Kysymys on Suomen liittämisestä Natoon tai pysymisestä liittoutumattomana.
Tähän asti Halonen on ollut esteenä Suomen Natoon liittämisessä, muuten porvarivetoiset hallitukset olisivat jo sen tehneet. Presidentti on turvallisuuspolitiikan johtaja.
Nyt näille porvarivetoisille hallituksille on jäänyt käteen vain vaihtoehto "Suomen liittäminen Natoon ei ole vielä ajankohtaista".
Jo Niinistöstä, Haavistosta Lipposesta tai Biaudetista tulisi nyt presidentti, niin tämä "ei vielä ajankohtaista" poistuisi ja sen jälkeen alkaisi Kataisen hallitus viemään täysillä Suomea Natoon.
Senpä takia Niinistölle ja Haavistolle äänestäjiltä nyt "kenkää" ja Suomi pysyy liittoutumattomana jatkossakin. Lipposta ja Biaudeeta ei tarvitse näissä kisoissa pelätä, koska ei kukaan pöljä näille ääntään antaisikaan.
Tämä on näiden vaalien tärkeimpiä, ellei tärkein kysymys.
Presidentinvaalit eivät tällä kertaa ole todellakaan henkilövaalit.
Miksi Niinistölle ja Haavistolle EI?
14
73
Vastaukset
- Stop NATOlle
Aina kun on Natosta puhuttu vaalipaneeleissa, niin Niinistö on kiemurrellut kuin käärme.
On pyrkinyt kaikin keinoin olla vastaamatta, onko Nato-myönteinen vai ei.
On alkanut puhumaan metsästä, kun olis pitänyt puhua yhdetä puusta tässä metsässä.
Jotain horinaa "eurooppalaisesta yhteistyöstä" on Niinistön vastaukset olleet, kun on siirrytty Nato-aiheeseen.
Täysin selvää kuitenkin on, kuten alkutekstissä todetaan, se että Niinistön ollessa presidentti eli siis turvallisuuspolitiikan johtaja, niin Kataisen hallituksella olisi vapaat kädet Suomen liittämiseksi Natoon ja näin myös tulisi tapahtumaan.
Siis ehdoton EI Niinistölle (ja myös Haavistolle samasta syystä).- ei epäilystäkään
niinistö on satavarma natokannattaja
http://www.hs.fi/politiikka/Sauli Niinistö Jos eurooppalainen yhteistyö ei riitä Nato nousee keskusteluun/a1305549222164 - liittoutumattomuus
ei epäilystäkään kirjoitti:
niinistö on satavarma natokannattaja
http://www.hs.fi/politiikka/Sauli Niinistö Jos eurooppalainen yhteistyö ei riitä Nato nousee keskusteluun/a1305549222164Nato on punainen vaate suomalaiselle äänestäjälle.
- Totuus esiin....
Yhtälö on yksinkertainen. Kokoomuslaiset kannattavat Natoon liittymistä 100%:sti.
Sauli Niinistö on kokoomuslainen. Olisiko hän Kokoomuksen musta lammas? Ei varmasti. Hän on Kokoomuksen keulakuva, joka selvästi peittelee kantojaan tässä ehkä kaikkein tärkeimmässä presidenttiä koskevassa asiassa.
Eilen Väyrynen sanoi Niinistön esittäneen Suomen sotilaallista liitoutumista länteen ( = Natoon), josta Niinistö suivaantui toden teolla ja väitti sanoneensa Eurooppaan. Se tuntui olevan arka paikka. Mikäli Väyrynen on toisella kierroksella, hän kyllä puristaa Niinistöstä totuuden pihalle Nato-kysymyksessä.- valintaa helpottava
Oli vaalipaneelien huonoutta, kun yhdessäkään sellaisessa ei kysytty selkeästi ehdokkaiden kantaa Natoon.
Siis yksinkertaista kysymystä kannattaako ehdokas Natoon liittymistä vai pysymistä liittoutumattomana.
Tämä olisi ollut hyvä saada esiin ennen sunnuntain äänestyspäivää.
- Henkilövaali,kyllä
"Presidentinvaalit eivät tällä kertaa ole todellakaan henkilövaalit. "
Väistämättä nämä kuitenkin ovat henkilövaalit, koska Suomessa ei ole yhtä puoluetta, joka nauttisi yli 50% kannatusta.
Viimeistään kakkoskierroksella monen on äänestettävä oman puolueensa ulkopuolista ehdokasta. Näin näyttää käyvän ainakin sosialidemokraateille ja vasemmistoliitolle.
