Pekka Ervasti ja Timo Haapala piruilevat kirjassaan mehevästi myös maahanmuuttokriittisten persujen kustannuksella:
"Soinin erityistarkkailussa on umpimielinen, maahanmuuttovastainen Jussi Halla-ahoa seuraava klikki. Soini kutsuu netin keskustelupalstoilla roikkuvaa ja Suomen Sisun jäsenrekisterissä lymyilevää porukkaa "kottaraisenpönttöön tuijottajiksi".
Dialogia halla-aholaisten kanssa on vaikea saada aikaiseksi, sillä monet heistä eivät ole sellaista koskaan käyneet virtuaalimaailmansa ja oman fanaattisen kannattajakuntansa ulkopuolella. Eduskunnassa on havaittu, että monet heistä eivät tunnu hallitsevan edes normaalia työpaikan sosiaalista kanssakäymistä. Halla-aho näyttää porukalleen esimerkkiä ihmissuhdetaidoissa vaeltelemalla pitkin käytäviä reppu olkapäällä, katse kiinnitettynä vastapäiseen seinään, ettei varmasti tarvitse tervehtiä ainakaan vastaantulevia median edustajia.
Monelle halla-aholaiselle ihmissuhdeinvalidille on ollut valtava kulttuurishokki huomata, että eduskunnan suuri enemmistö ei vain ole eri mieltä heidän kanssaan, vaan jopa avoimesti naureskelee porukan äkkiväärille ajatuspörriäisille. Media taas suhtautuu jo virkansa puolesta kriittisesti kaikkiin poliittisiin toimijoihin Arkadianmäellä, mutta halla-aholaisten mielestä heitä lehdistö suorastaan vainoaa.
Presidentinvaalikampanjaa käyvälle Soinille persuryhmän propellihatut yleensä ja halla-aholaiset aivan erityisesti ovat kuin vauvan peppu: koskaan ei tiedä mitä sieltä tulee."
Paikalleen sanottu, noinhan se menee. Tänäänkin on persuparkojen ollut pakko selvittää uutta skandaalia, johon tällä(kin) kertaa on syypäänä tohtori Halla-ahon kaapista löytyvät luurangot.
Mäntyniemen pesänjakat -kirjassa nauretaan
2
52
Vastaukset
- voivoi ja
vielä kerran voivoi!
Että on pelkoa joillain elämässään!
Ihmiset saa elää miten haluaa ja nuoruus on kaikilla ollut jotain kuten sullakin sanoja.
Nyt on teillä niin pelko persuuksisanne, että pitää haukkua ihmisiä, siis ihmisiä, kaikkihan olemme niitä, emme vielä zombeja, kuten ehkä jotkut tulee olemaan lopullisen haukkumisen takia!
Timolle pisteet menee ja ne 30 prossaa, että hauku siinä sitten!
On se vaan hienoo ettei sulla oo mitään luurankoja kaapissasi? Ja varppina on kun osaat haukkua ihmistä, et luurankoa eli iteesi! - varo sinä
nauraja ettei löydy kaapistasi luurankoja tai itse löydät itsesi!
Ei saa haukkua toista koskaan, bumerangina haukku tms. tulee takaisinl
Paina se päähäsi nyt ja aina! Varo!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1241984Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331910Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101804Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561470Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341394Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5231091Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50978Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115920Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347889