Väyrynen on noussut vahvimmalla tukialueellaan Pohjois-Suomessa

Paavo & Vuokko !

jo ykköseksi yli 30 prosentin kannatuksella. Siellä on myös äänestetty hyvin vilkkaasti. Myös Itä-Suomessa Väyrysen kannatus on jo yli 20 prosenttia.

Muualtakin maasta kantautuneiden tietojen mukaan Väyrynen on hurjassa nosteessa. Tästä kertovat muun muassa suurten maakunnallisten vaalijuhlien kävijämäärät. Salit ovat täyttyneet kaikkialla ääriään myöten. Seitsemääntoista jo järjestettyyn vaalijuhlaan on osallistunut yli 10.000 suomalaista. Juhlia on vielä jäljellä kaksi, lauantaina 21.1. Lahdessa ja Helsingissä.
Vaalijuhlakierros huipentuu huomenna Finlandia-talossa järjestettävään juhlaan, joka radioidaan suorana lähetyksenä Järviradiossa www.jarviradio.fi ja se on katsottavissa myös Väyrysen nettisivuilta www.vayrynen.com klo 14 alkaen. Ohjelma tavoittaa sadat tuhannet kuuntelijat ja katselijat ympäri Suomea.

On käynyt selväksi, että näissäkin presidentinvaaleissa järjestetään kaksi kierrosta. Toisesta vaalista tulee hyvin tasaväkinen. Tämän osoittaa kokemus aiemmista vaaleista 1994, 2000 ja 2006. Toisella kierroksella valtiotieteen tohtori Paavo Väyrysellä on mahdollisuus voittaa tämä vaali.
Nyt on aika vaikuttaa, että siellä on mistä valita.

11

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyllä kyllä

      Hyvä juttu!

      Kyllä se talossa pitää olla isäntä, ja emäntä! Eikä homoparia!

      • Lapin VL Väyrysen tueksi

        Huhuja on, että Lapin Vasemmistoliitto on jo tässä vaiheessa asettunut tukemaan Väyrystä.

        Siinä olisi esimerkkiä Perussuomalaisille, kristillisille, ruotsalaisille.


    • palstatarkkailija

      Hyvä Väykkä, pidähän kunnon päätösjuhlat kampaljallesi se on sen arvoinen.

      • Komeeta katseltavaa

        Väyrysjuhlat on komeeta katseltavaa. Niin paljon valtamedia on häntä iskenyt. Onkohan Helsingin Sanomilla, Ilta-Sanomilla, MTV.llä, Nelosella, YLE.llä pokkaa mennä Väyrysen juhliin.


    • 4

      4

    • Tuore Väyrys-fani

      Väyrys-Paavo painii aivan toisessa sarjassa, missä Niinistö ja Haavisto. Ihme on, jos kansa ei ymmärrä Väyrysen vahvoja osaamisalueita.

      Paavo Vayrynen on pätevin. Äänestä siis numero 4:ää!

    • asia selvä

      Kyllä kyllä! Äänestän Paavoa!

    • kyllä vain 4

      Olisi niin somaa saada todellinen pitkänlinjan heteropari, jolla myös lastenlapsia, Mäntymiemeen. Kansa kaipaa vaihtelua pitkän "kuivan" kauden jälkeen eli siis normi suomipari, joka on hoitanut mallikkaasti myös lisääntymisvelvoitteensa.

      • europa

        Hyvä keskustelu ylöös!


    • toivo toiveikas

      Annan kaiken tukeni ja ääneni myös Väyryselle. Jolla on kokemusta historiasta äänestämisen merkeissä jo lähes kuudenkymmenen vuoden ajalta, kuten minulla, ei voi tulla muuhun tulokseen.

    • Kyllä

      4

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      1945
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1852
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1789
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1458
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1390
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      504
      1060
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      970
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      914
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      875
    Aihe