Nato-kysymyksessä uskoisin, vaikka sotilaallisesta liittoutumisesta päättäminen yksin presidentin ratkaisuvallassa olekaan, että siviilipalvelusmies Haavisto kuuntelisi paremmin kansan mielipidettä kuin Nato-Niinistö.- natokannattaja =>EI
kun ei voi jättää mitään arvailujen varaan, onko ehdokas nato-myönteinen vai ei, on pakko äänestää sellaista ehdokasta joka on sen selvästi sanonut ja joka ei käännä takkiaan samantien kun vaalit ovat ohitse.
tästä syystä niinistö ja haavisto ovat riskitekijöitä äänestäjälle.
kokoomuslaisille takin kääntö on tapa, koska vaalilupaukset ovat vain "lupauksia", jotka on annettu vain sen takia kun on haluttu miellyttää äänestäjiä ja saada näiden äänet valheellisesti.
- EI NATOLLE
NATO KYSYMYS ON SE TÄRKEIN KYSYMYS KUN SUNNUNTAINA ÄÄNESTYSLIPPUUN NUMERON PIIRTÄÄ.......
- VIRSI 440
Kun todellisuudessa tietty porukka on aikoja sitten JO LIITTÄNYT SUOMEN NATO:on..........
Nyt vain jostakin syystä ujostuttaa kertoa asia SUOMEN KANSALLE, JOSTA KASVAVA ENEMMISTÖ VASTUSTAA NATO-jäsenyyttä ......
-
Vaikka Suomessa pitäisi olla DEMOKRATIA, ovat valkokaulusroistot tehneet kaikenlaisia sitoumuksia ja lehmäkauppoja SUOMEN KANSALTA SALASSA..............Saati, että olisivat kyselleet lupia kansanäänestyksen muodossa.........
-
esm.Lipponen on julistanut Turun sanomissa näkemyksensä mahdollisesta NATO-äänestyksestä:
"Asiasta ei missään tapauksessa pidä järjestää kansanäänestystä, mikäli äänestyksen lopputulos ei ole varma"...
-
Tuloshan olisi ollut 100% VARMA EI NATO:lle ........... Joten tuollaista "demokratiaa" harjoittavat kokoomus, demarit, yms. valikoitunut rosvojoukko Arkadianmäellä...................- regggt
"Asiasta ei missään tapauksessa pidä järjestää kansanäänestystä, mikäli äänestyksen lopputulos ei ole varma"...
Vai näin sanoi Lipponen. Hyvä, ettei päässyt pidemmälle. Aliarvioi todella kansalaisia, jotka hänetkin aikoinaan eduskuntaan äänestivät. Ei hän ole ainoa. - Pööööööööööööööööö!
regggt kirjoitti:
"Asiasta ei missään tapauksessa pidä järjestää kansanäänestystä, mikäli äänestyksen lopputulos ei ole varma"...
Vai näin sanoi Lipponen. Hyvä, ettei päässyt pidemmälle. Aliarvioi todella kansalaisia, jotka hänetkin aikoinaan eduskuntaan äänestivät. Ei hän ole ainoa.Lipposta ei äänestä edes sen kaverit, vanhainkotiporukat.
- höpöhö/törpöt
Nämä ei ole natovaalit!
- törpölle höpöhöpö
sinähän se tosi törppö olet jos et tätä ymmärrä.
jos tähän mennessä ainoa este natoon liittymiselle on ollut nykyinen presidentti halonen, niin uuden presidentin ollessa nato myönteinen alkaa hallituksessa liittymisprosessi välittömästi.
mutta jos äänestämme nato vastaisen predentiksi, liittymisprosessi on jäissä ainakin seuraavat 6 vuotta.
jaa ettei ole nato-vaalit, mitäh? - Ei Ei ja Ei natolle
törpölle höpöhöpö kirjoitti:
sinähän se tosi törppö olet jos et tätä ymmärrä.
jos tähän mennessä ainoa este natoon liittymiselle on ollut nykyinen presidentti halonen, niin uuden presidentin ollessa nato myönteinen alkaa hallituksessa liittymisprosessi välittömästi.
mutta jos äänestämme nato vastaisen predentiksi, liittymisprosessi on jäissä ainakin seuraavat 6 vuotta.
jaa ettei ole nato-vaalit, mitäh?Ovat, mitä suuremmassa määrin nämä ovat Nato-vaalit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1111789Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101749Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1111691Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541432Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341378Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483985Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50951Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115901Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298892Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347838