Ei ole mitenkään reaalimaailmasta, että oikeaa työtä tekemätön, armeijaa käymätön ja opintotasoltaan ylioppilas voisi olla Suomen Tasavallan presidentti ja Puolustusvoimien ylipäällikkö. Huomatkaa, etten ottanut mitään kantaan henkilön yksityiselämään. Haavisto, niin selkeä ilmaisultaan ja hyvin käyttäytyvä ja looginen ihminen kun onkin, ei vaan omaa riittävää koulutusta ja elämänkokemusta Presidentin tehtävään. Hänelle varmasti löytyy monia muita tärkeitä tehtäviä yhteiskunnassamme.
Aikamme haihattelua, Osa Haavisto
5
84
Vastaukset
- Res. korpr.
Puolustusvoimain ylipäällkön tehtävän osalta huomautan, että eipä tainnut tasavallan presidentti ja puolustusvoimain ylipäällikkö Tarja Halonenkaan suorittanut Suomen armeijaa.
Presidenteistä sitä ei ollut käyneet myöskään esim. Ståhlberg, Svinhufvud, Kallio eikä Rytikään.
Tarkalleen ottaen myöskään marsalkka Mannerheim ei suorittanut Suomen armeijaa. Ainakaan varusmiehenä. - Pekka on statisti
Eläkäämme nykypäivää, eilen oli eilen. Haavistolla ei ole lainkaan ulkopoliittista kokemusta, joten häntä ei voi edes vertailla istuvaan presidenttiin.
Pelkillä ylesitiedoilla, suppealla erikositumisella ja hyvilläkään esiintymiskyvyillä ei isoissa pöydissä pärjätä.Haavistolla on laaja kokemus kansainvälisestä diplomatiasta, aivan kuten oli Ahtisaarellakin presidentiksi tullessaan. Haavisto toimi myös kansainvälisessä ministerintehtävässä ollessaan kehitysyhteistyöministerinä 1995 - 99.
Älykkyyskin on asia, joka auttaa ihmistä nopeasti omaksumaan laajoja asiakokonaisuuksia. Haaviston terävää älyä ei kai kukaan täyspäinen voi kiistää?- ei harjoittelijaa
patriklind kirjoitti:
Haavistolla on laaja kokemus kansainvälisestä diplomatiasta, aivan kuten oli Ahtisaarellakin presidentiksi tullessaan. Haavisto toimi myös kansainvälisessä ministerintehtävässä ollessaan kehitysyhteistyöministerinä 1995 - 99.
Älykkyyskin on asia, joka auttaa ihmistä nopeasti omaksumaan laajoja asiakokonaisuuksia. Haaviston terävää älyä ei kai kukaan täyspäinen voi kiistää?Haaviston ulkopoliittiset tiedot ja taidot sekä osaaminen eivät riitä tehtävään. Isoihin pöytiin ei lähdetä harjoittelemaan ja pelkällä älyllä ei pärjätä, jos taustat ovat ohuet.
- Suomi rappiolla
Olisit vain reilusti tuominnut Haaviston homoseksualismin. Minua etoo juuri tämä ettei suomalainen mies uskalla enää vakaumuksellisesti sanoa että homoseksuaalisuus on iljettävää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077- 481031
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153912Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717847- 89827
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182800Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51703Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105699