--
Jalankulkija

15

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maa on Suomi

      Kuvitteliko, että olet ylittämässä suojatietä Ruotsissa?

    • tervettä järkeä

      Liukkailla keleillä kannattaa jalankilkijankin olla järkevä, eikä pitää kiinni oikeuksistaan, voi tulla pipi, eikä siinä rullatuolissa istuessa varmasti tule mieleen tuuletella, että olinpa oikeassa.

      • Ei hyvää päivää!

        Tieliikennelaki 32§ Kuljettajan suojatiesäännöt:
        Suojatietä lähestyvän ajoneuvon kuljettajan on ajettava sellaisella nopeudella, että hän voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä. Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille.

        Puhutaanko tuossa jotain liukkaasta ja että se antaisi autoilijalle jotain erikoisoikeuksia?

        Sanotaanko siinä että tööttäämällä ja kaasua painamalla saat suojatien tyhjäksi eikä tarvi hiljentää?

        Mikä hel..ti tämän sarvikuonojen maan autoilijoita vaivaa? Eivätkö omat lapsenne tai omaisenne koskaan kulje jalan liikenteessä? Ottakaa ne aivot pois nyt sieltä jarrupolkimen alta ja käyttäkää niitä!!!


      • The mousetrap
        Ei hyvää päivää! kirjoitti:

        Tieliikennelaki 32§ Kuljettajan suojatiesäännöt:
        Suojatietä lähestyvän ajoneuvon kuljettajan on ajettava sellaisella nopeudella, että hän voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä. Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille.

        Puhutaanko tuossa jotain liukkaasta ja että se antaisi autoilijalle jotain erikoisoikeuksia?

        Sanotaanko siinä että tööttäämällä ja kaasua painamalla saat suojatien tyhjäksi eikä tarvi hiljentää?

        Mikä hel..ti tämän sarvikuonojen maan autoilijoita vaivaa? Eivätkö omat lapsenne tai omaisenne koskaan kulje jalan liikenteessä? Ottakaa ne aivot pois nyt sieltä jarrupolkimen alta ja käyttäkää niitä!!!

        Kyllä jalankulkijallekin on säädetty lakipykälät.

        >44 §

        >Ajoradan ylittäminen

        >Jalankulkijan on ylitettävä ajorata suojatietä kulkien, jos se on lähellä. Muuten >ajorata on ylitettävä kohtisuoraan ja yleensä risteyksen vierestä.

        >Suojatielle tai muuten ajoradalle astuvan jalankulkijan on noudatettava sitä >varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon etäisyys ja nopeus edellyttävät. Hänen >on ylitettävä ajorata tarpeettomasti viivyttelemättä.

        >Ajorataan rinnastetaan tässä pykälässä pyörätie ja raitiotie. (7.5.1997/414)

        Jalankulkijalla on velvollisuus varoa, ei pelkästään oikeus kävellä alle. Vain hullu kävelee auton eteen, jos ei ole varma siitä saako tietä. Yleensä rohkeimmat ovat mustissa vaatteissa ja ilman heijastimia, sitten nyrkkiä puiden ihmetellään kun autoilija ei väistä.


    • päättömiä kanoja

      Onkos jalankulkijalla oikeus kävellä auton alle, jos on niin mikäs siinä, kävelkööt jos ei ole älliä päässä, mutta voisi ottaa huomioon kelin vaikutukset eikä päättömänä loikkia sinne tänne. Kyllä se askel pysähtyy nopeammin kuin auto.

      • Päinen kana

        Ei ole, ja vielä vähemmän autoilijalla ajaa kävelijän yli. Kaikilla autoilijoilla vaan ei ole sen vertaa älliä päässä, että tajuaisi olla vaarantamatta muita ihmisiä. Tämän näkee niin liikenteessä kuin täällä keskusteluissakin. Hyville ja fiksuille autoilijoille suojatiellä kävelevä ihminen ei ole koskaan ongelma.


    • Jalankulkija

      Hihi, autoja tuli siis kaksi kohti, ja toisella autolla ei ollut mitään ongelmia tietä ylittävien ihmisten kanssa. Se oli tämä toinen jolla ei ollut jarruja, ja yhtä pitkän matkan päässä olivat. Mutta niinhän se on, että suurimmassa osassa Suomea tien ylittäminen jalkaisin suojatiellä on deathwish.

      --
      Jalankulkija

      • Siivettömiä kanoja

        Niin niin, mutta kuten tuossa edellä jo asiantuntevasti ihmeteltiin, mikä oikeus sinulla on kävellä auton alle? Onko älliä päässä, oletko järkevä? Voi tulla pipi!


