Haaviston ansioluettelon kaunistelussa on laajempikin ulottuvuus. Vaikka EU:ssa nimitykset käytännössä ovat poliittisia nimityksiä, on EU:n tehtäville asetettu koulutusvaatimuksia. Ylioppilas ei niitä yleensä täytä. EU:ssa tutkintojen vastaavuus on myös yksiselitteistä, koska tutkinnot on pitkälle tehty vertailukelpoisiksi. Ei siis voi vedota termien epäselvyyteen. Siitä huolimatta Haavisto on nimitetty EU:n tehtäviin. Hänen ansioluettelonsa on harhaanjohtava ja antaa kuvan kuin hän täyttäisi tehtävien koulutusvaatimuksen. Onko tässä harhautettu EU:n hallintoa ja onko Suomesta autettu harhaanjohtavan kuvan luomisessa Haaviston koulutustaustasta? Oli asia miten tahansa, Haavisto on nimitetty poliittisilla perusteilla tehtävään, jonka vaatimuksia hän ei ilmeisestikään täytä.
Hän itse kehuu johtaneensa hankkeita, mutta ei ole löytynyt sellaista kansainvälistä raporttia, josta se kävisi ilmi. Asiasta on keskusteltu paljon ja jos sellainen raportti olisi, se olisi oletettavasti saatettu tietoon. On siis lähdettävä siitä, että sellaista raporttia ei löydy. Kansainvälisissä hankkeissa tehdään aina raportti, josta käy ilmi hankkeen johto. On siis tehtävä johtopäätös, että Haavisto ei ole ollut kansainvälisissä hankkeissa johtavassa roolissa, toisin kuin itse väittää. Blogeissa onkin tullut tietoja, joiden mukaan Haaviston tehtävät ovat olleet rutiiniluonteisia avustavia tehtäviä. Eihän niissä mitään hävettävää ole, mutta niiden
perusteella Haavisto esittelee itseään rauhantekijänä, ”miniahtisaarena”-Samanlaista paisuttelua, ja harhaanjohtamista kuin koulutuksenkin osalta tuntuu olevan Haaviston työhistorian kuvaus.
Vastaa lainauksen kanssa
Haaviston näytöt ja rehellisyys puntarissa!
7
<50
Vastaukset
- Raappanapa
Aika noloa valehdella tuollaisissa asioissa :( Onko ylioppilaspohjassa jotain hävettävää? Vai eikö sillä pohjalla pääse tiettyihin virkoihin?
- korvat luimussa
haavisto koiransa kanssa pressaksi!
http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/pekka-haavisto-kotona-on-yksi-korvat-luimussa/art-1288436058970.html
-
Tuollainenko on homosuhteessa vaimon asema? Ei uskalleta kertoa edes tekemistään rikoksista, vaikka on päivän selvää, että ne paljastuvat. Sitten puoliso vielä mainostaa iltapäivälehdessä kuinka alistuneessa asemassa puoliso on. Säälittävää, että tuodaan noita puolisoita maapallon toiselta puolelle tänne alistettavaksi.- jokseenkin selvää
Halutaanko Suomesta muodostuvan arvoiltaan valehtelijoiden, väärentäjien ja henkiseen pahoinpitelyyn yllyttävä Yhteiskunta. Jos emme halua VASTUULLINEN ÄÄNESTÄJÄ EI ÄÄNESTÄ NIINISTÖÄ eikä hänen juoksupoikaansa HAAVISTOA
- TimoTK
Voi kökkö, tuli itse äänestettyä Haavistoa kun luulin sitä ihan rehelliseksi :( En äänestäisi enää jos saisin uudestaan äänestää, sillä kyllä tuollainen valehtelu syö uskottavuutta ja rajusti! Taisi se Hakkarais-juttukin olla pelkkä Pressanvaalitemppu :(
- sätkynukkePH
Haavisto on tullut pressaehdokkaaksi tekemään palveluksen miesverkostolle,
jotka harrastavat mm NATON ujuttamistä köökin kautta Suomeen.
Mukana näköjään Ahtisaarikin haavistolle vissiin luvattu töitä Ahtisaaren konsulttifirmasta, missä palkat maksaa suomen kansalaiset veroista - 1234567
Haavisto ei ole varmaan ensimmäinen henkilö, joka on valittu johonkin tehtävään OSAAMISENSA JA PÄTEVYYTENSÄ perusteella, vaikka ei säännöissä olevia koulutuskriteerejä täyttäisikään. Valittiinhan BIaudet'kin vähemmistövaltuutetuksi ilman vaadirttavaa koulutusta.
Haavisto ei ole myöskään valehdellut koulutuksestaan. Joten kirjoituksesi on törkeää mustamaalausta. - Humpuukihaavisto
Puhutaanko rehellisestä miehestä, kos mainokseen on jouduttu toteamaan
Haaviston aika on IHMEIDEN AIKA Novalla tänään nain sanottiin
Täyttä humpuukia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242053Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331957Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101811Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561479Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341395Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5321113Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50980Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115927Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse349899