Eipä tuohon ole enää lisättävää, kun puhutaan hesalaisten ajotaidoista..
"Tuusulantiellä kolari, koska lunta"
6
89
Vastaukset
- vatane
talvi yllätti helsikiläisen
- atlatl
Juu,kumma juttu. Olen huomannut liikenteessä sen,että joidenkin on ajettava samaa nopeutta,oli keli tai vuodenaika mikä tahansa.
Siitähän ei seuraa muuta kuin onnettomuuksia.
Älyttömät kaistanvaihdot ja muu typerä käytös aiheuttaa takuuvarmasti onnettomuuksia näillä keleillä.
Ja viattomat saa kärsiä.- nysvääjille
Tammiston kohdalla ollaan jo Vantaan puolella, joten aika vaikea päätellä kuka asuu missäkin.Aika surkea talviajotaito on nykyihmisillä. Uutisissakin aina väitetään, että huono ajokeli aiheutti kolarisuman. Tuskin, kyllä se kolari on penkin ja ratin välissä. Nysveröt kaikilla herkuilla varustetuiilla autoillaan ei tajua, että autoa pitää ajaa.
- 35v autoillut
Tietämättömyys taas loistaa sinun aivoissa poissaolollaan,n 65 000 auto vuorokaudessa liikkuu kehä 1:sellä esim.Sinne mahtuu "landetkin"sekaan jotka eivät osaa ajaa näissä ruuhkissa,epäilemättä suurin syy on turvavälin riittämättömyys ja landet jotka eivät tiedä mihin pitää mennä ja millä kaistalla sekä kiilaajat.
- liikaa itsekeskeisyy
Hippivihreiden ansioya . Nykyisin ei saa aurata jäille ajoratoja . Siellä sais tutaa miten se auto karkaa käsistä. Nämä nyt kolariin jäänet kyllä muistavat kokoikänsä missä tilanteessa auto lähtee holtittomaan luisuun.
Stadilaiset ajeli täällä pikkukaupungissa vastavirtaan . Oudossa kaupungissa stadilaisten ajotaito on pyöreä nolla. - bussinkuljettaja 58v
Ei se ihan noinkaan mennyt! Kolari, se enSimmäinen johtui kaistanvaihdosta, punaisen autonkuljettaja ei huomannut rinnalle ehtinyttä moottoriajoneuvoa, kyljet osuivat vastakkain. Punainen auto alkoi pyörimään keskellä kaistaa ympäriinsä, takaa tulleet törmäilivät tähän ja toisiinsa, katasrofi oli valmis! Tuusulantie oli aivan peilijäässä. Ajan raskasta kalustoa ja olin ensimmäisten joukossa, kun liikennettä taas päästettiin tielle.
"TURVAVÄLIT", "NOPEUS TILANNEKOHTAISEKSI"!
Onneksi ei menetetty ihmishenkiä, ihme kun näki sen punaisen auton. Osanottoni kolareissa mukana olleille, ei ollut elämän paras päivä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1241984Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331910Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101804Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561470Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341394Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5231091Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50978Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115920Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347889