Mielivaltainen poliisivaltio tämä suomi

Lasithuurussa

Kiukuttaa välillä, kun Poliisi on se joka on aina oikeassa.

Satuin tuossa saamaan rikesakon siitä että oikeanpuoleinen ikkuna ei ollut harjattu poliisin mukaan riittävän hyvin ja rekisterikilpikin vain osin näkyvissä. Rikkeenä oli liikennekelvottoman auton kuljettaminen.

Tämähän nyt ei tietenkään pitäis olla mikään juttu, okei oli huonosti harjattu oikea ikkuna. Ikkunasta kuitenki näki sen mitä tarvitsikin. Olin mm. pysähtynyt Stop merkin kohdalla josta poliisi minut ohjasi sivuun. En siis aiheuttanut kenellekään vaaraa koska varmistin että mistään ei tule ketään.

Nuorempi poliisi, joka ei edes nähnyt miten olin ikkunat harjannut, kirjoitti sakkolappuun että "näkyvyys täysin peitossa", sanoin että noinhan se ei suinkaan ollut. Siis kyse oli siitä että lasiin olis tuiskuttanut puoli senttiä lunta joka olisi todennäköisesti lähteny tuulen mukana seuraavalla suoralla. Nyt olin vaan jättänyt harjaamatta siltä puolelta, ja poistanut lasin alaosasta lumen avaamalla ikkunan, jolloin noin 1/3 lasin alareunasta oli täysin puhdas.

No poliisikokelas korjasi kehoituksestani tekstin muotoon, "...huomattavassa määrin...".

No rikehän oli selvä minun puoleltani, oli huolimattomuutta ja laiskuutta. Mutta oliko tuo nyt kuitenkaan huomautusta kummallisempi rike, sinällään 35 € on lähinnä vitsi, ja osoittaa sen että poliisilla on kyllä rahat aika kortilla. Sanoinkin että mun mielestä teidän pitäs tehdä vähän jotain muuta tälalisena aamuna kun arvioida kuka näkee huonosti ulos auton sivuikkunoista.

No tulihan harjattua auto kunnolla siinä kun kolli kirjotteli rikesakkoa. Aion sen kyllä maksaa enkä taida viitsiä valittaa, menee jo vaivaan sama raha, eikä lopputulema mihinkään muutu.

Poliisin mielivaltainen käsitys vaan oli se että minä olin rikesakkoni ansainnut, koska heidän mielestään en olisi voinut havaita 10 centin sohjossa kevyen liikenteen väylää pitkin liikkuvaa polkupyäräilijää tai rullaluistelijaa tai mppedistia....no itseasiassa mopedistit evät saa sitä käyttää siinä kohtaa.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sfgdagasdfasdf

      kannattaa aina videokuvata tilanteet, joissa poliisi pysäyttää. yleisellä paikallahan saa vapaasti kuvata. ja mm. viheraho vieläpä laittaa youtubeen videot jossa vittuilee poliisille. itse en tuota vittuilua pitäisi mitenkään tarpeellisena, asialinjalla voi pysyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      141
      4329
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      38
      2500
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2157
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      23
      1214
    5. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1092
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      59
      1047
    7. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      37
      954
    8. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      926
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      48
      869
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      104
      835
    Aihe