      • Säännöt
        Siivettömiä kanoja kirjoitti:

        Niin niin, mutta kuten tuossa edellä jo asiantuntevasti ihmeteltiin, mikä oikeus sinulla on kävellä auton alle? Onko älliä päässä, oletko järkevä? Voi tulla pipi!

        Kuinka kaukana sen auton pitää sitten olla sun mielestä suojatiestä, että jalankulkija saa rauhassa lähteä ylittämään suojatietä, ilman pelkoa siitä että auto ajaa päälle.
        100, 200, 300, 400, 500 metriä vai kilometri.

        Tässä taas yksi jolta oli jarrupoljin hukassa.
        Tuossa paikassa tie on aivan suora ja pitkä eikä näkyvyyttäkään ole estämässä puskat tai muut esteet, joten kyllä pitäisi autoilijoiden nähdä jalankulkijat.
        Tässäkin tapauksessa tuo jalankulkija oli jo suojatiellä eikä vasta astumassa sille joten mistään jalankulkijan eteen ryntäämisestä on ihan turha puhua.

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012...02655_uu.shtml

        Autoilija ajoi 11-vuotiaan tytön jalan päältä suojatiellä Seinäjoella.

        11-vuotias paikallinen tyttö oli taluttamassa polkupyöräänsä suojatiellä, kun autoilija ajoi hänen jalkapöytänsä päältä. Tapaus sattui torstaina kolmen aikaan iltapäivällä Kirkkokadulla uimahallin kohdalla.

        PS: Minulla on ollut ajokortti ja auto jo 37 vuotta ja itselläni ei ole ollut koskaan ongelmia jalankulkijoiden kanssa.
        Yhtään sakkoa en ole saanut enkä kolaria ajanut kun huomioin myös muut liikenteessä kulkijat ja ennakoin tilanteet.


    • viherkommari

      >>>mietin että olisipa ollut hauskaa jäädä auton alle suojatiellä.

      Ei se ole.

      Moni syyllistyy rikoksiin josta voidaan tuomita vankeutta ainoastaan auton ratissa. Toisaalta monella vaimonhakkaajalla on auto. Kannattaa olla varovainen, elämä itsessään kun ei ole aina kovin reilua...

      • katkokävelyllä

        Taidanpa alkaa kanniskella tiiliskiveä tai pientä alasinta kassissa mukanani kun kävelen kaupungilla. Suojatieltä pois pinkaistessani pudotan vahingossa kassin lähestyvän auton eteen. Toivottavasti ehtii pysähtyä...

        Jos ei ehdi, pyydän poliisit paikalle. Minunhan on saatava uusi kassi rikkoutuneen tilalle. Onneksi pysyin itse ehjänä, enkä vaadi autoilijalle rangaistusta.


      • pois alta
        katkokävelyllä kirjoitti:

        Taidanpa alkaa kanniskella tiiliskiveä tai pientä alasinta kassissa mukanani kun kävelen kaupungilla. Suojatieltä pois pinkaistessani pudotan vahingossa kassin lähestyvän auton eteen. Toivottavasti ehtii pysähtyä...

        Jos ei ehdi, pyydän poliisit paikalle. Minunhan on saatava uusi kassi rikkoutuneen tilalle. Onneksi pysyin itse ehjänä, enkä vaadi autoilijalle rangaistusta.

        Katsohan vaan ettet itse kompastu siihen tiiliskiveen ja tule nenu kipiäksi.


      • katkokävelyllä
        pois alta kirjoitti:

        Katsohan vaan ettet itse kompastu siihen tiiliskiveen ja tule nenu kipiäksi.

        No sittenhän on enemmänkin korvauksia tulossa. Tuossa vaiheessa nimittäin löytyy ihan varmasti jo todistajiakin.

        Väkivalta ei ole ratkaisu ongelmiisi.

        :-)


      • pois alta
        katkokävelyllä kirjoitti:

        No sittenhän on enemmänkin korvauksia tulossa. Tuossa vaiheessa nimittäin löytyy ihan varmasti jo todistajiakin.

        Väkivalta ei ole ratkaisu ongelmiisi.

        :-)

        Kukas se on väkivallasta mitään puhunut, itse vapaaehtoisesti halusit nokkaasi vähän hierrettävän kun sanoit että sitä kutittaa, olisiko ollut sitten tiiliskivestä tullutta pölyä nenukassa.


      • Minkälaista

        mahtaa olla "vankeus auton ratissa"?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5210
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      127
      1671
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1589
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1560
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1275
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1200
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      22
      1100
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1057
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1018
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      857
    Aihe