Kunhan äänestätte Niinistön vielä presidentiksi, niin maassa alkaa sellainen myllerrys ettei jää kiveä kiven päälle muille kuin ennestäänkin ökyrikkaille. Heidän omaisuutensa ja omistuksensa tulevat moninkertaistumaan. Kuntien alasajon lisäksi terveydenhuollon täydellinen ykstyistäminen amerikan malliin on vain yksi näistä toimenpiteistä joita tullaan näkemään. Kansa laitetaan niin totaalisen kyykkyyn ettei Suomessa ole ennen sellaista nähty. Me hyväntahtoiset hölmöt äänestämme itsemme suohon.
Katainen hävittäisi yli 200 kuntaa
2
<50
Vastaukset
- näin se menee....
Äänestäkää vain Niinistöä, niin pääsette asumaan suurempaan kuntaan. Sama on tulos, jos äänestätte Haavistoa. Hän ei pärjää toisella kierroksella Niinistölle.
- antaa tulla
Varmaan 100 kuntaa Suomeen riittää. Lapissa kunnat on jo valmiiksi tarpeeksi suuria eli niistä lausu mitään. Se on minusta aivan sama kun autoon menee, että ajaako 25 km tai 150 km. Tarkoitan noita terveyskeskus sun muita reisuja. Ruokakauppoja ja posteja sun muita palveluita syrjäseudulle on turha järjestää, koska se taloudellisesti kannattamatonta toimintaa.
Aina väestö on keskittynyt sinne missä elämä on jollakin tavalla mahdollista. On täysin järjetöntä, että asumista jossakin Syrjäntaassa tuli yhteisin varoin sen takia tukea, että joku pystyisi siellä asumaan. Maata on Suomessa per nuppi sen verran paljon, että väkisin joku alue jää asumattomaksi. Ja asuu, niin se on oma valinta.
Näissä asiaoissa ei ainakaan minun mielestä ole yhtään mitään epäselvää. Paras osa väestöstä on aina liikunut. Tuomoisella ajattelulla asuttaisiin edelleen jossakin Tonavan mutkassa ja ihmeteltäisin kun kaikki muut puhuvat venäjää. Ja on menty Ruotsiin, joku meni Australiaan. Jos haluaa asua siinä peltotilkullaan, niin se on valinta ja turha ruikuttaa.
Samoten on aika kaukaa haettua, että jokaista neliömetriä pitäisi verellä puolustaa, kun semmoisesta ei ole mitään kokemusta. Viime sodassa oli Lapissa 300000 Waffen SS:n ja Wehrmachtin sotilasta eli tuplasti koko suomalaisen siviiliväestön määrä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081726Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031723Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031635Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541416Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341372Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii472941Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50934Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115896Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai297869Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347823