http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2010/11/1234097/1200-perunaa-60-paivaa---ja-nain-siina-kavi
""" Dieettinsä viimeisenä päivänä Voigt jopa epäröi, osaako hän enää syödä muuta kuin perunoita.
- Yhtäkkiä minulle on tullut kumma tunne, ikään kuin en osaisikaan lopettaa perunadieettiäni. On kuin minulla olisi Tukholman syndrooma: olen kiintynyt perunoihin, jotka ovat pitäneet minua vankinaan viimeiset 60 päivää, Voigt kirjoittaa blogissaan."""
Rinnastettuna tuohon : Onko Uskonnoissa sama tilanne, jossa lahkoon on kasvettu niin "kiinni" ettei vain osaa elää ilman sitä vaikka tajuaakin sen, että siinä ei ole kaikki kunnossa?
Samankaltaisuutta?
1
<50
Vastaukset
- feefeer
On se mahdollista ja todennäköistäkin, jos uskoo ja pitää tiukasti kiinni seurakunnan ohjeistuksesta.
Mutta mitä enemmän ja laajemmin tutkii, vaikkapa netistä kristiuskon perusteita, niin sitä varmemmin voi todeta senkin olevan kokonaisuudessaan vain osa ihmisoppia.
Sillä tiedolla voi jo osaksi vapauttaa itsensä peloista joita nousee erillaisista uskomuksista, perustuu ne uskomukset ja säännöt sitten Raamatun tulkintoihin tai muihin ihmisten kehittämiin filosofioihin.
Kun seurakunnissa ja ihmisen mielessä vastakkain asetetaan maailman toivottomuus ja pahuus versus epätäydellinen kristioppi, niin tietysti tuntuu monesti siltä, että jos noista kahdesta pitää valita, niin moni valitsee juuri sen kristiopin, eli tyytyy osaansa.
Mutta kun on olemassa muutakin kuin nuo kaksi!
Elämänsä voi elää kunniakkaasti ja rakkaudellisesti ilman lupauksia, pelkoja tai toiveita mistään palkkiosta tai rangaistuksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15511788
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485423Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p434437Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323632Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392728Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071646Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3611601Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?971499Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361441